keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tämän kodin säännöt

Meillä on kotona säännöt taululla, ihanalla taululla.
Taulu on saatu Pikkurnorsu -verkkokaupasta, joka on pullollaan toinen toistaan ihanempia tauluja ja kortteja. Käykäähän kurkkaamassa valikoima, sieltä löytyy lapsien mielestä tosi hauskoja juttuja. Meillä luetaan aina vähintään kerran päivässä kodin säännöt taululta.






Tuote saatu blogin kautta.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ikuinen kaksvitonen

En tiedä miten esittäisin otsikon.. Ei mulla mikään ikäkriisi ole, ainakaan tietääkseni? Mutta mä olen ikuinen kaksvitonen, tästä mä en vanhene! :D Vietin siis tänään kaksvitosiani, kuten monena seuraavanakin vuonna. :D
Päivä oli kiva, kuten kaikki muutkin päivät. En tehnyt päivästä mitään isoa numeroa, tyttö oli eilen sitä mieltä, että äiti tarvitsee kakun syntymäpäiväksi, joten semmoinen leivottiin, ja saatiin kakunsyöjiäkin kylään.




-Krista

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kaikille teille hajamielisille

Tämä on kaikille teille hajamielisille, älä lopeta lukemista ennen viimeistä pistettä. Varsinkin, mikäli olet hajamielinen kotiäiti.
Sain ihan mielettömän tuotteen testaukseen, nyt löytyy avaimet, ja kaikki muutkin hukassa olevat tavarat.
Mähän olen todella hajamielinen, ainakin kotiäitinä. Ennen ulko-oven kiinnilaittoa pitää tehdä doubletriple tsekkaus, että on avaimet varmasti mukana. Mutta on ne avaimet monesti täällä kotonakin hukassa. BiiSafe Buddy on tällainen pieni musta "laite", jonka voi laittaa melkein mihin vain, ja se löytää puhelimeen ladattavan sovelluksen (ilmainen) ja bluetoothin avulla tavarasi.




Mä olen nyt muutaman viikon ajan tuotetta testannut, ja kyllä toimii. Tämä on ollut välillä mulla lompakon kolikkotaskussa, avaimenperässä, tai tuossa isommassa vikkelässä lapsessa. Tämä on muuten mainio siinä mielessä, että kesällä kun lähdet ruuhkaiseen Linnanmäkeen päiväksi, ja jos on yhtään niin menevä lapsi, kuin minulla, kaikki hätävarakeinot on keksittävä. :D Buddy roikkuu siis tytön paidassa kesällä ruuhkaisilla paikoilla. Olen myöskin joskus käyttänyt tätä, kun on lastenhoitaja vienyt lapset ulos. Ei minulla ole syytä tutkia, että missä he ovat, mutta jos jotain kävisi, niin tietäisin heti minne mennä.





Puhelimeen lataat siis sovelluksen (ilmainen sovellus), kiinnität Biisafe Buddyn haluamaasi tavaraan/ihmiseen, etsit Buddyn painamalla sovelluksesta "Etsi", ja Buddy alkaa piippaamaan, sekä puhelin näyttää sinulle Buddyn sijainnin.






perjantai 12. kesäkuuta 2015

Luovuttaja

Tavoitteellisuus


Tavoitteita on hyvä olla, ja niitä jopa pitääkin olla. Varmaan kaikilla meistä on jollain elämän osa-alueella tavoitteita. Kuka haluaa olla paras työssään, kuka haluaa oppia tavoitteellisesti jotain, kuka haluaa materiaa ja kuka haluaa jatkuvasti kehittyä ja yksinkertaisesti olla paras versio itsestään.
Minullakin on tavoitteita elämässäni. Tiedän, että kohta pitää miettiä jo työelämäni tavoitteita, mutta tällä kertaa keskityn liikunnallisiin tavoitteisiini.

Vappuna julistin treenikaverille, että hänen tavoin, minun tavoitteenani on olla haluamassani kunnossa, kun poikani täyttää vuoden. Silloin se tavoite tuntui hyvältä, kun suhteutti ajan ja haaveet yhteen. No, vapusta on tultu puolitoista kuukautta eteenpäin, eikä se valitettavasti tunnu enää niin realistiselta. En ottanut laskuissani huomioon sitä, että kuopukseni on ikuinen sairastaja, jolloin häntä ei kiikutetakaan kuntosalin lapsiparkkiin, vaan on olemassa viikkoja, jolloin pääsen salille vain kerran viikossa, kun lastenhoitaja katsoo lapsia. En myöskään ajatellut, että minäkin saatan sairastaa, jolloin menetän arvokkaita treenipäiviä. Heti heinäkuun alussa menen suun alueen leikkaukseen, josta lähtee noin puolitoista viikkoa treenejä pois. Ja entäpäs tämä Suomen kesä? Kesä on niin säälittävän lyhyt täällä Suomessa, että kyllä mä aion tankata tuota harvinaista auringosta saatavaa D-vitamiinia itseni täyteen, ja jos on vaihtoehtona lähteä viettämään aikaa lasten kanssa Korkeasaareen, tai kuntosalille, niin kyllä me sinne karhuja katselemaan mennään!
Muistatteko, kun hetki sitten kirjoitin Armollinen -tekstini? Tekstistä välittyy suorittajan rooli elämässäni, joten olisiko tämä nyt sitä, että olen oppinut olemaan hieman armollinen itselleni? Jos mulla jää yksi viikon kahdestatoista treenistä suorittamatta, niin no stress! Nyt on kesä, ja nautitaan siitä. Ei lyödä hommaa kuitenkaan läskiksi, ja vedetä sitä jätskiä litrakaupalla ja jäädytetä salijäsenyyksiä. Treenataan, ja nautitaan.
Mä olen kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että kuvaan ja kellotan jokaikisen suuhunpistämäni asian, ja ilmoitan treenini, näistä olen tilivelvollinen eteenpäin. Näin ei tule niitä turhia hairahduksia, sillä ei sitä kehtaa pistää kuvaa eteenpäin kahen litran jäätelöpaketista ja ilmottaa että katellaan treenejä syksymmällä.
Viime vuonna asetin itselleni tavoitteeksi saada liikuntapäiväkirjaani 365 merkintää. Alku alkoi lupaavasti, ja sitten se homma vesittyikin loppuvuoden vuodelevolla. Tänä vuonna asetin saman tavoitteen itselleni, ja voi vitsit että nyt mä saan rinta pöyheänä sanoa, että mä olen tavoitteessani, ja jopa hoitanut pankkiinkin pari päivää!! Tänään on tämän vuoden 163:s päivä, ja mulla löytyy 186 liikuntapäiväkirjamerkintää, hyvä minä!! Nyt "saa" jäädä heinäkuun alussa puolentoista viikon saikulle, lupa myönnetty :D
Mutta itse otsikkoon, ja pääaiheeseen, mä olen tällä kertaa luovuttaja. Mä lyön hanskat tiskiin- en tule olemaan tavoitteissani, kun kuopukseni marraskuussa vuoden täyttää. Mutta sen tiedän, että joka päivä olen lähempänä tavoitteitani, ja senkin myös tiedän, että aion olla se paras versio itsestäni, ja annan kaikkeni, se on tärkeintä, ja vain sillä on merkitystä. Ja kun ajatellaan pitkällä tähtäimellä, tämä liikkuminen ei ole mikään yhden tavoitteen saavuttaminen, ja that's it. Tämä on loppuelämän kestävä homma, ja mulla kyllä riittää aikaa harrastaa liikuntaa. Siihen mulla tulee olemaan aina aikaa. First things first.

