perjantai 31. toukokuuta 2013

Veet

Buzzadorina sain testattavakseni Veet:n tuotteita.
Näistä ensimmäinen oli Veet Suprem'Essence voide, joka levitetään iholle, annetaan vaikuttaa kolme minuuttia, pestään sienellä suihkussa pois, ja ihon luvataan olla karvaton neljä päivää. Voide ja toimintatapa on hyvin mieleinen, mutta lupaus ei minulla tai testiporukallani kyllä pitänyt paikkaansa. Sänki tuli sääriin yhtä nopeasti, kuin höylälläkin. Kesäisin tuotteeseen tulee miinusta myös ohjeesta, joka löytyy tuotteesta "Älä käytä antiperspiranttia tai muita hajustettuja tuotteita äläkä ui tai ota aurinkoa 24 tuntiin voiteen käytön jälkeen.".

Toisena tuotteena oli Veet ihokarvanpoistovoide, joka toimii lähes samalla tavalla kuin edellinenkin. Voide siis sivellään iholle, annetaan vaikuttaa minuuttien ajan, ja mukana tulevalla lastalla otetaan pois. Tässä myöskin sama ohjeistus tuosta auringonotosta, ja muusta, kuin edellisessäkin. Tällä tuotteella taidetiin muistin mukaan luvata karvattomuus ja sileä iho jopa viikoksi. Ei lunastanut tämäkään lupauksia. Iho kyllä jäi mielettömän pehmeäksi päiväksi, ja sileys kesti saman verran. Miellyttävä tuote, mutta toimivuus olisi ollut mukava saada kauemmaksikin aikaa, kuin vain päiväksi.

Mukaan tuli myös isompia vahaliuskoja, sekä pienempiä kasvoille, Veet Kylmävahaliuskat kasvoille. Ystävälläni vahaliuskat toimi odotetusti, ja tulos kestää ainakin parisen kuukautta, ellei kauemminkin. Herkkä- tai kuivaihoiselle en tätä suosittele, sillä tästä tulee kunnon punoitus, sekä punaiset näppylät iholle.

Viimeisenä tuotteena paketista löytyä Uusi Veet- kosteusvoide karvankasvun hillintään. Tuosta karvankasvun hillinnästä en osaa sanoa mitään, sillä itse en ainakaan merkittäviä tuloksia ole tuotteella huomannut, mutta tuote on ehdottomasti pienen elämäni aikana miellyttävin hajustettu kosteusvoide mitä olen käyttänyt.



Tulipahan järjestettyä erilainen tyttöjenilta näiden tuotteiden myötä. Tuotteet eivät meidän kohdalla lupauksia lunastaneet, mutta näitä oli silti todella miellyttävä käyttää. Käytän todennäköisesti näitä jatkossakin, ainakin silloin tällöin. Ainahan se on mukava antaa ihon levätä  ärsyttävästä terästä, ja hoitaa nämä hellemmin, sienen, ja lastan avulla. Ja tuo kosteusvoide on aivan ihanan tuoksuinen ja tuntuinen!

torstai 30. toukokuuta 2013

Ballerinat ja maximekko

Tänään päättyi muutaman viikon etsintä, sillä rahaa paloi ja uudet tulokkaat on tervetulotoivotettu kotiin. Nimittäin pehmeät mustat ballerinat. Akillesjänteen vamman läpikäynyt ihminen ymmärtänee kovan haun ja etsinnän kenkien suhteen. Ei voi ostaa mitä vain kenkiä, jos haluaa, että jalat pysyvät hengissä. Tänään kotiutin aivan mahtavat kengät, tuntuvat, kuin olisi vain sukat jalassa!









Minulla on kesäkuussa tulossa syntymäpäivät, ja isoäitini lahjoi minua mustalla perus maximekolla. Oli muuten suhthyvä löytö, hinta ei ollut päätähuimaava, alle 20€. Koska kyseessä on kuitenkin "marketti"kauppa (GinaTricot), toivotaan, että laatu olisi kestävää. En ole aiemmin ostanut kyseisestä kaupasta vaatteita, joten en uskalla lyödä vetoa tuosta laadusta. Enpä ole aikoihin saanut tukittua päälle xs-koon vaatetta, mutta nyt ei tehnyt tiukkaakaan.




perjantai 24. toukokuuta 2013

Kuinka nopeasti saan vatsalihakset?

