perjantai 21. elokuuta 2015

Yhdeksän kuukautta

Pikku A on tänään tasan yhdeksän kuukautta. Sama aika, mitä puhutaan vauvan olevan masussa ennen syntymää, on kulunut nyt masun ulkopuolella. Minä, monien muiden äitien joukossa mietin, minne se aika meni? Ei tuota voi enää niin vauvaksi sanoa. Kolme kuukautta virallisesti vielä vauvavuotta olisi jäljellä, sitten alkaakin taaperoaika.
Poika ruokailee itse, tai no, se ruokamäärä mikä suuhun menee, on hitusen pienempi määrä siitä, mitä imuri saa syödäkseen. Hampaita on kuusi, ja tuen kanssa kävellään. Silmänräpäyksessä se irroittaa tuesta ja kohta lähtee jo itsekseen kävelemään. No, toivottavasti ei vielä.
Siinä, missä esikoisen vauvavuosi oli helppo, tämän toisen kohdalla olen saanut todeta, että vauvavuosi osaa myös väsyttää. Ensimmäiset kuusi kuukautta meni koko ajan sairastaessa, kesän alussa sairastelu helpotti, ainoa itkua aiheuttava asia oli hampaat, ja nyt ensimmäinen korvatulehdus. Nämä kaksi on niin yö ja päivä toistensa kanssa. Tyttö on tumma ruskeineen silmineen, poika on täys blondi sinisineen silmineen.
Vaikka välillä vähän väsyttää, kyllä silti arki on huomattavasti helpompaa nyt kesän lopussa, kuin kesän alussa. Poika osaa liikkua ja leikkiä, jolloin saan välllä tehtyä jopa ruokaakin. Ja kun pääsee vuorovaikutukseen pienen kanssa, se on niin antoisaa. Kyllä vauvat on ihania, voisin niitä tehdä vaikka sata! On nämä kehitysvuodet ihania, jatkuvasti jompikumpi lapsista oppii uutta.



Ostin tuon pojan jumpsuitin tytölle aikoinaan kaksi vuotis -syntymäpäivälahjaksi, ja se on pojalle NYT sopiva. Pieni kokoero? Tyttö painoi yksivuotiaana kymmenen kiloa, poika painaa ysikuisena yksitoista kiloa :D Ja kyllä, vitsit kaikista kermamaidoista ja sokerimaidoista on kuultu..

Me lähetään viimeistä kertaa tänä kesänä mökille, rentouttavaa viikonloppua kaikille :)




Edellinen lapsiin liittyvä postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)