keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Matkalla

Meidän uuden kodin makuuhuoneen ikkunoista näkee iltaisin lentokoneet lentämässä. Tunti sitten laitoin molemmat lapset nukkumaan, ja jumituin verhoja laittaessani tuijottamaan ikkunasta ulos. Näin kaksi lentokonetta. Automaattisesti ajattelin niiden olevan Suomesta ulkomaille lähteviä koneita. Sitten muistin sen tunteen. Kun istut lentokoneessa, joka nousee Suomen ilmoille, matkalla ulkomaille. Se tunne oli aina niin kutkuttava. Tiesit minne menet, muttet tiennyt lainkaan, mikä siellä odottaa. Sellainen odottavainen, kutkutteleva, iloinen ja onnellinen olo. Mutta milloin mä kadotin sen? Mä en ole onnellinen.  Mistä lähtien? Sanoin hetki sitten ensimmäistä kertaa ääneen olevani onneton, ja ajanmääreeksi ilmoitin hetken. Mikä se hetki on? Saanko mä enää tuota ihanaa tunnetta takaisin?

Mutta olenko mä onneton, vai olenko mä yksinäinen? En tiedä, osaanko erottaa niitä tunteita toisistaan, ne ovat niin uusia ja tuntemattomia minulle.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Se jännittynyt tunne ei tule pelkästään lentokoneessa matkalla tuntematonta. Enkä ole mitenkään estynyt lähtemään mihinkään. Lapsista olen ikikiitollinen. En voisi kuvitellakaan, missä olisin, tai kuinka onneton olisinkaan ilman niitä kahta mussukkaa. Mutta onko väärin sanoa, että tässäkö tämä on? Mietin hetken, että uskallanko kirjoittaa tällaista julkisesti. Samalla viikkasin kuivia ja ripustin märkiä pyykkejä. Ja mietin, tässäkö tämä on? Tätäkö elämäni on loppuun asti?
Hassuinta tässä on se, että kaikki ympärilläni pitävät minua positiivisuuden tyyssijana. Pyrin aina näkemään kaikki positiivisesti.

Tämän tekstin kirjoittaminen vaati toiseen käteen lasin punaviiniä. Ja ajatukset harhailevat. Ehkä päivisin elää sata lasissa noiden kahden pienen kanssa, ja tästä seurauksena illalla aivot levähtää ja ajatukset pulppuaa.. en tiedä. En osaa sanoa.

Mutten voi sallia itseni olla onneton. Ehkä muuton myötä elämässäni on kääntynyt uusi sivu, enkä vain osaa aloittaa täyttämään sitä tekstillä. Mutta kun vain opin, opin sen positiivisesti. En salli itseni heittää päivääkään hukkaan tästä kallisarvoisesta elämästä. Kiitos ja hyvää yötä.

10 kommenttia:

  1. Hey there! I just ѡanted tօ ask іf you еvеr
    haνe any trouble with hackers? Ϻʏ last blog (wordpress) ԝaѕ hacked and
    I ended up losing mοnths of Һard work due to
    noo data backup. Do yօu have ɑny methods toօ stop hackers?



    Heree is my pаge fdgdg

    VastaaPoista
  2. Särähti korvaan nuo viimeiset lauseet. Kyllä voit (ja pitää) sallia itsensä olla onneton. Näin voit miettiä miksi olet onneton, ymmärtää syyt, murehtia niitä hetken ja sitten päästää irti. Johtaa vaan huonompaan jos jättää asian huomiotta ja yrittää jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja tiedän mistä puhun :D Itse päästin joskus asiat niin pitkälle, että huomasin katsovani itseä peilistä ja sanovani "haluan kuolla". Älä päästä asioita kasaantumaan niin että huomaat olevas samassa pisteessä. :) Murehdi hetki, kirjoita vaikka ajatuksia paperille, jotta hahmotat mitä haluatkaan tulevaisuudelta jotta se olis onnellisempi. Sitten voit alkaa toteuttamaan niitä haaveita. :) Arki voi tuntua "tylsältä" ja tulee tunne että tässäkö tämä nyt on, mutta siitä arjesta voi tehdä pienillä mukavilla jutuilla kivempaa kaikille. Sääntö numero 1: Tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi! Puhu ystäville ja sukulaisille, se varmasti auttaa, ja voitte yhdessä keksiä kaikkea mukavaa tekemistä. Ollaan kuitenki vielä nuoria! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä olet käynyt läpi :(

      Kiitos kommentistasi. Heti kun puhui ja kirjotti tästä asiasta, tuntuu kuin olosta olisi jo puolet parantunut. Kyllä tämä tästä. :)

      Poista
    2. Onneksi se on taaksejäänyttä, vaikka harmittaahan senki ajan menettäminen. Mun mielestä on tyhmää (nykyään) ajatella, että en sais sanoa tätä tai musta ei sais tuntua tältä.. Jos tuntuu niin sitten hittovie tuntuu :D Eri asia kannattaako niitä liikaa jäädä murehtimaan :) Tsemppiä!

      Poista
    3. Sä puhut niin totta! Kiitos kommenteista :)

      Poista
  3. Tuttuja ajatuksia, ite mietin samaa reilu vuosi sitten. Onnen löytää kun sitä ei etsi vai miten ne sanoo, aina kun mulla alkaa tulemaan taas olo että tätäkö tämä elämä on niin nappaan siveltimen käteen ja alan maalaamaan. Jo taas tulee olo että ohan musta muuhunkin :) Hamppa on oikeassa, itsetutkiskelun paikka ja aika miettiä mitkä asiat tekee tai on tehny sut onnelliseksi ja lähde siitä etiäppäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun sulla maalaamisesta löytyy "apu". Monethan sanoo, että maalaaminen, piirtäminen ja taiteellinen askare on terapeuttista :) mulla taitaa päivisin viedä lapset ajatukset pois ikävistä asioista, ja iltasin pitää alkaa koti jumppaa taas tekemään, siitä tulee ainakin hyvä olo :) kiitos kommentista. :)

      Poista
  4. It's going to be ending of mine day, except before finish I am reading this
    wonderful piece of writing to improve my experience.


    Also visit my site Felicity Keith Language of Desire Review
    (http://www.hawaiinewsnow.com/story/28254214/language-of-desire-secrets-exposed-in-this-review)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)