perjantai 23. toukokuuta 2014

Raskauspahoinvointi

"Pahoinvointia ja oksentelua ilmenee kolmella neljästä raskaana olevasta alkuraskauden aikana. Vain 1 %:lla oireet ovat vaikeita, jolloin käytetään termiä hyperemesis gravidarum, runsas raskaudenaikainen oksentelu. On mahdollista mutta harvinaista, että pahoinvointi ja oksentelu jatkuvat koko raskauden ajan. Raskauspahoinvoinnin syytä ei tunneta."

Meidän tyttöä odottaessa vuonna 2011, en tainnut edes tietää sen koommin raskauspahoinvoinneista. Tottakai tiesin, että jotkut käyvät välillä vähän yökkäilemässä, mutta koska itsellä meni raskaus niin hyvin, ilman yhtään mitään pahaa oloa, en kiinnittänyt edes sen koommin huomiota koko asiaan.

Nyt on asiat toisin.. Nyt odottaessa toista lasta, pääsin mukaan tuohon yhteen, YHTEEN prosenttiin, jotka kärsivät hyperemiksestä. Olen voinut pahoin varmaan niin alusta lähtien kuin voi olla. Laskeskelin juuri, että nämä olotilat alkoivat raskausviikolla 3-4. Ja jotten pääsisi aivan liian helpolla, niin muistetaanpa laskea tähän mukaan hormonisairauteni, josta voitte lukea ältä.

Luulin kärsiväni aivan normaalista raskauspahoinvoinnista, kunnes raskausviikolla 6 tai 7, työterveyslääkäri lähetti minut kiireellisenä kätilöopiston päivystykseen. Painoni oli tippunut kahdessa viikossa 20%:a lähtöpainosta, ja yleisvointini oli todella huono. Siellä käytiin nesteytyksessä, ja toistaiseksi, tämä oli ainoa kerta tähän mennessä. Tilannettani seurataan viikoittain, olen jo kymmenen viikon ajan käynyt lääkärissä vähintään kerran tai kaksi viikossa, jotten taas joutuisi liian huonoon kuntoon.

Onhan tähän myös lääkkeitäkin olemassa, Primperan. Sain tätä heti ensimmäisellä osastoreissulla, ja lopetti ainakin hetkeksi tuon kauhean oksentelun. Nyt siitä ei ole enää viikkoihin ollut apua, mutta toivottavasti jotain muuta se auttaisi.

Monta viikkoa kului oksennellessa päivässä noin 30-50 kertaa, ja oli todella vaikeaa saada ruokaa tai ylipäätänsä mitään alas kurkusta. Mutta koska pakko on pakko, ja ravinnosta ja kehon toiminnasta jotain tiedän, niin pakotin itselleni aina jotain menemään alas, vaikka se tulisi kaksi kertaa nopeammin ylös. Tähän mukaan vielä matalat verenpaineet, jotka huitelivat parin kuukauden ajan 50-60/90-.
Sitten koitti vaihe, kun alkoi ruokaakin menemään alas, eikä se tullut heti ylös. Sitten alas menikin vain pelkkää suolasta; pizzaa, kebabia, jauhelihakastiketta ruokakermalla ja litralla suolaa, ihan sama mitä - kunhan se oli suolaista.

Tällä hetkellä oksentelen edelleen, päivittäin. Mutta yöni saan nukkua rauhassa, nyt on yöoksentelut loppuneet jo Rv 9. Tai voiko sitä sanoa rauhassa nukkumiseksi, kun pystyy nukkumaan seitsemän tuntia viidellä väli-vessa-herätyksellä? Verenpaineet on 60+/90+. Eli huippaa edelleen, mutta nykyään pystyn jo istumaan ja kävelemään. Viisi viikkoa taaksepäin en pystynyt istumaan saati kävelemään ollenkaan ilman, että taju lähtisi. Olin monta viikkoa vuodelevossa. Lähtöpainossani en ole edelleenkään, vaikka koen, että ruokailuni ovat kymmenessä viikossa edistyneet 100%:a. Mutta ei olla kaukana, kilo puuttuu enää, niin painan lähtöpainon verran.
Enää ei oksennus lennä kuitenkaan pelkästä tuulenvireestä, ja kun vien tyttöä päiväkotiin 5 minuutin kävelymatkan verran, en välttämättä oksenna enää sitä viittä kertaa, mitä muutama viikko takaisin päin.
Kuvotus on ympäri vuorokautista, mutta yleisesti oloni on kieltämättä parempi, kuin kolmekin viikkoa taaksepäin. Sairaslomalla olen ollut jo ruhtinaalliset kymmenen viikkoa, ja pikkuhiljaa alkaa hiipumaan toivo siitä, että milloin sinne töihin palaakaan.. Mutta aina pitää olla positiivinen, joten ei tätä oloa puolta vuotta kauempaa voi enää kestää.

