maanantai 30. marraskuuta 2015

Liikuntakiellossa

Kun tekee mieli vain itkeä, ja nyt vielä vähän enemmänkin. Tänään oli ensimmäinen tapaaminen fysioterapeutin kanssa, ja ei nyt  mennyt ihan niinkuin kuvittelin. Mä jotenkin naiivina ajattelin, että vaikka se selkä on rikki, niin voinhan mä salilla treenaa jalkoja ja käsiä, tai jotain? Ei se nyt ihan niinkään mennyt. Ollaanpa tässä sitten liikuntakiellossa. Voin sanoa, että kyllä on mieli matalana. Kuitenkin valoa tunnelin päässä on sen verran, että "lenkillä saan käydä", ei nyt juoksemassa, mutta kuitenkin vähän edes saa liikkua. 
Juteltiin myös hieman tulevasta, ja tällä hetkellä isoin työ mun täytyy tehdä tuolla pääkopan sisällä. Leikkausjonot on pitkät, ja itsestään liikaa luuleva fyssari uskoo saavansa mun selän ja vatsan kuntoon ilman leikkausta, ajan kanssa. Ystävät tsemppasi, että nyt ainakaan ei aika käy pitkäksi, kun voin käyttää aikani lasten syntymäpäiväjuhlia, sekä Joulua suunniteltaessa, ja tuo on ihan totta. Kirpaisi myös kuulla se karu totuus fyssarin suusta; menee pitkän pitkä aika, ennen kuin jatkan treenaamista tällä tavoin. Kuulin jopa sanan ryhmäliikuntatunnit. Minä? Ryhmäliikuntatunneille? No öö, siinä vaiheessa on kyllä maailmankirjat sekaisin :D No, pysyttäydytään nyt ensin tässä tilassa, missä ainoa liikuntamuoto on shoppailu. 

Tilasin joskus keväällä itselle  Biancaneveltä tukikorsetin keskikropan avuksi. Ja tästä oli fyssarinkin kanssa puhetta, kun kysyin mielipidettä häneltä asiasta.




"KAVENTAA VYÖTÄRÖLINJAA

Muotoileva korsetti tekee vyötärölinjastasi linjakkaan poistaen muhkurat ja jenkkakahvat. Korsetti tekee vyötäröstäsi näkyvästi kapeamman ja voit tuntea itsesi jälleen itsevarmemmaksi.

AUTTAA SELKÄKIPUIHIN

Korsetin kompressio-ominaisuus antaa tukea alaselän lihaksille. Monille tämä on tuonut avun selkävaivoihin. Korsettia voit pitää jopa töissä, sillä se auttaa sinua pitämään ryhtisi hyvänä ja selkäsi suorassa esimerkiksi näyttöpäätteellä työskennellessäsi. Esbelt korsetti ei kuitenkaan ole lääkinnällinen tuote, joten ole yhteydessä lääkäriisi mikäli kärsit pahoista selkävaivoista.

NOSTAA RINTOJA

Koska Esbelt korsetti puetaan ylle juuri rintaliivien alapuolelle, on sillä myös rintoja nostava vaikutus.

AUTTAA PAINONPUDOTUKSESSA

Esbelt korsetin koko tulee valita siten, että se istuu hyvin tiukasti vartalosi kurveihin. Tiukka korsetti mikro-hieroo vartaloasi käyttäessäsi sitä ja näin ollen auttaa vähentämään rasvaa keskivartalosi alueelta.

KORJAA RYHTIÄ

Käyttäessäsi Esbelt korsettia seisot ja istut suorassa ja ryhtisi paranee. Hyvä ryhti vähentää lihasjännitystä ja voit paremmin.

AUTTAA SYNNYTYKSEN JÄLKEISESSÄ PALAUTUMISESSA

Esbelt korsetti tukee vatsalihaksiasi synnytyksen jälkeisessä palautumisessa samaan tapaan kuin selkälihaksiasi. Muista kuitenkin tehdä vatsalihaksia vahvistavia harjoitteita, sillä korsetti ei korvaa huonoa lihaskuntoa vaan tukee lihasta vähentäen staattista kuormitusta.

Korsetin käyttö: Korsettia voidaan käyttää vaatteiden alla huomaamattomasti missä ja million vain.


Keskivartalon rasvanpolton tehostamisessa Esbelt Ipanema korsetti on ehdoton ykkönen. Erityisesti aerobisen liikunnan aikana, kuten lenkillä Esbelt Ipanema korsetti on tehokas rasvanpolttaja. Voit käyttää korsettia myös salitreenin aikana."