Mulla on tänään todella hyvä päivä, kiitollinen, ja onnellinen olo. Toivon teille kaikille aivan ihanaa viikonloppua! :)





-Krista

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Armollinen

Tän illan jaksosta- postaus sai muutamia sähköposteja ja kommentteja liikkeelle, joten jatketaan vähän samankaltaisella teemalla. Älkää huoliko, on tänne tulossa höpötyksiä toukokuun yhteenvedosta, lisäravinteista ym, mutta jos hetken vielä saan vakavoitua.

Mun pitäisi oppia olemaan armollinen itselleni. Oletko sinä armollinen itsellesi? En tiedä onko miehillä samaa vikaa, mutta ainakin me naiset osataan olla todella pikkuvikaisia. Löydetään aina jotain, mikä ei ole hyvin tai kaunista.

Mulla on treenikaverin kanssa vaihtumassa treeniohjelma, sekä treenijako kesäkuulle, ja mulla on hullu hinku lisätä sinne cardiota, koska pitää saada rasva palamaan tästä vatsasta. Mullahan edelleen on vatsanpeitteet rikki, ja vatsa on jalkapallon kokoinen. Ja arvatkaa vaan, ottaako se päähän? Se harmittaa, se ärsyttää, se ottaa päähän, suoraan sanottuna veetuttaa, ja mua rehellisesti sanottuna oksettaa oma peilikuva. Kahden pienen lapsen äitinä sitä ajattelee pakostikin kaiken positiivisesti, mutta miksen mä voi nähdä itseäni ikinä positiivisessa valossa? Tämäkin "ongelma" mun pitäisi kääntää päinvastoin - mä pääsen rauhassa keskittymään treenaamaan muuta kroppaa, koska vatsaa treenataan kuitenkin kolmesti viikossa, niin tämän ajan pääsen käyttämään muihin lihaksiin, ja keskityn täysillä vatsaan sitten, kun on sen aika.

Mä tiedostan selkeästi, että mun oma itsetunto -ongelma on lähtöisin lapsesta asti. Ikinä ei kelvannut, kun kokeesta sai kasin, se olisi pitänyt olla kymppi. Minua myös verrattiin enemmän kuin tarpeeksi muihin tyttöihin, miksen ollut yhtä nätti kuin tuo, miksen saanut yhtä hyvää numeroa kuin tuo, miksi en ollut yhtä reipas kuin tuo, ymymym. Olen myöskin aina joutunut suhteissani petetyksi, henkisesti tai fyysisesti. Ja mikäs se enempää voisikaan naisen itsetuntoa laskea?

Ihmismieli on jännä ja monimutkainen asia, mutta loppujen lopuksi niin yksinkertainen. Mun pitäisi vain saada lähetettyä viesti tuonne aivoihin, että ole itsellesi armollinen, ja uskoa siihen.
Mua jotenkin jo vähän kyllästyttää tämä ainainen itsensä parjaaminen, armottomuus, haukkuminen, suoraan sanottuna elämän hukkaan heittäminen. Kaikki se hyvä, sisäinen ja ulkoinen kauneus, mitä muut huomaavat sinussa, tulisi sinun itsekin huomata. Kauneus on katsojan silmissä, mutta miksei sitä kauneutta itsestään voi löytää? Elämme myös median armoilla, ja tuntuu, että nykypäivänä on oikein kriteerit olemassa sille, millainen sun täytyy olla ulkoisesti, että sisäisesti. Mä haluaisin todella kovasti olla omalle pienelle tytölle roolimalli, näyttää, että itseään täytyy kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa, ja jokainen on kaunis sellaisenaan kuin on. Jokaisen luonne on oma erikoisuus, ja ulkonäkö on uniikkia. Haluaisin voida olla nainen, joka ei vertaa itseään muihin, ei ole mielestään aina se rumin ja tyhmin, ja lopettaisi sen vertaamisen muihin naisiin. Haluaisin olla ARMOLLINEN.

Mistä se itsevarmuus tulee?


