keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Tapaus influenssa ja sen jälkitaudit

Siitä on nyt yli kolme kuukautta, kun sairastuin, ja vieläkään en ole täysin terve.

Ennen jo kaikkea tätä olin ollut hieman puolikuntoinen, mutta kunnolla tämä pahin kierre alkoi jouluviikolla. Töissä oli hirveä kiire, ja puolen viikon ajan olo oli vähän lämpöinen ja tukkoinen. Join teetä, ja otin panadolia pahimpaan oloon. Tässä vaiheessa jo sanon sen, että kun normaalisti sairastan flunssan, niin en syö siihen kipulääkkeitä. Uskon vahvasti siihen, että kun antaa pöpön jyllätä rauhassa, niin se poistuu sen jälkeen. Se, miksi tällä kertaa toimin näin, oli syynä koeaika töissä, ja ajattelin päälle, että joulun pyhiksi pääsee lepäämään, kunhan nyt nämä pari päivää jaksaa. Ja jaksoinkin.
Jouluaattona oli vähän "hassu" olo, tuntui että ei se flunssa tai kuume siiitä noussutkaan, mutta vähän oli silti nutuinen olo. Sittten koitti joulupäivä ja se aamu, jona muistan influenssan nostaneen päätään. Nyt jyllää tosi paljon tuota influenssaa, ja sen kokeneena täytyy sanoa, että kyllä sen vaan tietää, milloin on influenssa ja milloin tavallinen flunssa. Muistan maanneeni olohuoneen lattialla lasten leikkiessä, ja puolessa tunnissa kuume nousi normaalista yli 39 asteeseen. Koko influenssan ajan kuume oli todella korkea, mikään kuumelääkee ei sitä alkuvaiheessa laskenut mihinkään, loppuvaiheessa sai panadolilla laskettua kuumeen 38 asteeseen. Se olo siinä influenssassa; joka ikistä lihasta tärisyttää kokoajan, sellainen jäätävä syväkylmyys koko kropassa, jopa pikkuvarpaan luitakin tärisytti. Ei ruokahalua, vaan se kova kuume älyttömän väsymyksen kanssa. Tuo 39-40 asteen kuume kesti kaiken kaikkiaan 14 päivää.