 Teksti lainattu täältä.

Itse koen korsetista olleen ihan mielettömästi apua. Fyssarinkin mukaan korsetti on auttanut vatsanpeitteiden toipumisessa siten, että on vähän vetänyt niitä vatsaan päin, ja näin ollen vatsanpeitteet ovat edes vähän toipuneet. 
Korsetti on myös korjannut ryhtiäni, kuinka moni tietää imetysryhdin? No, jos tulevana äitinä et vielä tiedä, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun olet aina auki oleva maitobaari. Ja minulle se näkyvin muutos, minkä olen korsetin avulla saavuttanut, on ulkonäkö ja pukeutuminen. En haluaisi aina pukeutua jätesäkkeihin, mutta en tykkää myöskään siitä, että näytän ahtaalta makkarankuorelta. Korsetin avulla olen voinut pitää tiukkojakin vaatteita, näyttämättä makkarankuorelta.
Mä suosittelen kaikille, ketkä vain harkitsee tämän ostoa raskauden jälkeen, toimii varmasti.



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kun tekee mieli vain itkeä

Kirjoitin hetki sitten TÄÄLLÄ liikunnan merkityksestä, ja siitä, miten liikuntakykyä ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä. Ei nyt käynyt mielessäkään, että minun liikuntakykyni tielle tulisi jokin este..
Olen vuoden ajan hiekkalaatikon reunalla katsonut erästä ystäväkseni tullutta äitiä selkäkipujensa kanssa. Olen miettinyt aina, että miten sen kivun kanssa voi elää, ja silti olla niin positiivinen, ja harrastaa liikuntaa siinä määrin, kuin selkä antaa periksi. Tuossa tilanteessa moni jää kotiin märehtimään, ja jättää liikunnan harrastamisen tekosyyn varjolla pois. Olen pitänyt pitkään tuota naista sankarina, ja tällä hetkellä vielä enemmän.
Mitä siis tapahtui? Jotain, mitä en ikinä olisi uskonut, en osannut edes kuvitella, että minulle kävisi jotain tällaista. Nyt on pariin otteeseen juostu lääkärissä, ja pakko se on uskoa; Selkä meni. En nyt lähde erittelemään tässä tarkempia lääketieteellisiä diagnooseja, mutta huonon ergonomian aiheuttanut vatsalihasten erkaantuminen ja vatsanpeitteiden palautumattomuus rikkoi selkäni. Onneksi heti huomenna alkaa ensiapuna fysioterapia, saa edes pientä helpotusta tähän kokoaikaiseen kipuun ja tuskaan. Koko ajan särkee, kolottaa ja vihloo, kyyristymään ei pääse, eikä saakaan enää, tuolilla ei pysty istumaan ja nukkuminen on ihan tuskaa. Leikkaus olisi edessä, mutta vasta joskus tulevaisuudessa.. Meidän tukiverkosto on niin olematon, että ei näillä eväillä lähdetä isoon leikkaukseen.
Tässä vaiheessa sitä osaa taas kerran arvostaa sitä pientä tukiverkostoa mikä on olemassa. Olenkohan aiemmin asiasta maininnut, että se todellakin on olematon? Jos sukulaisista puhutaan, niin ei ole. Äitini kyllä asuu lähellä, ja auttaa jos on oikeasti sellainen tilanne että apua on pakko saada. Lasten toiset isovanhemmat asuvat muutaman kilometrin päässä, mutta he eivät lasten elämässä eron jälkeen ole ollut läsnä. Onnekseni tiedän, että muutama ihana ystävä on valmis auttamaan, jos tilanne siltä näyttää. Tällä hetkellä mennään näillä mitä on, ja fysioterapiaan marssitaan lapset kainalossa :D Mutta en valita, olen tottunut hoitamaan lapset pääasiassa yksikseni. Onhan lapsilla tottakai isä mukana elämässä, mutta on hänelläkin omat työt, joten apu sieltä tulee omien töiden puitteissa tarvittaessa.