Latasin ylläolevan kuvan lauantaina instagrammiin, ja sitä kautta se päivittyi facebookiin, Muutama ystävä kävi kehumassa kuvaa kauniiksi, ja tiedättekö mitä? Mä en löydä kuvasta kaunista naista, vaan naisen täynnä pikkuvikoja, nuo luomet, tuo nenä, iho, hiukset, huulet, silmät... Musta tuntuu esimerkiksi hullulta, kun käyn salilla yhden mun mammakaverin kanssa (tiedän, että luet tätä), ja hänellä on raskaus (tai raskauden jälkeiset halut) jättäneet kilot kroppaan, ja hän puhuu aina niin alentavasti itsestään. Minun mielestäni hän on yksi kauneimmista naisista, joita tunnen. Sillä arvostan luonnollista kauneutta, ja sitä hänessä on. Ja se luonne sillä naisella, sisäistä kauneutta löytyy vielä sama määrä, kuin ulkoista. Ja monesti tuntuu pahalta, miten me naiset näemme itsemme, ihan kuin meillä ei olisi mitään kunnioitusta itseämme kohtaan. Miksi emme voi nähdä itseämme projekteina, jos jotain muutettavaa on? Rakastaa itseänne tällaisina kuin olemme? Ja sitten kun olemme pudottaneet painoa, muokanneet kehoa, käyneet kirurgilla, tai kampaajalla tai kosmetologilla - mitä ikinä haluammekaan, olisimme vain "työstäneet" projektiamme? Koska eihän se ole oikein, että emme rakasta itseämme sellaisena, kuin olemme. Ei se ole enää sitä puhdasta sinua, kun olet vuodet siinä armottomassa kierteessä, jossa et arvosta itseäsi. Loppujen lopuksi olet vain hukassa itsesi kanssa. Kuten minä nyt. On kuin opettelisin uutta asiaa - armollisuutta itseäni kohtaan.

-Krista

Ps. Olethan käynyt jo osallistumassa tämän blogin ensimmäiseen arvontaan?

Terveellinen piirakka

Siis hurraa! Tämä sokerihiiri on löytänyt jälleen uuden herkkureseptin, jolla voi herkutella vaikka keskiviikkona aamupalalla, tai maanantaina välipalalla. Ei siis tarvitse odottaa taaskaan sitä sunnuntain vapaasyöntipäivää. Mä olen aina enemmän ja enemmän kikseissä näistä helpoista resepteistä, jotka ovat terveellisiä, ja mitä saa syödä hyvällä omallatunnolla.
Tämä on siis sokeriton ja vehnäjauhoton mustikka-, tai halutessasi jokin muu marja-/hedelmäpiirakka.

Tarvitset 3 banaania, 3 kananmunaa, 2 dl maitorahkaa ja marjoja. Ja terveelliset välipalatko muka maksaa enemmän kuin einekset?!

Heitä syvään kulhoon 3 banaania ja 3 kananmunaa, ja sauvaseottimella survo ne tasaiseksi taikinaksi. Levitä piirakkavuokaan (24) leivinpaperi, johon laitat taikinan. Tämä pohja menee uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi.
Sillä aikaa sekoita 2 dl maitorahkaa ja marjoja/hedelmiä sekaisin. Pohjan ollessa valmis kaada maitorahkamarjasekoitus pohjan päälle, ja takaisin uuniin noin puoleksi tunniksi. VALMIS.


Mä olin tekovaiheessa todella skeptinen tuon pohjan suhteen, koska eihän piirakka ole piirakka ilman murutaikinapohjaa. Mutta ei hätää, tää oli tosi namia. Huomenna kylmänä vielä varmaan parempaa. Ja maistuu ihan varmasti lapsillekin.

Näithän myös reseptin Apinaeväästä, toisesta helposta ja terveellisestä välipalasta?

-Krista

Takapakkia treenaamiseen

Mä olen niin sellainen ihminen, että kun yksi juttu menee vinoon, menee kymmenen muutakin.

Mä olen vältellyt viisaudenhampaiden leikkausta taitavasti jo useamman vuoden. Tekosyinä esikoisen imetys, töihin paluu ja kynnys ottaa sairaslomaa heti palattuaan töihin, treeniputken rikkoutuminen, uusi raskaus ja vuoden kestänyt oksennustauti, ja nyt uusi imetys. Alkuviikosta toinen poskeen kasvanut viisuri, ja toinen leukaluuhun kasvanut viisuri alkoivat oireilla, muutama päivä meni vähän sammaltaen ja poski turvoksissa ja panadolit suussa.
Keskiviikkona salilla tuli sitten kunnon hermojumi jonnekin lonkankoukistajan alle/lähelle. Siihen loppu jalkatreeni, ja seuraava käsipäivä meni istualteen. Vieläkin se vähän kipuaa, ja vasen jalka on hassusti puuduksissa ja kipuileva pakarasta varpaisiin.
Tänään sitten tämän putken viimeisin epäonni - vatsa. Pakko se nyt on vaan myöntää, että vaikka kuinka innokkaasti lähdin 3 viikkoa sektion jälkeen jumppailemaan, niin vatsoja tuli tehtyä liian pikaseen. Kaikkein ylimmät vatsalihakset on palautuneet, mutta kaikissa muissa on ihan hirveä hole. Nyt kun rasvakerros on vähän vähentynyt päältä, niin nyt sen vasta näki ja tunsi kunnolla. Sellanen kolme senttiä väliä niissä... Hups.. Onneksi ehdin "vain"  kaksi viikkoa treenaamaan vatsoja.


Ja mä toivon ja rukoilen, ettei olisi napatyrä. Sitä tuli jo joskus aikoinaan mietittyä, mutta toivottavasti nyt ei niin pahaksi mene tuo. Sormet ristissä.
Onneksi ei tarvi vatsoja kokonaan tauolle pistää, pilatestahan saa (kai?) tehdä. Syviä vahvistaa. Löysinkin youtubesta heti aloittelijalle kivan lyhyen pilatesvideon.




-Krista


Luithan myös tämän postauksen?