Yritin käydä töissä joulun pyhien jälkeen, mutta eihän siitä tullut mitään tuolla kuumeella. Tiedän, tarpeeksi tyhmää oli edes mennä työpaikalle. Tähänkin sanon, että jos olisin tiennyt olevani influenssassa, en olisi missään tapauksessa mennyt sairastuttamaan ketään, ja onneksi kukaan töissä ei tarttunutkaan. Joulun ja uuden vuoden välissä influenssa B todettiin, mutta todettiin olevan liian myöhäistä tamiflu -lääkitykselle. Lepoa uuden vuoden ajan ja heti aaton jälkeen töihin.
Joulusta ja uudesta vuodesta muistan vaan sen, miten mä vaan makasin. En tehnyt muuta kuin makasin ja torkuin siinä. Ei muuta muistikuvaa. En todellakaan ollut työkuntoinen uuden vuoden jälkeen, ja niinpä menin jälleen lääkäriin, jossa todettiin keuhkokuume, joka oli molemmissa keuhkoissa. Heti antibiootti päälle. Perus kolmen päivän sairasloman jälkeen olo ei ollut parantunut mihinkään, ja tätä ruljanssia mentiin hetki, kun kävin uudestaan ja uudestaan lääkärissä, jossain vaiheessa sieltä löydettiin kaksi tai kolme murtunutta kylkiluuta.
Tammikuun loppupuolella päätin palata töihin, kun olo oli hieman parempi, joskin puolikuntoinen. Ehdin puolitoista viikkoa olla töissä, painoin täysillä työt, ja yritin suorittaa arkea normaalisti. Kunnes tuli tammikuinen lauantai, jolloin koko kunto romahti, ja haukoin happea Haartmannissa.
Koko toipuminen ja kunto romahti yhdessä pienessä hetkessä, ja sairaalan kuvissa näkyi keuhkokuumeen levinneen sydämeen asti. Kieltäydyin sairaalan tyrkyttämästä sairaslomasta. Ajattelin, että sain vain kohtauksen jonka vuoksi jouduin sairaalaan, mutta maanantaina olen taas työkuntoinen. En ollut.
Seuraavalla viikolla yritin ties kuinka monta kertaa mennä töihin, kun hengitys sakkasi aina ennen kuin olin lähelläkään töitä. Ei mitään järkeä. Sitten tajusin vihdoin mennä paremmalle lääkärille, jossa oli myös keuhkolääkäri mukana. Tutkittiin ja testailtiin monta kertaa, ja olisiko ollut kolmen antibiootti kuurin jälkeen, kun testattiin että mikä bakteeri aiheutti keuhkokuumeen, ja sieltä se paljastui; mykobakteeri. 
Taas uudet antibiootit ja pitkä sairasloma. Tuon sairasloman aikana kävin kerran - kaksi kertaa viikossa lääkärissä, oli eri tutkimuksia ja seurantaa. Keuhkokuvissa oli myös löydetty imusolmukesuurentuma, jonka vuoksi menin kiireellisellä lähetteellä keuhkopolille, epäilynä keuhkosyöpä. Hetken jännityksen jälkeen keuhkopolilla todettiin löydös positiiviseksi löydökseksi, ja syöpäarvot olivat viitteissä.
Myös maksaa ja munuaista ja sappea ja ties mitä on tutkittu ja testattu. Nesteytystä on tämän projektin aikana otettu myöskin, ja paino heilunut miten sattuu. Influenssan aikana paino tippui 49 kiloon, koska sain kahden viikon aikana päivässä ehkä banaanin ja mandariinin syötyä. Sitten aloin väkisin syömään vähän enemmän, ja paino lähti nousemaan sämpylöiden ja riisipiirakoiden ansiosta. Myös tuolloin, kun jouduin haartmanniin, alkoi myöskin oksentaminen. Tammikuusta maaliskuun puoleen väliin olen oksentanut kaiken ulos, ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että se johtuu lääkkeistä ja toipumisesta.
Puolitoista viikkoa sitten kävin jälleen tutkimuksissa ja testeissä, ja todettiin koko suoliston ja ruokatorven tulehtuneen, ja vatsahaava kaupan päälle. Nyt on kourassa kahden vuoden lääkitys ja hetkeksi nestemäinen ruokavalio.

Jouluna luulin sairastavani vain pelkän kolmen päivän flunssan. En olisi ikinä uskonut, että nuorena ja terveenä ihmisenä joudun kuntoon, jossa en pysty itse kävelemään kodin ulkopuolelle, en ole kykenevä tekemään perus arjen askareita kotona. En olisi ikinä uskonut, että sairastaminen kestää yli kolme kuukautta.
Ei, mulla ei ollut influenssa rokotusta, koska ajattelin että mulla ei ikinä ole ollut influenssaa, en tarvitse sitä. Otanko jatkossa influenssa rokotteen? Ehdottomasti.
Ja ei, en osannut levätä tarpeeksi. Osaan jatkossa ehdottomasti levätä ja pitää huolta itsestäni.
Tämän kolmen kuukauden aikana päästiin influenssasta keuhkokuumeeseen, joka levisi sydämeen, löydettiin muutama murtunut kylkiluu, keuhkosyöpäepäily ja tästä kaikesta muistoksi sain kahden vuoden lääkityksen ja vatsahaavan.

Nyt olen palannut osasairaslomalla töihin, mutta en uskalla olla iloinen asiasta. Tammikuussa kun ehdin olla sen puolentoista viikon ajan töissä, hehkutin somessa iloani töihinpaluusta, ja sitten kunto romahti täysin. En ole nytkään täysin kunnossa, edelleen on huono ja heikko olo, mutta pikkuhiljaa koen pääseväni arkeen kiinni. Tuntuu, että alan pikkuhiljaa toipumaan keuhkokuumeesta. Sen jälkeen on toipuminen sydäntulehduksesta, ja tässä ohella toivon kokoajan ettei vatsahaava pahentuisi.
Koen olevani kävelevä esimerkki siitä, mitä ne jälkitaudit voivat olla, ja mitä ne voi tehdä. Sairastuin ennen joulua, ja tämän hetkisen arvion mukaan pääsen ehkä kesäkuussa kävelemään pidempiä matkoja. Kova ikävä on kuntosalille, mutta sinne en pääse vielä kuukausiin.

