perjantai 30. tammikuuta 2015

Mitä vain

Olen äiti, tekisin mitä vain lasteni eteen. Olen myös huomannut olevani melko karhuemo. Joskus olen myös valmis laittamaan menolipulla esikoisen Siperiaan, paluulipusta tietoakaan.. Joskus meillä korotetaan ääntä, joskus nauretaan heti päälle. Joskus riidellään, mutta sovitaan heti kolmen minuutin jäähyn jälkeen. Joskus meillä valvotaan ja ollaan väsyneitä, mutta useammin tuhistaan viikonloppuisin melkein puolille päivin.

Voisin sanoa olevani tiukka äiti. Olen saanut myös monia kauhistelevia ilmeitä tiukasta kurinpidostani. Mutta tiedän näin saavani lapseni kuriin, käyttäytymään hyvin, ja meillä on enemmän kivoja hetkiä, kun tiedetään rajamme, ainakin joskus..

Meillä eletään myös uhmaikää tällä hetkellä, ai että mikä ihana tuo kolme vuotiaan uhma. Mutta kun kuuntelen muiden puheita potkimisesta, huutamisesta, raapimisesta, puremisesta, haukkumisesta, koen meillä olevan lievää uhmaa. Jankkausta, ja kieltojen ignooraamista.

Itkut, huutamiset, äänen korottamiset, jankkaamiset, valikoiva kuulo, pahat mielet, hymyt, naurut, mukavat hetket ja ihanat puheet kuuluu onneksi kaikki tähän elämään. Ja onneksi se on vain tervettä käydä läpi koko tunneskaala lasten kanssa.

Kaikesta huolimatta, en voi sanoa muuta kuin, mitä vain. Ihan mitä vain teen näiden kahden eteen. Elämme nyt muutosten aikaa elämässämme, ja minulle on etusijalla aina lasten hyvinvointi. Viime aikoina meillä on noussut pinnalle lasten vointi, ja olen ymmärtänyt, kuinka paljon liikaa voi niin pieni ihminen ymmärtää. Kunhan kaiken muun lomassa ymmärtäisivät ja muistaisivat myös, että yritän aina pitää heidät etusijalla.
Elän tällä hetkellä lasten nopeimpia kasvu- ja kehitysvuosia, joista en halua menettää hetkeäkään. Pieni vauva oppii koko ajan uutta, nytkin tuo kaksikuinen jo hymyilee, "juttelee", naureskelee, ja oppinut jo vähän liikkumaan. Kolme vuotias oppii koko ajan uusia sanoja, lauluja, tapoja ja pohtii hirveästi. Ja kasvusta puhumattakaan, molemmat lapset venyy ihan hirveää vauhtia.
En ole ikinä ollut äiti, joka on läsnä joka ikisessä hetkessä. Joskus leikkiessä näprään puhelinta, tai kattelen telkkaria enemmän kuin legoja. Mutta ikinä ei tyttäreni tarvitse kysyä kolmea kertaa elämänsä suuria pohtivia kysymyksiä, kun olen jo vastannut siihen. Yritän olla mahdollisimman läsnä, nauttia joka hetkestä. Koska en ikinä, IKINÄ halua menettää näitä kullan arvoisia hetkiä. En ikinä halua joutua katumaan elämässäni mitään, ja mikä olisikaan kaduttavampaa, kuin se, että menettäisin isoja hetkiä ja tapahtumia lasten elämästä.
Olen nuori äiti, mutten kuitenkaan enää niin nuori, että jaksaisin juosta viikonloput baareissa. Olen kasvanut tuon vaiheen yli jo aikapäivää sitten. Nautin viettää viikonloput lasten kanssa, varsinkin kun arjet on yhtä menemistä ja tekemistä.
Olen sitä mieltä, että lapset antavat paljon enemmän kuin ottavat. En koe menettäneeni mitään lasten vuoksi, päinvastoin - olen lopunelämääni kiitollinen kaikesta siitä, mitä saan kokea heidän kanssaan. Oodi lapsille, hehän ovat aivan mahtavia. Vaikka vihastuttavat, myös ihastuttavat.

On myös jännä, miten joskus ajautuu tilanteeseen, missä joutuu epäilemään omaa äitiyttään. Näin vilaukselta, kun somessa pyörii jonkun blogiteksti siitä, että kotiäidit eivät saisi hänen mielestään pitää toista lastaan päiväkodissa. Meillä esikoinen käy päiväkodissa. Tavoite on käydä kolmena päivänä viikossa viiden tunnin päivät, joskus ollaan kyllä neljänäkin päivänä viikossa. Hetken mietin, että tekeekö tämä minusta huonon äidin? Enkö viitsi olla lapseni kanssa? Mutta eihän se näin mene. Lapseni on päiväkodissa, ja nauttii siellä olemisesta, miksi veisin lapseltani pois jotain, mistä hän on saanut jo vuoden ajan nauttia. Ja tyttö saa aina jäädä kotiin, jos ei haluakaan mennä päiväkotiin, täällä ei tarvitse pakkopullalla ottaa päikkistä.

Esikoiselta pääsi viime viikolla itku, kun tyrmäsin hänen ajatuksensa naimisiinmenosta pikkuveljen kanssa. Ja olin ehkä hieman loukkaantunut, kun hän pyysi minua laittamaan enemmän meikkiä, jotta olisin kaunis. Katsoin häntä, ja hän oli tehnyt itsestään omien sanojensa mukaan kauniin - luomivärit poskilla, poskipunat leuassa, kajaalit nenässä, ripsivärit otsassa...



Nauttikaa teille tärkeimmistä asioista, olkaa kiitollisia hetkistä. <3

4 kommenttia:

  1. Mä oon sitä mieltä että lapselle on päiväkoti siinäkin tärkeää että sosiaalistuu ja pääsee muiden lasten kanssa tekemisiin! :) Saa kavereita ja oppii olemaan muidenkin kuin oman äidin ja isän seurassa :) -Miira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta! A:lle olisi tosi kurjaa jos veisinkin siltä ne päiväkotikaverit pois.

      Poista
  2. Olenpa itsekkin kuullut tuttuni suusta (joka siis päiväkodissa töissä) että vanhemmat ovat itsekkäitä jos pistävät alle 3v lapsen päiväkotiin koska TUTKIMUSTEN mukaan saa tuon ikäinen lapsi tarpeeksi sosiaalisia virikkeitä vanhemmiltaan. Kamala tietää että jotkut niistä hymyilevistä tarhatädeistä oikeasti ajattelevat tuolla tavalla. Eivätkö he itse näe jos lapsi on iloinen ja viihtyy muiden lasten kanssa.. Olen edelleen hieman järkyttynyt tästä kommentista koska oma tyttöni on ollut päiväkodissa jo vuoden päivät ja ikää nyt 2.5v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla on oma kasvatustapa, eikä mun mielestä edes tarhatätien tulisi asiaan puuttua, ellei olisi jotain pahasti vikana. Meillä ainakin niin adhd lapsi, etten minä saisi millään purettua energioita tuosta lapsesta samalla tavalla kuin 20 muuta lasta leikkien tarhapäivien aikana :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)