Koska musta tuntuu, että mä elän liikunnalle, olen tottunut harrastamaan sitä monia kertoja viikossa, on kahden viikon liikkumattomuus tuntunut todella isolta kolaukselta. Ei ole ollut fiilistä nähdä ketään, ja kaikki mitä tekee, tekee puolivillaisesti. Ajatus ei oikein kulje mukana, ja pakko myöntää, että positiivisuus ei ole ollut huipussaan. Tosi kiva, että jotkut yrittää "piristää", mutta tiedättekö ne "kyllä se siitä" - tsemppaukset? Ne vaan ärsyttää, kyllähän mä tiedän, että kyllä se siitä, mutta ei ne sanat mua nyt auta. Onneksi on aina joku joka osaa sanoa suoraan, että tilanne näyttää suoraan sanottuna paskalta, mutta näillä korteilla pelataan mitkä on jaettukki. Ja näinhän se on. Nyt vain päivä kerrallaan, etsitään liikuntamuotoa, mikä sopii tälle selälle, liikutaan selän ehdoilla, ja ylipäätänsä yritetään elää selän ehdoilla. Pientä haastetta luo kolmetoistakilonen yksivuotias, mutta haasteethan on tehty voitettaviksi?



tiistai 24. marraskuuta 2015

Milloin ja miten herkutella?

Pesunkestävä sokerihiiri täällä moi! Kirjoittelen tänään jälleen herkuttelusta, sillä ainakin Pesunkestävä sokerihiiri -teksti keräsi muutkin sokerihiiret koolle. 

Mites menee muilla sokerihiirillä? Tämä onkin miellyttävä kysymys näin Joulun alla. Minä aloitan. Mulla on rapiat yhdeksän viikkoa valmennusta takana, jonka ideana oli olla sokerittomalla. Lipsuin neljä kertaa. Irtokarkkeja, irtokarkkeja, joulupipareita ja suklaata. Rehellisesti lipsuin kuusi kertaa, sillä käytiin Tukholman reissulla, jossa söin tummaa suklaata, tämä oli kyllä tietoinen ja etukäteen ilmoitettu repsahdus, ja isänpäivänä tein juustokakkua. Eli yhteenlaskettuna tulos on ihan metsään menty!

Herkuttelussa tulee löytää kohtuus, ja se, mikä sopii kenellekin. Yhdelle sopii herkkupäivä, toiselle vapaasyönti viikonloppu, ja kolmannelle jokin muu. Itse yritän hakeutua siihen yhteen herkkupäivään, ja pysyä sinä päivänä kohtuudessa. 

Sokerilakko ei ainakaan kannattanut minun kohdallani, huomasin, että lakkoillu ei ole minun juttuni. Se, minkä kiellät itseltäsi - haluat kaksi kertaa kovemmin. Näin ollen saat myös mielesi käännettyä. Erittäin hyvä kääntötaktiikka on tekosyyt - herkkuviikonlopun voi aloittaa jo perjantaina, koska perjantainahan viikonloppu alkaa? Sunnuntai iltana täytyy sokeriähkyissä tyhjentää kaapeista ne viimeisetkin sokerin rippeet, ettei maanantaina vaani sokerimörkö kaapissa. Jos on ollut kova treeni, tai hyvin kuluttava lenkki, herkku on sallittu, kun on jo kulutettu kalorit alta pois.

Käykäähän tutustumassa Kultainen keskitie- tekstiini, jossa kirjoittelen lisää aiheesta.




lauantai 21. marraskuuta 2015

Minun rakkauteni

Viime vuonna, tasan päivälleen vuosi sitten satoi Helsingissä ensilumi. Tuona päivänä synnyit myös sinä, rakas poikani, päivänä, jona satoi ensilumi. Päivä oli sellainen, jollaista en osannut odottaa, vaikka tiesinkin tarkan päivän, ja melkein kellonajankin, milloin tulisit syntymään. Odotimme Naistenklinikan osaston odotustilassa tuntikausia, milloin tultaisiin minua nimeltä kutsumaan, ja hetken päästä tuosta nimeni kuulemisesta, saavut sinä maailmaan. Odotusaikasi ei ollut mikään helppo, mutta olet sen arvoinen, että odotus todellakin palkittiin. Koko odotusaika oksentamista yötäpäivää, ja vuodelevossa synnytykseen asti. Mutta mitäpä minä en vuoksesi tekisi.