Fyysisesti ollut todella raskas kokemus, koko kroppa on kärsinyt todella pahasti. Henkisesti myös on ollut aika hukassa. Mutta nöyräksihän tämä vetää. On osannut olla kiitollinen siitä, että pystyy hengittämään kunnolla. Tavoitteet on siinä, että pääsisi edes viikon olemaan siten, ettei joudu kesken päivän lääkäriin. Pienet asiat, niitä osaa kummasti arvostaa entistä enemmän.

torstai 22. helmikuuta 2018

Koti

Me ollaan muutettu paljon. Esikoinen, joka täytti joulukuussa kuusi, on asunut viidessä kodissa, se on melkeinpä vuoden välein muuttamista. Pakko kyllä myöntää, että osansa saa vuoden 2015 putkiremontti, ja väliaikainen asunto.



Nykyiseen kotiimme muutimme kolme vuotta sitten. Jo tämä ylpeyden määrä siitä, että olemme kolme vuotta pysyneet yhdessä kodissa, mutta tunteellisena ihmisena tunnen rakkautta ja haikeutta tätä kotia kohtaan.
Tämä koti on ensimmäinen, joka on tuntunut oikeasti kodilta. Ollaan lasten kanssa rakennettu tästä juuri sellainen, kuin ollaan itse haluttu, ja me viihdytään täällä. Tänne on aina ihana tulla, ja ollaan jopa podettu koti-ikävää täältä poissa ollessamme.






Yleensä ne pienet epäkohdat ärsyttää, ja vie pois kodin tuntua. Alkuun itseäni ärsytti ainakin vuoden ajan keittiön kaappien ovet, vessan ja kylpyhuoneen lattia, pieni säilytystila, ja keittiön ja olohuoneen välinen väliseinä. Vuosien saatossa joko näille ärsytysten kohteille on tehty jotain, tai sitten niiden kanssa on opittu elämään sovussa. Ollaan hyväksytty pienet kauneusvirheet, ja opittu elämään sulassa sovussa.



Tämän kodin piti olla meidän pitkäaikainen koti. Siihen asti, mikäli elämäntilanteemme muuttuu sellaiseksi, joka vaatii muuttoa. Tavallaan se onkin muuttunut. Vuonna 2015, kun muutimme nykyiseen kotiimme, asuinalueellemme oli suunnitteilla koulun rakentaminen, jonka piti valmistua siten, että esikoinen pääsisi sinne opiskelemaan. Nyt, kun koulun pitäisi olla pystyssä, sen kaavatkaan ei ole täysin valmiit. Asuinalueellamme on kyllä ala-aste, mutta nykyisestä kodista sinne on matkaa sen verran, että pienen koululaisen matkan turvaamisen vuoksi joudumme muuttamaan lähemmäs koulua.


Tuntuu melkein syylliseltä olla kotona, nauttia siellä olosta, ja kuitenkin kokoajan odottaen maaliskuuta, ja mahdollisen tulevan uuden kotimme näkemistä.
Kotimme tarjoaa enemmän, kuin voisi kantakaupungissa odottaa. Oma rauha, yksi ainoa naapuri, oma rappukäytävä, jonne voi jättää kuravaatteet, rattaat ja pyörät, turvallisuutta, oma iso nurmikkopiha. Tuntuu jo ihan hullulta, että olen valmis luopumaan näistä kaikista, ja luopumaan melkein kahdestakymmenestä neliöstä, ja muuttamaan pieneen city-kotiin. Vaatii paljon uudelta kodilta, jotta se tuntuu yhtä lämpimästi kodilta, kuin meidän koti.


Yhteistyössä veke.fi

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kerrankin kuulokkeet, jotka pysyvät



Sudio Sweden langattomat kuulokkeet

Tiedättekö, kun joskus kohdalle osuessa vain kolahtaa? Ja joskus käy niinkin onnekkaasti, että se on vain rakkautta ensisilmäyksellä?

