torstai 24. huhtikuuta 2014

Parvekekausi korkattu

Kotona oloni jatkuu edelleen, tosin nyt sairastaa pieni karhunpentuni. Ollaan syöty hyvää ruokaa, nautittu toistemme seurasta, sekä nautittu parvekkeesta, jonne paistaa edes muutaman tunnin verran aurinko.
Haettiin tiistaina lääkärireissun jälkeen kiinalaista ruokaa, ja korkattiin meidän parvekekausi avatuksi.





♥ Aurinkoinen parveke
♥ Aurinko
♥ Hyvä ruoka
♥ Sodastream
♥ Hyvä seura

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mokkapalat

Tässä reseptissä ei säästellä voita, eikä sokeria, joten tässä tulee takuuvarma mokkapalojen resepti.



Pellillinen mokkapaloja

Pohja



  • 200 g voita
  • 3 dl sokeria
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl maitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus


  • 50 g voita
  • 5 rkl kaakaota (maitoon tehty)
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • n. 400 g tomusokeria

Valmistus


  • Sulata rasva, ja laita jäähtymään
  • Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen munasokerivaahtoon, samalla sekoittaen
  • Sekoita joukkoon voisula
  • Kaada taikina leivinpaperin pälle uunipellille
  • Paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. 
  • Sulata kuorrutusta varten voi kattilassa ja sekoita muut aineet voisulan joukkoon. Sekoittele seosta, kunnes se on sileää. Pidä seos lämpimänä levittämiseen asti, ja sekoittele välillä
  • Sekoita kuorrutus vielä tasaiseksi ja valuta seos kattilasta tasaisesti uunista tulleen pohjan päälle. Kuorrute jähmettyy nopeasti, joten ripottele strösselit HETI pinnalle.
  • Paloittele jäähtyneenä.


Tämä ohje on hyvä perusohje, joka ei petä millään. Tässä muutama vinkki, sekä variaatio ohjeeseen:

  • Mikäli et tiedä, onko pohja uunissa valmis, kokeile hammastikulla; mikäli on valmista, taikina ei jää tikkuun
  • Mikäli kuorrute tuntuu kattilassa liian paksulta/tönköltä, voit lisätä sinne 1 tl nestettä (maitoa/vettä)
  • Vaalea kuorrute tulee tuolla kaakaolla, joka on sekoitettu maitoon. Tummuutta saa vaihtamalla veden maitoon ja/tai kaakon kahviin

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Sairaslomalla

Voin sanoa, että aika käy kyllä pitkäksi ja tylsäksi... Kaksi viikkoa olen jo maannut täällä kotisohvalla. Tekisi mieli siivota ja laittaa paikkoja kuntoon, hoitaa vihdoin ja viimein kellarivarasto nättiin kuntoon, mutta liikkuvuus on vähän rajattua :/ Mutta ei kai tästä voi suunta olla kuin ylöspäin :)

Kertokaahan joitan hyviä blogeja, mitä tykkäätte lukea? Voisin alkaa metsästämään uutta luettavaa, silloin päivätkin kuluisivat hieman nopeammin. :)







tiistai 1. huhtikuuta 2014

Maaliskuun liikunnat



Edelleen olen pysynyt liikunnallisen määreen tavoitteessani, vaikka olenkin joutunut maaliskuun lopun olemaan vuodelevossa.
Tänä vuonna päiviä kertyy vuoteen 365, joka tarkoittaa sitä, että tavoitteena on tänä vuonna vielä saada 257 merkintää liikuntapäiväkirjaan. Jaettuna kuukausiin tämä on 28.5, pyöristettynä 29 merkintää per kuukausi. Tämä sairastelu, mistä kerroinkin jo aikaisemmin täällä , ei tällä hetkellä anna mahdollisuutta liikunnalle sitten yhtään,joten varsinkin loppuvuoden suunnitelmien kanssa pitää kyllä kiristää tahtia entisestään, kunhan olot vain antavat periksi. Ajattelinkin kokeilla huomenna aamulla, että olisiko aamujoogasta enemmän haittaa vai hyötyä. Fyysistä oloa myös pahentaa liikkumattomuus, ja mahdollisuuksiin ei kuulu tällä hetkellä lenkit tai painonnostelut ympärivuorokautisen huimauksen vuoksi, olisi mukava yrittää ylläpitää tavalla tai toisella hyvinvointia.





Joko teitä on kutsuneet aurinkoiset lenkkimaisemat?