Mikä on auttanut?

Itseä kuuntelemalla oppi viikossa-parissa, että mikä on sopiva ruokailuväli. Tämä oli mulle ainakin todella tärkeää. Huomasin viikossa, että se huono olo tulee ja kunnolla, mikäli edellisestä "ateriastani" oli kulunut yli puolitoistatuntia. Tässä vaiheessa pitää heittää hetkeksi naulakkoon säännölliset 5-6 kerran ateriavälit, ja syödä vaikka sen 12 kertaa päivässä, jos tarve vaatii. Ainakin mulla tämä auttoi, vaikka yksi ruokailukerta pitäisikin sisällään vain yhden puolikuivan ruisleivän.
Toinen todella iso tekijä, mikä auttoi minua eniten on sitruuna vesi. Lasiin kylmää vettä ja pari sitruuna viipaletta. Ja huh, vihdoinkin jotain terveellistäkin.





Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00170

tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

Minulla on ollut jo useampana vuotena peräkkäin tapana äitienpäivänä järjestää äidilleni pieni brunssi kotonani. Tänä vuonna, ja ylipäätänsä tällä brunssilla loihdin vähän erilaisia herkkuja.






Tänä vuonna pöydästä löytyi


  • Paprika- Tomaatti- Kalkkuna- Rucola Piirakka
  • Mustikkapannukakkua
  • Vadelmia & Mansikoita naposteluun ja pannukakun päälle
  • Suklaamansikoita
  • Vadelmamustikkasmoothie
  • Vettä

Viime vuoden äitienpäiväbrunssin näette kuvina täältä.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Vatsaystävällistä

Juttelin tänään erään ystäväni kanssa, joka on kärsinyt vuosia vatsavaivoista. Nyt hän on miettinyt aloittavansa superfoodin yksi kerrallaan, josko näistä löytyisi jotain apua.
Ennen kuin lähdetään katsomaan ja etsimään superfoodeista apua, niin katsotaan hieman ensin sitä perusruokavaliota.
Ensimmäinen hyvä askel on jättää ruokavaliosta pois valkoinen leipä, valkoinen pasta, sekä prebiootti. Prebioottiin kuuluu oligosakkaridit sekä inuliini, joita on "terveysjogurteissa". Ja valkoinen pasta sekä - leipä turvottavat ketä tahansa.
On olemassa myös ihan ääripää, johon tosin ystäväni ei kuulu, mutta tämä ääripää kärsii vatsavaivoista päivittäin, ja vaivat voivat hankaloittaa normaalia elämää. Tällöin on hyvä lähteä karsimaan ympäripyöreästi kaikesta, ei yhtäaikaa, vaan yksitellen, jolloin löydät sen pahimman aiheuttajan. Ja mikäli aiheuttajana ei olekaan prebiootti, halutessasi voit palauttaa sen takaisin ruokavalioosi. Mutta näissä tapauksissa lähdetään karsimaan fruktoosi, sorbitoli, ksylitoli, laktoosi, ruisleipä, pullat, lanttu, kaali, purjo (ja muutamat muut kasvikset sekä hedelmät), sekä aspartaami. Lista on pidempi, ja halutessa voin täsmentää tätä listaa.

Mitä sitten saa ja kannattaa syödä?

Viljatuotteissa valitaan aina täysjyvä, usein kaura on vatsalle lempeämpi kuin ruis. Tässä voi kokeilla ottaa vaikka se kaurapuuro osaksi aamiaista.
Runsaasti kasviksia, sekä marjoja.
Mikäli tuntuu, ettet tule kylläiseksi kuiduista, hyviä lisäkuitulähteitä on siemenet, sekä leseet.
Suositaan myös hapatettuja maitotuotteita (+ makeuttamattomat ja laktoositon on hyvät! vaihtoehdot), kuten piimä, raejuusto ja rahkat.
Runsasrasvaiset ja mausteiset ruoat sulavat erittäin hitaasti elimistössämme, joten näitä on hyvä välttää.