Tän illan jaksosta

Katoin juuri tän illan fitnesspäiväkirjat, ja oli jälleen kerran hyvä jakso. Hyvä konsepti, ja todella inspiroiva ohjelma.
Viestittelin lasten isän kanssa, ja ajattelin tulla vielä tänne purkamaan ajatusta, etten paukuta liikaa muiden whatsappia.
Jotkut ihmiset ihannoi tiettyjä erilaisia ulkonäköjä. Pitää olla pitkät hiukset, ripsenpidennykset, rakennekynnet, päivettynyt tai ruskea iho, timmit jalat, pyöreä takapuoli, pyykkilauta vatsa, huumorintajuinen, pitkähermoinen, hymyilevä jne.
Mä en ole ikinä ollut tyytyväinen itseeni, en ole ikinä oppinut arvostamaan omaa sisäistä, enkä ulkoista ulkonäköä. Mä nään itseni repsahtaneena kotiäitinä. Raskausarpinen, löysänahkainen ja vitivalkoinen kroppa. Silmäpussit roikkuu polvissa, iho on ihan kamala, hiuksista puhumattakaan. Jotenkin hassua, ettei voi olla itseensä tyytyväinen, koska meillä on vain tämä yksi kroppa, yksi ulkonäkö, yksi elämä. Tämän kanssa pitäisi elää.
Kirjoitin hetki sitten omalle facebookin seinälle, kun poikani oli nelikuinen, että kuinka hän vilauttaa aina peilin edessä leveimmän hymyn mitä irtoaa, että eikö olisikin upeaa, jos me äidit myös osattaisiin hymyillä joka kerta, kun sinne peiliin katsotaan. Voisi sanoa, tai miettiä, että "kyllä mä olen kaunis", oikein hymyilyttäisi hyvällä tavalla se oma ulkonäkö.
Tuo treenaaminen on mulle myöa osaksi ulkonäön muokkaamista. Mulle pääasiallinen syy treenaamiseen on se, että mä voin hyvin. Ja olen terve. Mun henkinen hyvinvointi on huipussaan, kun pääsen ja saan treenata. Kahden pienen lapsen äitinä se treenaaminen on mulle henkireikä. Mutta on se mulle myös sitä ulkonäön muokkaamista. Kyllä mä haluan sen pyöreän takapuolen, pyöreät olkapäät, timmit jalat ja pyykkilautavatsan. Ja mä tiedän, että kun mä treenaan kovaa, mä saan ne, ja sitten mä olen tyytyväisempi itseeni, omaan ulkonäköön. En muuten tiedä, voiko kukaan samaistua tähän, mutta mä tunnen itseni nätimmäksi treenin jälkeen. Joo, ei se naama täynnä hikeä ole kaunis näky, mutta kun poskilla on terve puna, ja naamassa näkyy, että on tehny sitä, mistä nauttii. Omasta mielestä mä olen nätein silloin, luonnollista kauneutta.
Mä olen myös aina verrannut itseäni muihin, mitä ei saisi tehdä, ja mikä on pahinta, mitä voit itsellesi tossa suhteessa tehdä. Toiset naiset on mulle inspiraatio, mutta pahimmassa tapauksessa myös pahin painajainen. Sitä yrittää saavuttaa sitä, mitä muilla on, näyttää siltä miltä muut näyttää. Kun se ei saisi mennä niin. Pitäisi rakastaa itseään. Nauttia elämästään. Pitää itseään kauniina. Arvostaa omaa ulkoista olemusta. Mutta miten?



Krista

Apinaevästä, terveellinen herkku

Hello the world! Ihanaa huomenta. Mä taidan olla jo sekaisin. Kello on 07:11, olen ollu pojan kanssa hereillä jo tunnin, odotellaan tytyn heräämistä ja aamutoimien aloittamista. Mulla on hirveästi rästissä blogipostauksia, ja sähköposteja, joten ajattelin nopsasti tulla purkamaan jonoa, ja tehdä edes yhden postauksen. Tänään on tämän treeniviikon ensimmäinen saliton päivä, ja vuorossa olisi lenkki, ja iltapäivällä tytön päiväkodilla pullakahvit, mutta pullat jää kyllä mun osalta pöydälle.

Mutta itse otsikkoon, olen löytänyt jälleen yhden namin reseptin, jota voi tehdä lapsille, ja käyvät itselleni herkkuhimon taltuttamiseen. Toivottavasti kaikille on yhtä ihania hiekkalaatikkokavereita, kuin minulla, sillä resepti on hiekkikseltä saatu.

1 banaani + 1 DL kaurahiutaleita + mahdollisesti kanelia oman maun mukaan.


Muussaa haarukalla banaani, sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja kanelia oman maun mukaan. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Yhdestä banskusta ja desistä kaurahiutaleita tulee ylläoleva annoa. Tuplaa tai triplaa halutessasi :)

Ihanaa torstaita kaikille!

-Krista

Shoppailemassa

Mun mammakaveri sai mut nyt puhuttua ihan ympäri ja ollaan kokeilemassa lapsiparkillista kuntosalia seitsemän päivän ajan. Yksi pikainen visiitti on takana, ja nopealla käynnillä salilla näyttäisi puitteet olevan kunnossa meidän vaatimuksiin. Kaikki löytyy mitä halutaan ja tarvitaan. Esikoinen viihty ainakin enemmän kuin hyvin tuolla parkissa, mikä nyt oli arvattavissakin. Huomenna selviää, mitä mun pikku beebis on mieltä tosta lapsiparkista. Tai ennemminkin, että mitä ne hoitajat on mieltä tosta "vain sylissä pystyasennossa hypyttäminen kelpaa"- vaiheesta. Mä väänsin eilen illalla meille saliohjelmat valmiiksi, ja apua, sunnuntai viikon ainoa VAPAASYÖNTIPÄIVÄ. Iiiik, en tule selviämään hengissä, Mutta onneksi se sentäs on äitienpäivä, niin on hyvä syy tankata kunnolla.
Mä olen nukkunut kiitos eilisen leffaillan, viime yönä viisi tuntia, ja herännyt 05:50, kun joku päätti että ei väsytä. Mutta oli pakko tulla vielä pikasesti tänne näyttämään, kun kävin vähän shoppailemassa. Tottakai piti salille ostaa salivaatteet! Mä en tiedä, että mikä pirteä väri -vaihe mulla on menossa, mutta nämä värit on jotain niin karkkista ja pirtsakkaa, että hymyilyttää pukea nuo päälle.



Nyt on pakko haukata vielä jotain pientä iltapalaa, ja äkkiä nukkumaan. Huomenna onkin jalkapäivä. Hate love relationship.