Blogiini tulee päivittäin vähintään muutama ihminen hakusanalla "Kuinka nopeasti saan vatsalihakset?", ja ajattelin kerrankin antaa teille tätä hakusanaa käyttäville vastinetta kysymykseenne. Vatsalihaksethan meillä kaikilla on, siitä ei ole epäilystäkään, joten voisin kuvitella, että mietteenä on niiden esille saaminen. Jos oikein muistan, aloin jumppaamaan kotona 17. syyskuuta, ja muutaman kuukauden jumppailin ilman painoja ja kevyillä liikkeillä. Maaliskuussa 2013 aloin käymään kuntosalilla ja aloin jumppailemaan / treenailemaan oikeilla sarjoilla ja toistoilla. Jokapuolella painotetaan aina, että ruoka on se 70%, ja teeni 30%, eli vatsalihakset syntyy keittiössä. Ja kyllä minäkin tämän puolelle kallistun siinä mielessä, että jos ne ruokailutottumukset on sielä mäkissä, kotipizzassa, irttari - ja sipsipussissa viikoittain, niin kyllä se rasva aina tiukasti pysyy siinä vatsan päällä. Sitten on aina tietenkin nämä täyshifistelyt, jotka mun mielestä kuuluu vain kisaaville, tai kisoja tavoitteleville. Itse pähkäilin myös hetken, että lähdenkö tilaamaan ruokavaliota, sillä olen oman vatsarasvan kanssa erittäin epätoivoinen, mutta tulin siihen tulokseen, että selviännen maalaisjärjellä. Eli ennen kuin lähet laittamaan 50-100€ ruokavalio -ohjelmaan ammattilaisen tekemänä, mieti tarkkaan löytyykö itseltäsi päästä sitä maalaisjärkeä sen verran, että voisit tuon rahan käyttää vaikka uusiin treenivaatteisiin.
Vatsalihaksia on hyvä treenata 2- maksimissaan kolme kertaa viikossa, ja mielellään ei peräkkäisinä päivinä, aina vähintään yksi välipäivä välissä. Eli älä tee ainakaan sitä virhettä, että vedät joka päivä sata perusrutistus toistoa, ja tavoittelet sillä kuukauden sisällä sikspäkkiä, e-eei. Vatsalihakset kaipaavat myös uusi ärsykkeitä, kuten kaikki muutkin lihakset. Eli kun teet itsellesi vatsalihastreenin, noudata samaa treeniä kahdeksan (8) viikkoa, ja sitten teet uudet liikkeet uuteen treeniin. Eli kun kehitystä halutaan,  ärsykkeiden täytyy muuttua. Eihän lapsikaan opi laskemaan ykkösestä sataan, jos sillä opetetaan koko ajan vain numerot ykkösestä kymmeneen?
Vaikka tiedän näistä asioista jonkin verran, haluan jälleen korostaa, etten ole alan ammattilainen, opiskelija kylläkin, mutta 100%:sta tietoa minulla ei näistä ole, ja mikäli jokin tieto lipsahti minulta väärin, saa tulla aina korjaamaan, ja pitääkin :)
Näin olen itse pärjännyt oman maalaisjärkeni kanssa;

8:ssa viikossa saadut tulokset vatsalihaksiin



tiistai 14. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Äitienpäivä sujui hirveästä kurkkukaktuksesta huolimatta kuten muutkin äitienpäivät. Meillä on jo kolmena vuotena peräkkäin ollut perinne, että äitini tulee luokseni, ja väännän aina pienen brunssin meille. Ja plussana sain tänä vuonna aamiaiseksi miehen loihtiman hedelmälautasen; mansikoita, appelsiinia, ja banaania, naminami.

Aamiainen







Äitienpäivän brunssi -menu:

  • Banaanilettuja granaattiomenan ja tuoreiden mansikoiden kanssa
  • Hunajamelonia ilmakuivatun kinkun kera
  • Voicroissantteja
  • Makeaa omenaa belgialaisen suklaan kanssa
  • Sekä tuulihattuja