Ja mikä on tärkein neuvo, joka annetaan jokaiselle neuvoa kysyvälle?

Syö säännöllisesti - rauhallisesti, pureskele ruoka kunnolla, ja juo vettä.

Sitten niihin superfoodeihin!

Nopealla googlettamisella löytyi helposti muutama esimerkki vatsaystävällisistä superfoodeista.
Ensimmäisenä pakuri, joka on hyvä suositus kahvin juojalle, sillä tämä on hyvä sekoittaa vaikka aamukahvin joukkoon.
Toisena on hampunsiemen, joka on erittäin ravinto- sekä proteiinirikas superfood, ja näin ollen myös vatsaystävällinen.
Ensimmäisenä itse lähtisin pienen tutkinnan jälkeen kokeilemaan Psylliumia, joka hellii vatsaa erittäin kuiturikkaana superfoodina.
Ja viimeisenä mainittakoon Chia -siemenet, jotka saavat olomme tuntemaan kylläiseksi, koska hidastavat sokerien imeytymistä elimistöömme.

Nämä, ja monet muut superfoodit löydät superfoodtukusta;

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Mistä motivaatiota liikkumiseen?

Eräs lukijani kysyi helmikuussa, että mistä sitä motivaatiota löytyy liikkumiseen? Onko joskus hetkiä tai päiviä, kun treenaaminen ei kiinnosta?
Pahoittelut ensinnäkin tästä pitkästä vastausajasta. Totta puhuen minun piti myös miettiä, että miten muotoilen tämän pitkän pitkän vastauksen kiteytettynä. Jos sulla on palava halu treenata ja harrastaa liikuntaa, se motivaatio vain on olemassa sun sisällä. Jos motivaatiota ei ole, niin treenaus ei välttämättä ole sun juttu, ainakaan sillä hetkellä. Ja varmasti kaikilla on päiviä, milloin ei jaksa, tai ehdi, silloin ei kannata lyödä hanskoja tiskiin. Ja mistä mä tiedän tämän? Olen itse käynyt läpi viharakkaus suhteen treenaamiseen. Joskus väänsin väkisin treeniä, ilman motivaatiota, se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Pakkopulla -meiningillä siitä ei tule mitään, ja mikä tärkeintä, et nauti siitä! Se motivaatio pitää tulla syvältä itsestäsi, sitä pitää haluta!

Mikä minua sitten motivoi? Niinkin yksinkertainen asia, kuin oma peilikuva. Mulla on palava halu treenata, ja harrastaa liikuntaa ylipäätänsä. Mä en tarvitse tähän mitään ylimääräistä päänvaivaa motivaation tai lisäporkkanan hakemisesta, mä katson peiliin, ja mikä tärkeintä, seuraan kehitystäni. Missään ei voida painottaa liikaa, että ota niitä kuvia! Vaikka et kirjoita blogia, ja jaa niitä koko maailmalle, niin itseäsi varten. Enhän minäkään jaa kuvistani kuin ehkä yksi kymmenesosaa tänne muiden nähtäville, itseään varten näitä otetaan.

Yksi hyvä lisämotivointiväylä on myös Instagram, sekä muiden blogit. Katsoessa muiden kuvia, muiden kehitystä, ja muiden treenattuja vartaloita, sitä haluaa palavasti saada tehtyä itsensä eteen saman kovan työn, kuin hekin!
Monet sanoo, että tämä on kovaa itsensä haastamista. Ja toisaalta tämä onkin. Varsinkin niillä, jotka ovat menossa tämän syksyn kisoihin, ja dieetit on käynnissä, ja vielä enemmän, jos on ensikertalainen. Itse koin jossain vaiheessa haasteeksi ruoan, ja syömisen ylipäätänsä. En niinkään herkkujen vuoksi, vaan sen ruoskinnan vuoksi. Tuli liian tarkasti katottua ja laskettua mikrot ja makrot ja tasapainot kaikelle, ihan turhaa, sillä en ole tänä vuonna kisaamassa. Syön hyvin, monipuolisesti, sekä terveellisesti. Sallin myös itselleni herkkuja, muitakin, kuin pähkinöitä. Joku kauhisteli täällä, kun olin laittanut reseptin mokkapaloista "miten fitness ihminen laittaa ohjeen mokkapaloista :o", niin tämähän saattaa tulla isona shokkina - mutta minäkin syön sokeria. Nyt olen sen tunnustanut, ja tullut kaapista ulos. En nyt tietenkään vedä noita herkkuja päivittäin, mokkapaloistakin söin yhden pienen palan, ja sen jälkeen söin vappuna tippaleivän, jossa on sokeria, ja varmasti e-koodeja muille jakaa. Eipä ole vatsapalikkani juosseet piiloon rasvakerroksen alle tämän vuoksi, tai takapuoleni ei hylly selluliitista.