-Krista

Krapula

Melkein joka ikisen blogin uusin postaus on otsikolla "Vappu". Meitsi klikkailee niitä pois vaan, mua ei oikein kiinnosta nuo vappu jutut. Olenko mä ainoa? Mä en itseasiassa ikinä ole ollut edes viettämässä vappua missään kaivarissa tai keskustassa ylipäätänsä, enkä ole vappua viettänyt muuten, kuin syöden niitä vappuherkkuja. Kuten tänäkin vuonna. Heräsin vappupäivänä hirveässä krapulassa. Nimittäin sokerikrapulassa.
Vapun aatto alkoi lupaavissa merkeissä. Me mammat oltiin vappu skumpan sijaan vappujumpalla - kahvakuulat hiekkalaatikolla mukana. Ilalla vetäisin tippaleivän, lasin simaa, ja pari pientä palleromunkkia, ja se oli taattu sokerikrapula aamuksi. Vettä on juotu ja paljon, pahaa on tehnyt, ja pää on ollut vähän pipi. Jotta mä en nyt ihan säälittävältä vapun viettäjältä vaikuttaisi, niin kyllä mäkin tänään yhden skumppalasin vetäisin vapun kunniaksi.
Nyt on tullut taas tankattua kroppa enemmän kuin täyteen, jaksaa taas. Olisiko seuraava tankkauskerta sitten äitienpäivänä? Huomenna toivon mukaan pääsee vähän polttamaan näitä tankkauksia, tästä lisää pian. Toivottavasti kaikilla teillä on ollut mukava vappu. Muistakaa, että jos on vetänyt pään täyteen, se verottaa aina muutaman treenipäivän.



-Krista

No Excuses

Täällä on kuunneltu vauvan huutoa jo puolitoista viikkoa. Raukkaparka tekee kai hampaita. En keksi muutakaan syytä tuolle käytökselle. Mitään ei näy, mutta kuuluu kahta kauheammin. On siis vähän väsyttänyt tätä mammaa. Arki on ollut pakollisten asioiden tekemistä. Olen jättänyt tiskivuoret seuraavalle päivälle, jos siltä on tuntunut. Olen mennyt ajoissa nukkumaan, ja jättänyt tietokoneen aukaisematta. Mutta liikkeellä olen pysynyt. En ole kehdannut lähteä kaupungille, tai vierailemaan, kun poitsu vaan huutaa, ei siitä ole mulle oikeen iloa istua kylässä tai shoppailemassa huutavan vauvan kanssa. Siispä olen käyttänyt kaiken mahdollisen ajan hyödyksi. On tullut lenkkeiltyä, tehtyä ulkotreeniä, potkittua palloa, mäkitreeniä ym.
Mullahan ei ole mitään salikorttia, eli olen tällanen "kotijumppailia". Mulla tuo tukiverkosto on aika olematon lasten suhteen. Äiti asuu onneksi lähettyvillä, ja on tarjonnut aina apuansa. Ja ystävät rakkaat on tarjoutunut hoitamaan lapsia. Ja lasten isäkin on viime aikoina ollut isoksi avuksi. Kyllähän noita onneksi muutama apukäsi löytyy, jos hätä iskee, mutta nimenomaan hätä. Musta on jotenkin tosi vaikea pyytää jotakuta hoitamaan lapsia, että pääsisin "vain" salille. Vaikka se "vain" salireissu olisi tämän mamman henkireikä. Liikunan avullahan mä jaksan, ja pidän yllä energioita, ja henkistä, että fyysistä hyvinvointia. Jos olen nukkunut edellisenä yönä huonot yöunet, mä lähden vauvan päikkäreillä enemmin lenkille, kuin nukkumaan päiväunet. Seuraavana yönä saa taas nukkua, mutta lenkin voimin mä jaksan lasten kanssa päivän loppuun asti touhuta ja temmeltää.
Tänään aloin pojan päikkäreillä tekemään sisällä jalkajumppaa. Iskin nilkkapainot nilkkoihin ja alotin. Heti ensimmäisen sarjan päätteeksi poika heräsi. Eikä viihtynyt leikkiessä, yllätys yllätys, sellainen sylivauva kun on viime viikot ollut. Heitin pojan kantoreppuun ja jatkoin vielä parikymmentä minuuttia jumppailua. Ja ai että, kun tuntui hyvältä!!! Siis tuo energia, ja fiilis, mitä liikunnasta saa, on aivan mieletöntä!! Kyllä tuo on vaan niin mun juttu, ei voi muuta sanoa. Ja ei voi ainakaan pistää tekosyyksi lapsia, ettei ehtisi tai ei voisi tai jotain - kun on lapset. HÖPÖHÖPÖ. Mulla täällä tänään vähän känkkäränkkä päivää viettävä 3.5- vuotias, ja huutava hampaita tekevä viisikuinen vauva. Hyvin pystyy! No Excuses.



- Krista

Venytellään!

Mä olen todella tönkkö, enkä veny mihinkään. Ryhtikin on ihan kamala, kuin Notre Damen kellonsoittaja. Spagaatiin olen taipunut viimeksi varmaan kaksikymmentä vuotta sitten, eikä edes naurata.
Viime aikoina olen kiinittänyt huomiota ryhtiini. Aina kun huomaan istuvani, tai seisovani kumarassa, suoristan välittömästi selkäni. Olen myöskin alkanut venytellä, tämä olisi hyvä olla päivittäistä, mutta annettakoon anteeksi, etten vieläkään osaa ihan päivittäin venytellä.


Pic or it didn't happen, tönkkö siis olen, edes sormeni eivät yltä maahan tuosta asennosta.

Päivittäinen venyttely on tärkeä osa lihashuoltoa. Venyttely parantaa verenkiertoa, edistää aineenvaihduntaa, rentouttaa ja lisää nivelten liikkuvutta. Urheilusuorituksesta palautuminen on nopeampaa, ja kynnys saada rasitusvammoja on isompi.

Itse en venyttele ennen, enkä jälkeen urheilusuorituksen, vaan teen varsinaista venyttelyä. Virheen olen tehnyt siinä, että olen vain lämmittänyt lihaksen venyttämällä sitä noin kymmenen sekunnin ajan, kun aika tulisi olla kolmestakymmenestä sekunnista ylöspäin, kuitenkin maksimissaan noin kaksi minuuttia. Venyttelyn saa arkeen helposti otettua mukaan, ilman, että se vie sen kummemmin aikaa tai keskittymistä muista asioista. Itse venyttelen joko samaan aikaan, kun leikin sisällä lasten kanssa, tai illalla, kun lapset nukkuvat, ja itse katson hetken televisiota, tai luen lehteä.

Tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä koko kämmen lattiaan painettua kiinni, ylläolevan kuvan asennosta. Ja ylipäätänsä poistaa se tönkköys itsestä, ja olla notkea.


-Krista

Huomasithan myös edellisen kirjotukseni ensimmäisestä viikosta sokerilakossa?

Ensimmäinen viikko sokerilakossa

Nyt on reilu viikko kulunut Sokerikierteessä -tekstin julkaisusta. Aloitin tosiaan viime viikon maanantaina yrityksen olla sokerilakossa arkipäivisin, eli 5:2 olisi reiluin vaihtoehto tälle sokerihiirelle. Hyvinhän se lakko meni, sen ensimmäiset KAKSI TUNTIA. Kyllä, kaksi hienoa tuntia viidestä päivästä mä selviydyin olemaan sokerilakossa, ei siis mitään järkeä tässä touhussa. Kun tarjottiin kahvin kanssa suklaata, niin siinähän meni yksi toblerone suuhun. Tämä kahvikin on vain yksi paheenlisäjä mulla, koska en juo oikeata kahvia kofeiiniyliherkkyyden vuoksi, mutta kofeiinitonta täytyy saada sen kahvin maun vuoksi, ja kahvia ei mun mielestä voi juoda yksin, vaan seurana pitää olla aina joku pieni suupala. Se on vain yhdistelmä, johon ei tehdä säröä, juomalla kahvia yksinään.
Tiistai taisi mennä ihan ookoosti, kunnes iski keskiviikko, ja vieroitusoireet herkuista alkoivat olla käsiä tärisyttäviä. Onneksi oli sen verta myöhä jo, etten nähnyt vaihtoehtona kahden lapsen pukemista ja viemistä ruokakauppaan ilta-aikaan, joten huijasin kroppaa Proteiinipannarilla.
Torstaina menikin sitten jo vieraille tarjoiltavat keksit illalla omaan suuhun, ja sitten koitti se viikonloppu, ja sokeriöverit... Oli lettuja hillolla, oli markkinoilta ostettuja metrilakuja, ja mitähän vielä? Huhhuh. Oli kyllä överit sellaiset, että eilinen maanantai oli ihan hyvä päivä, en edes ajatellut mitään herkkuja. Toisin kuin nyt... Olin ostanut tänään vieraille keksejä tarjoiltavaksi, ja omaan suuhunhan tuossa muutama karkasi...
Tämä olisi helppoa, jos tämä ei olisi vaikeaa. Loogista, eikö? Mä tiedän, että osaisin olla ilman niitä herkkuja, jos olisi joku tiukka ruokavalio, tai pakottava tarve, mutta kun mulla ei ole sitä pakottavaa tarvetta. Katala mieli tuo mulle niitä helpottavia seikkoja mieleen, kuten mä tarvitsen lisäkaloreita imetyksen vuoksi, mulla ei näy muutama keksi tai puolikas suklaalevy missään, huomenna lenkille niin se on kuitattu sillä. Ja tottahan se on, mä voin vetää vaikka kuukauden päivät joka ikinen päivä levyn suklaata, ja se ei näy mussa missään. Mä liikun hyvin, ja omistan rakkaan äitini hyvät geenit. Mutta halu päästä siitä herkkukierteestä irti, on kova, mutta mitähän tästä tulee?



Näittekö Sannan kolmen viikon muutoskuvan? Jos ette, käykää kurkkaamassa edellinen postaus TÄSTÄ, ihan huikea mimmi, huhhuh.

-Krista, muuttumaton sokerihiiri

Lapset ja liikunta

Nyt on tullut viime aikoina puhuttua yhden jos toisenkin mamman kanssa lasten liikunnasta. Suomessa suosituksena on tällä hetkellä, että alle 3-vuotias liikkuu omaehtoisesti, ja siitä vanhemmat lapset 2 tuntia päivässä. Eli mitään ajanmäärettä ei ole alle 3-vuotiaille. Minun esikoistyttöni on tällä hetkellä aika tarkkaan 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha. Vaikka vitsillä olenkin mainostanut tyttäreni energian tasoa ylivilkkaaksi, vakavasti asiaa miettiessäni olen tyytyväinen hänen korkeaan energiantasoonsa. Näkee nimittäin niitä lapsia, jotka ovat kotona oppineet, että mielummin jäädään tuijottamaan pikku kakkosta, kuin lähdetään ulkoilemaan.
Itse olen lapsena harrastanut kaikenlaista. Milloin se oli tanssia, milloin jumppaa, milloin lenkkeilyä -aina oli kuitenkin jotain. Liikunnallinen harrastus kuuluu olla ihmisellä, niin aikuisella- kuin lapsellakin. Tyttärelläni ei ole tällä hetkellä mitään yhtä tiettyä viikkoharrastusta. Mutta heti, kun hän haluaa, ja minä näen parhaakseni, saa hän sellaisen aloittaa. Minä ainakin olen opettanut kotona lapsilleni, että se liikkuminen kuuluu elämään. Ja meillähän se kuuluu. Se ei ole pakkopullaa, eikä sen kuulukaan olla. Minä käyn lenkeillä, jumppaan ja venyttelen, ja lapseni ovat mukana tässä kaikessa. Ja mielestäni se on mahtavaa. Liikunta on normi elämässämme.

Nuo suositukset saisi mielestäni heittää hukkaan. Suositusten mukaan tyttäreni tulisi liikkua 2 tuntia päivässä, kaksi tuntia?! Tytyllä on kuukaudessa 10-12 viiden tunnin hoitopäivää, pelkästään tuon lyhyen hoitopäivän aikana kertyy jo kevyesti tuo kaksi tuntia. Siihen päälle meidän pari tuntinen ulkoilu heti tarhasta mentäessä kotiin päin. Ja vielä iltaulkoilu, joka kestää toiset pari tuntia. Meillä liikutaan ulkona päivittäin noin 4-6 tuntia tällä hetkellä. Ja lasten liikkumiseksi lasketaan aktiiviliikkuminen sisällä, sitäkin meillä on. Milloin on jumppaa, milloin on tanssimista, kaikkea kyllä tehdään. Suositukset in my ass. En voisi kuvitellakaan ikimaailmassa, että tyttäreni liikkuisi VAIN kaksi tuntia päivässä, ja mä toivon, että kenenkään tätä tekstiä lukevan napero myöskään ei liiku noiden suositusten määreissä.

