lauantai 6. kesäkuuta 2015

No Excuses

Täällä on kuunneltu vauvan huutoa jo puolitoista viikkoa. Raukkaparka tekee kai hampaita. En keksi muutakaan syytä tuolle käytökselle. Mitään ei näy, mutta kuuluu kahta kauheammin. On siis vähän väsyttänyt tätä mammaa. Arki on ollut pakollisten asioiden tekemistä. Olen jättänyt tiskivuoret seuraavalle päivälle, jos siltä on tuntunut. Olen mennyt ajoissa nukkumaan, ja jättänyt tietokoneen aukaisematta. Mutta liikkeellä olen pysynyt. En ole kehdannut lähteä kaupungille, tai vierailemaan, kun poitsu vaan huutaa, ei siitä ole mulle oikeen iloa istua kylässä tai shoppailemassa huutavan vauvan kanssa. Siispä olen käyttänyt kaiken mahdollisen ajan hyödyksi. On tullut lenkkeiltyä, tehtyä ulkotreeniä, potkittua palloa, mäkitreeniä ym.
Mullahan ei ole mitään salikorttia, eli olen tällanen "kotijumppailia". Mulla tuo tukiverkosto on aika olematon lasten suhteen. Äiti asuu onneksi lähettyvillä, ja on tarjonnut aina apuansa. Ja ystävät rakkaat on tarjoutunut hoitamaan lapsia. Ja lasten isäkin on viime aikoina ollut isoksi avuksi. Kyllähän noita onneksi muutama apukäsi löytyy, jos hätä iskee, mutta nimenomaan hätä. Musta on jotenkin tosi vaikea pyytää jotakuta hoitamaan lapsia, että pääsisin "vain" salille. Vaikka se "vain" salireissu olisi tämän mamman henkireikä. Liikunan avullahan mä jaksan, ja pidän yllä energioita, ja henkistä, että fyysistä hyvinvointia. Jos olen nukkunut edellisenä yönä huonot yöunet, mä lähden vauvan päikkäreillä enemmin lenkille, kuin nukkumaan päiväunet. Seuraavana yönä saa taas nukkua, mutta lenkin voimin mä jaksan lasten kanssa päivän loppuun asti touhuta ja temmeltää.
Tänään aloin pojan päikkäreillä tekemään sisällä jalkajumppaa. Iskin nilkkapainot nilkkoihin ja alotin. Heti ensimmäisen sarjan päätteeksi poika heräsi. Eikä viihtynyt leikkiessä, yllätys yllätys, sellainen sylivauva kun on viime viikot ollut. Heitin pojan kantoreppuun ja jatkoin vielä parikymmentä minuuttia jumppailua. Ja ai että, kun tuntui hyvältä!!! Siis tuo energia, ja fiilis, mitä liikunnasta saa, on aivan mieletöntä!! Kyllä tuo on vaan niin mun juttu, ei voi muuta sanoa. Ja ei voi ainakaan pistää tekosyyksi lapsia, ettei ehtisi tai ei voisi tai jotain - kun on lapset. HÖPÖHÖPÖ. Mulla täällä tänään vähän känkkäränkkä päivää viettävä 3.5- vuotias, ja huutava hampaita tekevä viisikuinen vauva. Hyvin pystyy! No Excuses.



- Krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)