Ne hetket, kun löydät ja näet itsesi kehittyneen, niin fyysisesti, kuin henkisesti, on lyömättömiä hetkiä, lupaan sen. Muistan, kun tänä vuonna aloin saamaan edes pientä näkyvyyttä olkapäilleni - kuinka kipeät ne ovatkaan olleet siitä jatkuvasta pumppipeilaamisesta... Tai kun viime vuonna sain vatsapalikkani näkyviin, ensin kaksi, sitten neljä, enempää niitä en saanutkaan näkyviin. No mutta, taistelu jatkuu niiden osalta.
Henkisellä puolella huomasin myös ison muutoksen, sen, kuinka positiivisuus oli vallannut luonteeni. Tämä oli muuttavin ja suurin tekijä treenihistoriassani. Tämän takia en hylkää treenaamista, kova työ palkittiin, ja sain suurimman palkinnon.



Tällä hetkellä olen kohta 2,5 -vuotiaan lapsen äiti, käyn töissä, asun sataneliöisessä kodissa ja minulla on ystäviä. Tämä lause varmasti kiteyttää sen totuuden, että puuhaa riittää elämässä. Lapseni ei turhaan istu päiväkodissa, vain ne ajat, kuin olen töissä. Haluan myös viettää lapseni kanssa aikaa, leikkiä, ulkoilla, ja puuhailla kaikkea kivaa. Sataneliöisessä kodissa riittää myöskin puuhaa. Imurointia, siivousta ja paikkojen ylläpitämistä. Ystäviä on myös ihana nähdä, ja on ihana omistaa ystäviä, jotka ymmärtävät sen, etten välttämättä aina ehdi joka viikko näkemään heitä. Tämän kaiken lisäksi elämässäni on myös treenaus. Aikataulut on välillä tiukilla. Jos jotain on oppinut tässä, niin sen ettei aina kaiken tarvitse olla niin justiinsa.
Joten kyllä, joskus minullakin on hetkiä, milloin treeni täytyy jättää kokonaan pois. Jos olen ollut töissä pitkän päivän, tulen päiväkodin kautta kotiin tekemään lämpimän ruoan, siistin kotia, ja joudun punnitsemaan lapsen huomion ja treenaamisen välillä, treenaaminen jää silloin välistä. En ole vielä 1,5 vuoden aikana kokenut yhtään päivää, milloin olisi tunne "ei jaksa" tai "ei huvita" tai "pakko taas treenaa". Minun suustani kuulee usein lauseen "Pakko taas treenaa", mutta tämä tulee positiivisesti tarkoitettuna, ei pakkopullana.

Tätä hommaa täytyy vaan rakastaa, ja haluta. Ei tästä muuten tule elämänkumppaniasi.

Muutamia kehityskuvia löytyy myös täältä.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Huhtikuun liikunnat


Vuodelepo näkyy liikkumisissa, mutta olen kiitollinen niistä pienistä hyvistä hetkistä, kun olen edes vähän päässyt liikkumaan. Huh, kuinka kova halu olisi päästä nostamaan rautaa, aivan MIELETÖN!! Sitä vain odottaa ja odottaa milloin olot antaa periksi. Sitä jo kaipaa isolaatin ja heran makua.. En ole lisäravinteitakaan vetänyt tässä pariin kuukauteen, ja sehän näkyy kropassa - kaikki vähäinenkin on surkastunut pois.




Onneksi aika ajoittain on pientä ruokahalua, ja paino on lähtenyt nousuun. Menetin rajun huonon olon vuoksi viime kuussa painoa -5 kg. Nyt olen saanut pari kiloa takaisin.
Kaikki kuvat instagrammista, @fitkrista