Voisin sanoa olevani entinen materialisti. Nykyään materia ei määrittele onnellisuuttani, mutta rehellisesti joskus jokin ruoka, vaate, kengät tai tässä tapauksessa kuulokkeet aiheuttavat rakkautta materiaa kohtaan.

Tiedättekö myös sen ärsyttävän tunteen, kun olette salilla, kävelyllä tai kotona, ja nappikuulokkeet tippuu koko ajan korvasta ulos? Ja niitä täytyy olla tukkimassa koko ajan uudestaan ja uudestaan korviin? Ja kokeilet monia erilaisia kuulokkeita, ja aina sama homma.

Olen ollut vuosia jo salilla kuntosalin oman musiikin varassa. Kävelylenkit olen täyttänyt ajatuksillani. 

Sudio Sweden Tre Pink

Mulla on ollut nyt noin kuukauden ajan Sudio Swedeniltä Tre -kuulokkeet käytössä. Kuulokkeet on suunniteltu aktiiviseen käyttöön, ja pakko myöntää, että nämä on T-Ä-Y-D-E-L-L-I-S-E-T. Olen rakastunut ja löytänyt kuulokkeista sen oikeani. 
Langattomuus helpottaa aivan älyttömästi musiikin kuuntelua treenatessa, kun ei tarvitse miettiä mihin sotkee piuhat.
In Ear -malli tukikaarilla pitää kuulokkeet kokoajan korvissa, eikä nämä ole kertaakaan tippuneet korvasta pois. Näillä on juostu, kävelty, treenattu, istuttu, maattu, ja pysyy koko ajan.

Arvostan kovasti myös todella hyvää äänenlaatua näissä, sekä johdosta ohjattavuutta äänenvoimakkuudessa.

Pikalatauksenkin saa tehtyä vain 10 minuutissa, ja latauskin onnistuu usbilla! Eikä kuulokkeet mene rikki tai vaurioidu, koska kuulokkeiden mukana tulee ihanan söpö nahkakotelo näille.

Sudio Sweden kuulokkeet

Ja koska mä olen niin rakastunut näihin kuulokkeisiin, haluan tarjota teillekin helpotusta ja kuulokerakkautta elämäänne, saatte koodille kristae -15%:a alennusta Sudio Swedeniltä tehtävästä tilauksesta, sekä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kokemus Black Maskista

Vitsi mä olin fiiliksissä, kun sain Offerillalta testiin Black Mask -kasvonaamion. Sitä on niin paljon instagrammissa hehkutettu, niin olihan se pakko päästä vihdoin ja viimein testaamaan.

Black Mask kasvonaamio
Black Maskin tarkoitus on kuoria kuollut ihosolukko, mustapäät ja muut epäpuhtaudet pois. Tiedättehän ne instavideot, jossa juuri revityssä maskissa on läjäpäin mustapäitä? Odotin vähintäänkin samanlaista lopputulosta. Mustaa maskia levitetään tuubista ongelma-alueille, annetaan vaikuttaa puolen tunnin ajan ja revitään pois.


Musta töhnä lähtee onneksi käsistä pelkällä vesipesulla pois, eikä jää tahraamaan kynsinauhoja tai sormia.


Puolen tunnin vaikutusajan jälkeen pääsin repimään maskin irti, ja suhteellisen hyvin lähtee yhdessä isossa palassa irti. Toki reunoille jää pieniä mustia tahroja, jotka saa spongella pyyhkiä pois.


Näin ohut maski on irti revittäessä. Itse en saanut instavideoiden kaltaista efektiä, jossa jokaikinen mustapääni olisi jäänyt maskiin kiinni, mutta kyllä niitä irtosi kiitettävästi. Ihohuokoset selkeästi tykkää tästä, sillä huomaa niissä selvän reaktion maskin jälkeen. Iho tuntuu kokonaisuudessaan mukavan pehmeältä.

Yhteistyössä


perjantai 22. syyskuuta 2017

Syysherkkuja

Tiedättekö mikä tämä on?


