sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kansainvälinen yksinhuoltajien päivä

Eilen, 21.3 vietettiin kansainvälistä yksinhuoltajien päivää. Suomessa on 120 000 yhden vanhemman perhettä, joista yksi on meidän perhe. Jotkut tietävät, jotkut eivät, jotkut ovat ehkä rivien välistä ymmärtäneet, että tovin olen jo yksikseni lasten kanssa ollut.
En tiedä niinkään eilisen päivän tarkoitusperää, mutta itse yksinhuoltajana toivoisin, ettei yksikään lapsi joutuisi kärsimään vanhempansa väsymyksestä, oli se sitten isä, tai äiti. Uskaltakaa pyytää apua, ja tarjotkaa apua. Minusta on ollut ihan mieletöntä, kuinka paljon minulle on tarjottu apua! Ystävät, kaverit ja puolitutut ovat tarjonneet apua niin kauppareissuihin, seuran pitämiseen ja lapsien leikittämiseen. Tämä on ollut meidän onni, sillä jostain olen omannut piirteen, että apua en osaa, enkä kehtaa pyytää.
Kyllähän näissä kahdessa hommaa riittää, käsiltä ei tekemiset lopu, se on fakta. Itse ainakin nautin siitä, en osaisikaan varmaan enää pysähtyä paikoilleen. Vaikka välillä olisi hyvä ottaa "rennosti", jos mä enää ymmärrän tuon sanan tarkoitusperää? Lapset menevät iltaisin klo 20-20.30 välillä nukkumaan, ja alkaa se kuuluisa oma aika. Mä kerron heti, kun olen tuon oman ajan käyttänyt sohvalla löhöilyyn tai muuhun rentoiluun. Yleensä kaverina on viimeiset tiskit illalta, viimeiset siistimiset aamua varten, iltatoimet, ja uskokaa tai älkää, mutta mä olen sängyssä viimestään kymmeneltä illalla. Ei jaksa, eikä pysty valvomaan myöhempään. Nuo aamuherätykset kuudelta kun vaan ovat sellaisia, että niihin ei totu, ei millään.
Pääasiahan tässä pienessä elämässä on elämästä itsestään nauttiminen, ja minä ainakin onnekseni nautin näiden kahden kanssa elosta. Touhutaan, ulkoillaan, himmaillaan, hassutellaan - näistä on meidän päivät tehty.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)