Mun mielestä on aivan ihanaa, kun meillä on tullut lauantaisin tavaksi metsäreissut. Meillä on viiden minuutin kävelymatka metsäpolulle, jota voi kävellä suurinpiirtein asuinpaikkamme ympäri, jolloin kilometrejä kertyy noin kaksitoista. Tyttäreltä kun lauantaisin kysyy, että lähdetäänkö metsään kävelemään, tai lähdetäänkö leikkipuistoon, mun napero ilmoittaa haluavansa metsään kävelemään. Aivan ihanaa, että olen saanut jo noin pienelle lapselle tuotua liikunan ilon mukaan hänen elämäänsä. Ja vaikkei se mitään hikiliikuntaa olekaan, eikä sen kuulukaan olla, on ihan mieletöntä jakaa liikunan ilo oman rakkaan lapsen kanssa. Tyttöhän on jo parisen vuotta katsonut kun nostelen painoja, heittelen kahvakuulaa, lenkkeilen ja venyttelen. Tämä on meillä siis tuttu juttu, että ihmiset harrastaa.

Kesän kolkuttaessa ovelle, oli aika hankkia ensimmäinen oma harrastusväline tytölle. Polkupyörä. Mua harmittaa kovasti, että viime kesänä en päässyt kunnolla liikkumaan, jolloin potkupyörän osto jäi kokonaan. Tästä viisastuneena ensi kesänä ostan pojalle pukyn tai muun vastaavan. Mutta nyt on tytölle hommattu polkupyörä, kypärä ja hyvät kengät pyöräilyyn. Heti kun vesisateet väistyvät, aletaan harjoittelemaan pyöräilyä. Mähän ostin lapsimessuilta Tulan, joten aina ei tarvitse mun lähteä vaunujen kanssa, vaan välillä saa ne kädet vapaaksi, ja pystyy kunnolla lähellä opettamaan toista.

Meillä siis liikutaan, omasta mielestäni ihan hyvät määrät ja ajat. Toivottavasti teilläkin!




-Krista

Energiaa tankkaamassa

Eilen oli kunnon energian tankkaus päivä meitsillä. Mä en tiedä miten muilla menee lasten hoitopäivinä, mutta mulla päiväkotipäivä tietää yleensä liikuntaa. Aamulla heitin tytyn päiväkotiin, siitä vaunujen ja kahdeksan kilon kahvakuulan kanssa käppäilin rannalle heittelemään kuulaa. Reilu puoli tuntia siinä jumppailin, ja lähdin käppäilemään kotiin päin. En tietenkään tajunnut, että piti vielä kävellä kotiin. Oli nimittäin jalat vähän hapoilla. Ruokaa tankkaamaan, ja kotia hoitamaan, ja lenkille mars. Tyty päikkiksestä kotiin syömään ja taas pariksi tunniksi ulkoilemaan. Eilen siis tankkasin energiaa varastoon kunnolla. Ja tulipa tarpeeseen. Vedin tänään kerhossa ennätykset silmäpussien koossa. Tuli viime yönä nukuttua kolme tuntia varmaan kahdessakymmenessä eri pätkässä? Ja tuo minun nuorempi herätyskello päätti käynnistyä klo 5.20 tänään. Voin sanoa, että on ollu pöhnänen ja väsynyt päivä. Odotetusti lapset simahti jo kasilta, ja mun oli pakko tulla tänne vielä fiilistelemään eilistä. Kyllä tuo liikunnasta saatu energia onneksi jatkuu seuraavallekin päivälle. Tänään en nimittäin ole jaksanut tehdä yhtään kotitreeniä. Sen verran olen itselleni armollinen, että näillä pandasilmillä en pakota itteäni nostelemaan käsipainoja. Kyllä tässä ehtii. Huomenna aamulla taas lenkille ja vähän jumppaamaan.



- Väsynyt mamma, Krista

Huhtikuun käsitreeni kotona

1. 10 vipunostoa sivulle 



2. 10 vipunostoa eteen

3. 10 pystypunnerrusta



4. 10 hauiskääntöä



5. 10 ojentajaliikettä



6. 10 dippipunnerrusta



20 minuuttia, 2-3 kertaa viikossa.

Ihanaa viikkoa kaikille! Pus. Krista

Sokerikierteessä

Olen suklaaholisti, sokerihiiri, herkkuperse (ja ei, en tarkoita hyvää takamusta!), ikuisessa oravanpyörässä hirveässä sokerikierteessä. Olen aina ollut. Pahimmillaan tämä sokerinhimo on nyt. Sokeria on saatava kaikissa eri muodoissa - suklaata, karkkia, kakkua, leivoksia, pullaa, muroja, ihan mitä vain, kunhan siinä on sokeria. Nimim, vedänpä tässä parhaillaan pulla kahveja...

Hetken harjoitettua itsetutkiskelua, tämä sokerihomma on korvien välissä. Olen monta viikkoa ollut sairaskierteessä. Ensin jalkapöydän tulehdus, sitten vatsatauti, ja nyt koko ajan kevyttä flunssaa. Kun en pääse liikkumaan, tekee mieli entistä enemmän herkkuja - koska koko hommanhan voi vain lyödä läskiksi. Kun en pääse siihen tekemisen makuun, ei synny mitään tuloksia, ja kun tuloksia ei näe, homma on ihan vesitetty. Joten miksipä en vedä niitä herkkuja siihen samaan syssyyn?!
Kuitenkin pienen pääni sisällä tiedostan herkkuhimoni, syyt ja seuraukset, ja myöskin kieltäytymisen mahdollisuuden. Vastaan sotii ajatukseni viikonloppuherkuttelusta. Viikonloppusin on herkut sallittu, mutta meni sekin homma läskiksi, koska ajatuksena ei ole kuitenkaan vetää herkkuja niin, että pahaa tekee.
Yhtenä ajatuksena oli, että alkaisin viikonloppuisin leipomaan tytön kanssa aina jotain pientä, sellaista, mikä ei päädy pakkaseen kummittelemaan, ja mikä ei olisi kovin sokerista. Näin voisi jättää kaupasta valmis eines makeiset ostamatta - suklaat, karkit, sipsit ym.
Kromi on ollut viikonlopun ajan mielessä. Koska tämä himo alkaa olla jo siinä pisteessä, että olen valmis tilaamaan kromia päästäkseni eroon tästä kierteestä.