Se on tämän hetken suurinta herkkua. Se on ruma, eikä houkuttele ostamaan, eikä välttämättä keksi äkkiseltään mitä siitä tekisi. Se on historian ensimmäinen kotimainen Hokkaido kurpitsa, ja se on taivaallisen hyvää! Valitettavasti kotimaista hokkaidoa ei saa tämän enempää, mutta kausi siirtyi Espanjaan, ja hyvät ihmiset, älkää ohittako tätä kaupassa. Kokeilkaa, tämä on suurta herkkua, vaikkei kauneimmalta näytäkään.

Kurpitsa on monien muidenkin tavoin erittäin monikäyttöinen. Kurpitsalle löytyy  monia reseptejä, ja sen kanssa saa miettiä, että mitä siitä tällä kertaa tekisi, sillä saatavilla on niin monta eri reseptiä.

Mä päädyin tällä kertaa tekemään kurpitsahummusta, joka oli niiiin hyvää, etten malttanut odottaa valmistumiseen asti syömistä. Kerron kohta, niin ymmärrätte hyvin.
Hummuksen seuraksi tein siemennäkkäriä. En ole vieläkään löytänyt sitä täydellistä gluteenitonta leipää, joten takuuvarma vaihtoehto on siemennäkkäri, sillä se on taivaallisen hyvää, soveltuu syötäväksi sellaisenaan, tai vaikka salaatin päälle rikottuna.

Syyskauden herkut on kesäherkkujen jälkeen suurinta antia. Makunystyrät hyrrää, ja pääsee maistelemaan uusia makuja. Kokeilkaa, antakaa rumille kurpitsoille mahdollisuus!

Siemennäkkäri & Kurpitsahummus


Kurpitsahummus

Tarvitset:

  • Kurpitsan
  • sitruunan
  • oliiviöljyä ja
  • mausteita ( sormisuolaa, juustokuminaa, chiliä, mustapippuria, korianteria ja kanelia)
Halkaise ensin kurpitsa, ja koverra sisältä siemenet pois. Tämän jälkeen leikkaa kurpitsa lohkoiksi, ja paahda ne 220 asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan. Ennen uuniin laittoa roiskuta päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.


Paahdettu kurpitsa

Ja tässä tämän reseptin ensimmäinen suloisuus; paahdettu kurpitsa. Meillä ei syödä ranskalaisia, sillä Fodmap -ruokavaliooni ei sovellu peruna, enkä ole ikinä bataattiranskalaisista saanut täydellisen rapeita ja hyviä. Joten nämä oli taivaaaallisen hyviä! Rapeita, todella hyviä, ja näistä naposteltiin lasten kanssa puolet pois ennen hummuksen valmistamista.

Jäähtymisen jälkeen siirsin paahdetut kurpitsat blenderiin, ja laitoin sekaan öljyn, puristin puolikkaan sitruunan mehun, heitin ylläolevia mausteita tuntuman mukaan, ja loraus vettä, ja blendasin ne samettisen pehmeäksi.

Siemennäkkäri

  • 85 g gluteenittomia kaurahiutaleita
  • 35 g chian siemeniä
  • 85 g kurpitsansiemeniä
  • 80 g auringonkukan siemeniä
  • 4 dl vettä
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa
Sekoita vesi, hiutaleet ja siemenet kulhossa, ja anna turvota reilun puolen tunnin ajan. Siemenien ei tarvitse olla juuri samoja kuin minulla, voit laitella mitä siemeniä vaan, mutta pidä chian siemenien määrä samana, ja siemenien yhteismäärä kahdessa sadassa grammassa. Turpoamisen jälkeen voitele leivinpaperi oliiviöljyllä, jos unohdat voitelun, näkkäri jää leivinpaperiin kiinni. Eli muista voitelu! Kaada seos levitetylle leivinpaperille, ripottele päälle sormisuolaa ja paista 180 asteessa noin 45 minuutin ajan. Jos näkkäri tuntuu vielä pehmeältä, niin paista hetki lisää, tämä riippuu aina uunista.

