tiistai 27. lokakuuta 2015

Perheristeilyllä

Nyt on perheristeily Silja Linella ohi, ja kivaa oli! Toivottavasti joulukuussa ennätetään käydä taas. Oltiin reissussa siis La-Ma, ja koska muutamat kyseli kokemuksia perheristeilystä, niin avaan vähän meidän reissua.
Tärkeintä oli lähteä reissuun lasten ehdoilla, ja näin mentiin (suurimmaksi osaksi). Meillä oli joku ihan perushytti, yksi parisänky, ja pari yksittäistä sänkyä. Ihanimmat kokemukset tulivat heti alkuunsa. Pojalla oli jääkaappikylmä antibiootti, ja meidän hytissä ei ollut jääkaappia, joten infotiskillä otettiin antibiootit heidän jääkaappiinsa, ja jaksoivat kiikuttaa mulle pulloa aamuin illoin. Hyttiin mentäessämme oli meille tuotu lasten sänky valmiiksi sinne, pyytämättä. Tätä nyt emme tarvinneet, kun nukuin molempien kanssa parisängyssä, mutta ihana, kun laivalla oikein valmistauduttiin meidän tuloomme. Meidät oli myös sijoitettu siten, että meidän lähellä ei ollut muuta kuin rauhallisia hyttiläisiä, eli kauas nuorista bilettäjistä :D
Laivalla oli fiksuinta toimia siten, että lapset pääsi ensin purkamaan energiansa lasten leikkipaikkaan, sen jälkeen syömään (alle vuosikaskin jaksoi istua ravintolassa edes hetken paikallaan, kun nälkä vaanii jo nurkan takana), ja ruoan jälkeen vatsat täysinä shoppailemaan.



Fiksusti on myös suunniteltu tuo lasten iltadisco, juuri sopiva aika puristaa lapsista viimeisetkin mehut pihalle. Sitten lapset nukkumaan, ja päästiin aikuiset viettämään iltaa. Istuttiin juomassa viiniä, ja maistelemassa suklaata.


Mähän tulin juuri ennen reissua kipeäksi. Perjantai iltana ajattelin, etten ota mitään panadolia, vaan annan kuumeflunssan jyllätä yön rauhassa, josko lauantaina olisi parempi olo. Hirveän tukkonen mä olin, mutten missään vuodekunnossa. Mutta eipä tuo flunssa paljoa parantunutkaan reissun aikana, edelleen olen kipeänä.
Mä en ensimmäisenä yönä saanut nukuttua yhtään. Ajattelin vielä, että kun usean kuukauden tauon jälkeen juon pari lasia viiniä, että kyllä uni maistuu, mutta se sängyn tärinä oli ihan liikaa mulle. Sängyn tärinä + merisairas ihminen = uneton yö. Kyllä sitten su-ma yönä uni tuli jo illalla yhdeltätoista, kun univelkaa löytyi sen verran, eikä mitkään tärinät haitanneet enää siinä vaiheessa.

Sunnuntaina käytiin maissa shoppailemassa ja käppäilemässä, ne oli meidän pläänit jo etukäteen. Vähän oltiin sekaisin, kun edellisyönä oli siirretty kelloja. Oli Suomen aika, suomen vanha aika, ruotsin aika, ruotsin vanha aika, suomen ja ruotsin aikaerotus ja mitä kaikkea. Herättiinkin sunnuntai aamuna Ruotsin uutta aikaa kello viisi, joten siinä sai pari tuntia odotella aamiaista. Oltiin otettu molemmille aamuille aamupalabuffet. Ja tämähän nyt oli mun reissun yksi kohokohta, tuon tiukan ruokavalion vuoksi. Ja kyllä mä tankkasin. Söin niin paljon, kuin maha veti, mutten vetänyt ihan överiksi. Kyllä se tuttu puuro tuli vedettyä ensimmäisenä, mutta hillon kanssa. Ensimmäisenä aamuna tuli kyllä hetkeksi vähän pahaolo, kun puurossa oli hilloa, ja hedelmäsalaattikin oli suht sokerista, kun on tottunut syömään vain yhden hedelmän päivässä.






Risteily oli loppujen lopuksi onnistunut reissu. Vähän meinasi palaa käpy tuon neljä vuotiaan uhman kanssa, mutta hengissä ollaan. :D Syötiin hyvin, shoppailtiin paljon, leikittiin, lapset viihtyi, ja se teki aikuiset onnelliseksi.


2 kommenttia:

  1. Olitteko serenadella vai symphonylla? Ja miten lasten ruokailut onnistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serenadella. Laivan rafloissa sai jossain lasten annokset puolen kokoisina, esikko söi lasten annoksia, ja bebe syö mun kanssa samaa ruokaa. Just in case oli tottakai mukana pussismoothieita, hedelmäsosetta, välipalakeksiä ja talkkunamuroja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)