Muutaman kerran karkkiostoksille mentäessä olen päätynyt kuitenkin ostamaan pähkinöitä, tai kuivattuja hedelmiä, tämä on tosi iso plussa! Mutta ehkä eilen mukaan kuivattujen hedelmien lisäksi lähti pieni suklaapatukka...
Sitten on tietenkin kaikki kissanristiäiset, pääsiäinen, vappu, äitienpäivä, syntymäpäivä, nimipäivä, juhannus... On ihan normaalia, että "merkkipäivinä" syödään herkkuja, mutta joskus tuntuu vähän tyhjästä nyhtäisyltä päivät, jolloin on herkut "sallittu".

Tavoitteena olisi 5:2, ja jättää raskaat einesmakeiset pois. Mutta kunhan pääsisi edes pariksi päiväksi eroon sokerista, sitten voisi alkaa se vieroittuminen.

Löysin FitFatFun - blogin puolelta muutamia irtokarkkeja terveellisempiä herkkuja, kuten Terveellinen Omenakaurapaistos ilman sokeria ja rasvaa, Proteiiniletut, Proteiinileivokset, Proteiinipannukakku, sekä kuuluisat banaani- ja mustikkaletut.




Kuvassa pääsiäisen aikana leipomani juustokakku, resepti TÄÄLTÄ.

- Krista da Sokerihiiri

Treenivaatteista intoa

Monesta paikasta saa kuulla ja lukea, että treenivaatteista saa motivaatiota. En tiedä, saako uusi treenitoppi oikeasti jonkun jumppaamaan, tai uudet lenkkarit jonkun juoksemaan. Minua ei ainakaan. Mutta intoa uusista vaatteista saa. Kävin muutama viikko sitten päivittämässä treenivaatteitani. Mukaan lähti kahdet trikoot, tuulihousut ja kaksi ulkoilutakkia. Ja mä en malta odottaa, että pääsen pinkeillä trikoillani lenkkeilemään, ilman, että mustat tuulihousut piilottaa ne alleen. Mä vietän myös kotona aikani treenivaatteet päällä, sillä aikatauluni saattaa olla seuraavanlainen: aamulla iso A päiväkotiin, ja siitä vaunujen kanssa lenkille, kotiin käsitreeni, ruokaa, ja uuden lenkin kautta hakemaan iso A päiväkodista kotiin, pihalle leikkimään ja illalla vielä ehkä venytykset. En todellakaan jaksa vaihtaa viittä kertaa vaatteita päivässä, joten panostan treenivaatteissa ennen kaikkea mukavuuteen. Niiden tulee joustaa, hengittää, poistaa kosteutta, tuntua mukavilta ja näyttää kivalta. Nykyään mun vakkarivaatetus taitaakin olla treenitrikoot ja joku paita, ja ulkona tuulipuku. Näissä mä viihdyn ja tunnen oloni mukavaksi. Tuntuu varmaan kohta hassulta, kun ilmat lämpenee, ja kaupungille voi heittää korot jalkoihin.




-4kg

Minä en ole mikään laihduttaja, päinvastoin - tavoitteenani on saada massaa lisää, ja näin ollen painokin nousee. En muutenkaan välitä paljoakaan siitä, mitä vaaka näyttää minun noustessani sille. Sanna aamulla omassa tekstissä mainitsi, että hänen lapsiensa lisäksi meilläkin sairastetaan. Tässä syy blogin hiljaiseloon, me ollaan majailtu lastenklinikalla eristysosastolla.
Tiistaina se alkoi, ja loppu onneksi jo häämöttää. Ollaan oltu siis erittäin tyhjentävässä vatsataudissa. Pienellä beebikselläni paino laski useita satoja grammoja taudin aikana, mutta myös minulla kilot lähti. Neljä kiloa muutaman päivän aikana. Eilen uskaltauduin yrittämään jo hiilaritankkausta pizzan ja keksien avuin, mutta olo on vieläkin hieman hutera. Ehkä tämä pikkuhiljaa tästä, lupasinhan itselleni taudin ensimmäisenä päivänä, että olen voittaja jos tästä selviän. Paino on nyt siis 54kg, ja ainakin vatsa alkaa tulla esiin.



- Krista, kuivunut viisikymmentäneljäkilonen.

Satoi tai paistoi

Ihanaa lauantaita kaikille! Täällä on herätty aamulla klo 05.50 ja sää on harmaa ja sateinen. Päätin heti aamusta, että tänään ulkoillaan, satoi tai paistoi. Liian paljon jos on sisällä, sanoo esikoisen ja minun pää että poks. Mulle on myös tärkeää, että lapset liikkuu, koska liikunta on tärkeää, ja haluan, että lapset voi ja jaksaa hyvin. Lähdettiin metsään kävelemään, ja saatiin siellä kulumaan puolitoista tuntia.
Mulla on käytössä itselläni 5:2, ruoan sekä liikunnan suhteen, eli viikonloppusin en "treenaile", vaan viikonlopun liikunta on juurikin tätä hyötyliikuntaa. Viikonloppusin haluan omistautua vain ja ainoastaan lapsille, ja ehditäänkin touhuamaan kaikkea kivaa. Vaikka mun treenailut onkin lyhyitä, eikä ole lapsilta pois, että mä treenaan, mutta kaipaahan se kroppa ja mielikin lepoa. Näistä kirjoittelen lisää myöhemmin.
Kolean kevät säänkin aikana mieli pysyy positiivisena, kun käy reippailemassa.
Loppupäivä ollaankin kotosalla, luvassa on hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja herkuttelua!




-Krista