Ja nyt nauttimaan!!




torstai 7. syyskuuta 2017

Kaksi sesonkiherkkua samassa salaatissa

NYT jos koskaan kannattaa suunnata ostamaan viikunoita. Ne ovat pehmeitä, kuorineen syötäviä, ihanan mehukkaita, edullisia, sekä läheltä tulevia. Kausi on lyhyt, joten käytä se hyödyksesi!

Täysi syksy on saapunut Helsinkiin, ja ennen kuin syksy iskee fiilikseen, on se tullut jo ruokapöytäämme. Ruoka ei ole enää niin räiskyvän värikästä, kuin kesäkaudella. Tein tänään kahdesta sesonkiherkusta, lehtikaalista ja viikunasta ihanan lämpimän oloisen salaatin päivälliselle. Sävyt ovat syksyisen tummat, mutta eivät liian melankoliset.

Niin se syksy saapuu joka vuosi, huomaamatta, salakavalasti, ja aivan liian nopeasti. Mutta nautitaan näistä syksyn antimista; nyt on montaa eri sesonkiherkkua tarjolla.

Sesonkisalaatti

Lehtikaali-viikuna salaatti
Kahden henkilön salaattiin tarvitset:
  • 200g lehtikaalia
  • 3-4 tuoretta viikunaa
  • valkohomejuustoa
  • pekaanipähkinöitä

Ensimmäisenä paahdoin pekaanipähkinät uunissa, 170 asteessa kymmenen minuutin ajan. Samalla revin lehtikaalin pieniksi palasiksi, ja paahdoin niitä kuumalla pannulla hieman. Viikunat on pilkottu päälle ja juusto revitty joukkoon.

Päälle tein myös sitruuna-vinegreten:

  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl sitruunankuoriraastetta
  • ½ dl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria, sekä
  • loraus sitruunasta puristettua mehua.
Ainekset on vain sekoitettu keskenään ja roiskittu salaatin päälle.





keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Miksi en mene kisaamaan nyt?

Kun elokuussa julkaisin videopäiväkirjani, jossa kerroin pintapuolisesti kisasuunnitelmista, jotka menee mahdollisesti ensi vuodelle, mutta tänä syksynä minua ei lavoilla nähdä, tuli sieltä muutama kysymys, miksi?

Nyt lähden avaamaan pintaa syvemmälle tarinaani liittyen kisasuunnitelmiini.

Jos aloittaisin kisatarinani ihan alusta alkaen, kertoisin alunperin kisatavoitteeni olleen vuonna 2014. Mutta ehkä keskitytään nyt tämänhetkiseen tilanteeseen.
Viime vuonna aloittaessani kisavalmennuksen, mahdollinen kisa ajankohta olisi voinut olla tämän vuoden kevät, JOS kaikki olisi mennyt täydellisesti nappiin. Mutta, koska aina on mahdollisuus sairastua flunssaan ja takapakkia voi tulla, niin siirryttiin heti tähtäämään syksyyn. Kaikki meni tosi kivasti muutaman kuukauden ajan, KUNNES kisatiimimme alkoi rakoilla. Tiimimme oli täynnä mahtavia tyttöjä, ja onkin ollut todella ihanaa päästä tutustumaan näihin tyttöihin, ja olen päässyt seuraamaan upeiden ihmisten kisamatkaa!
Joten itse tiimin sisäisessä hengessä ei ollut mitään vikaa, vaan siellä "johtopäässä". Jossain vaiheessa meille kaikille tiimiläisille selvisi, kuinka tiimin omistaja ei maksanut valmentajallemme palkkaa, joten valmentajan oli pakko lopettaa tiimissä, ja samassa saatiin selville, että meidän kaikkien rahat on käytetty johonkin aivan muuhun, kuin olennaiseen.


Kun tiimin omistaja oli haukuttu lyttyyn, kun tämä oli käyttänyt usean kymmenen tytön rahat vuittoneihin ja ties mihin, pieni toivonpilkahdus paremmasta tuli. Hän oli järjestänyt kaverinsa ottamaan tiimin haltuun, ja luvattiin että asiat saadaan rullaamaan. Olihan uudella tiimin omistajalla kokemusta kisaamisesta, treenaamisesta ja valmentamisesta. Alkuun näyttikin, että asiat sittenkin järjestyy parhaiten päin! Mutta se oli sitä kuuluisaa alkuhuumaa. Siitä alkuhuumasta päästiin pikkuhiljaa tähän tilanteeseen missä nyt ollaan. Tiimin omistaja ei vastaa tiimiläisten soittoihin, ei tekstiviesteihin, ei facebook viesteihin, ei whatsappiin, ei sähköposteihin, eli ei mihinkään. Joskus jos hänellä on hyvä draivi päällä, saattaa saadakin pientä toivon pilkahdusta takaisin, kun hänestä kuuluu parin sanan mittainen viesti, mutta yleensä se jää siihen.
Miksi kukaan ei mene hänen oven taakseen? No, sanoisin ettei ole sen arvoista. Ne useat kymmenet tuhannet eurot, mitä meistä tytöistä on nyhdetty on jo käytetty aika päivää sitten. Enkä rehellisesti sanottuna usko, että sieltä oven takaakaan saataisiin mitään takaisinpäin, joten miksi vaivautua. Antaa olla, kun asialle ei voida tehdä käytännössä mitään. Oikeuskulutkin olisivat isommat kuin rahojemme takaisin saanti.
Ja minulle ainakin tässä on kyse enemmän periaattellisista asioista, kuin rahojen menetyksestä, niin paras asia, mitä minä ja muut tiimin entiset jäsenet voidaan tehdä, on jakaa tätä ilosanomaa näistä pojista eteenpäin.



Voisin syyttää itseäni tyhmäksi ja naiiviksi. Ja itseasiassa sitä mä olenkin tämän asian suhteen. Olisi pitänyt paeta vielä kun se oli mahdollista, mutta rahat olin jokatapauksessa menettänyt. Sinne meni kevyt pari tonnia muiden hauskanpitoon. Toivon syvästi, että niillä rahoilla on ostettu edes kaunis Vuittonin laukku.

Toiset tiimin tytöt joutuvat edelleen maksamaan tästä kalliista lystistä edelleen. On kyllä kalliita miehiä nuo Royal Fitness Teamin omistajat, kalliimpia kuin puhelintytöt.

Tiimin laskutusta hoitaa ulkoinen laskutusyritys, jotka eivät voi pysäyttää laskujen tuloa kokonaan. Eli pahimmassa tapauksessa jotkut tytöistä maksavat vielä ensi vuoteen saakka tästä poikien hauskanpidosta.

Miksi siis en hakeutunut heti uuteen tiimiin tai uuden valmentajan valmennettavaksi? Päällimmäisenä syynä on motivaation menetys tiimin jäsenenä olemiseen. Ei tietenkään kaikissa tiimeissä ole tällaista, ja olisihan tämäkin pitänyt nähdä ja tajuta aikaisemmin, sillä ennen Royal Fitness Teamia oli Cap Athlete Team ja tätä ennen BodyCamp. Ja toisekseen, en nähnyt mitenkään motivaatiota lisäävänä maksaa toista reilua paria tonnia tästä lystistä, kisavalmennuksesta viisi tonnia vuodessa? Ei kiitos.


Itselläni on sponsorisopimuksen mukaan lupa kisata Team Leaderin alla, ja sen teen sinä päivänä kun menen kisaamaan. Tällä hetkellä en etsi uutta kisatiimiä, enkä uutta valmentajaa. Tällä hetkellä treenaan saamieni oppien mukaan, ja katson loppuvuodesta mikä on fiilis ensi vuonna kisaamisesta.

Sen verran haluan puhdistaa maineita, että näiden tiimien tytöt ovat aivan uskomattomia naisia, ja toivon että tiimien omistajien sotkut eivät tahraa kenenkään tiimin jäsenten nimiä kisamaailmassa. Myöskin luotan edelleen täysillä valmentajaan, Arto Rantakokkoon. Sinä päivänä, kun palaan kisavalmennukseen, soitan ensimmäisenä Artolle.

Kuvien aurinkolasit Offerillalta