Olit niin pieni syntyessäsi, vaikka pienempiäkin on. Ne pienet jalat, pienenpienet varpaat, ja kädet, joilla osasit heti tarttua sormen ympäriltä kiinni. Se vauvantuoksu, pehmeä vauvaniho, ja tuuhea tukka. Tukka sinulta tosin siskosi tavoin tippui tyynylle, ja pyöreä pääsi alkoi pikkuhiljaa saamaan uutta peitettä, nyt siellä komistaa jo pieni irokeesi.
Sain sinut heti synnyttyäsi rinnalleni hetkeksi, onneksi, sillä seuraavan kerran tapasimme vasta, kun olit päivän ikäinen. Voi kuinka tuon päivän aikana oli huoli ja ikävä iso. Kaikki ne epämääräiset puheet sydänongelmista, sivuäänistä, sydämessä olevista rei'istä, lisähapesta... Onneksi olit kuitenkin terve, ja vaikka et olisi ollutkaan, rakastaisin sinua yhtä paljon.
Näytit luonteen lujuutesi heti ensimmäisenä yönä. Kiitti vaan, yritit testata osaako äiti enää näitä vauvanhoitamisia, onneksi tuli takaraivosta vaipanvaihdot ja syötöt, sain kesytettyä sinut.



Olet kasvanut ihan hurjaa vauhtia. Sinulla on ollut kiire. Ei ihmekään, onhan sinulla nopea isosisko näyttämässä mallia. Olen myös hyvin pahoillani, että elämäsi ei ole ollut helppoa. Olet vauvavuotesi aikana itkenyt paljon. Hampaat ovat kiusanneet sinua enemmän, kuin ikinä osasin arvatakaan. Siskosi päästi minut helpolla aikoinaan, sinä teit senkin edestä. Ei se mitään, kyllä minä lohdutan. Yhdeksän viikkoa itkit ja huusit, sitten sieltä vihdoin ja viimein tuli ensimmäiset hampaat. Sitten niitä alkoikin tulla tasaiseen tahtiin, ja nyt on puolet hommasta jo takanapäin. Sitten enää ne toiset puolet.. Mutta onneksi sinulla on paikkoja, johon osaat niitä nököjäsi teroittaa, kuten isosiskon kädet..
Olen myös hyvin pahoillani, että olen ollut hyvin väsynyt. Se, että täytät tänään yhden vuoden, musertaa minut. Rehellisesti sanottuna, en muista selkeästi koko vuoden tapahtumia. Meillä kaikilla on rankka vuosi takanapäin, mutta edessäpäin sitäkin ihanempi vuosi. Olisin vain halunnut muistaa selkeämmin kaikki, mitä sinuun liittyy. Onnekseni minulla on valokuvat, ja ne tärkeimmät muistot alitajunnassani.


Lähdit kymmenenkuisena kävelemään, ilman mitään varoitusta. Olit kerran ottanut kaksi ensiasekelta, ja sitten lähdit vain yhtäkkiä kävelemään. En voinut uskoa silmiäni, kuka osaa kävellä opettelematta? Yksitoistakuisena lähdit juoksemaan. Jepjep, siinä juoksi kaikki muutkin varmistaessaan, ettet juokse minne sattuu. Vaikka olisin pitänyt sinut vauvana vielä pidempään, helpotti liikkeelle lähtö elämääsi todella paljon. Olit paljon iloisempi siitä päivästä lähtien, kun osasit itse liikkua nopeasti sinne, minne siskokin, tai äiti.
Rakastit kesää. Vaikka kesä kestikin tänä vuonna vain kaksi viikkoa. Sen kahden viikon aikana ehdit nauttimaan hiekasta, ja merivedestä yllinkyllin. Rakastit kontata matalassa merivedessä tuntikausia. Rakastit syödä hiekkaa, ja paukuttaa hiekkalapiota ämpärin pohjaan. Ennen kaikkea rakastit, kun paljaat varpaasi sait työnnettyä hiekkaan, tai viileään nurmikkoon. Kasvatin sinut luonnonlapsena läpi kesän, en ostanut sinulle kenkiä, sillä halusin, että saat tuntea itsesi vapaaksi, ja nauttia uusista asioista.


Rakastat isosiskoasi yli kaiken, kuljet hänen perässään minne vaan. Olet myös kunnon isänpoika, lähelle täytyy päästä, ja mallia täytyy ottaa. Ja todellinen mammanpoika. Olet todella iloinen, ja kun jokin asia ei mene siten, kuten haluaisit, siitä kyllä saavat kaikki kuulla. Nautit uusista asioista, ja olet aina menossa. Elät maidolla, tykkäät piimästä, ja koska pidät klementiineistä, saat klementiinikakun syntymäpäivänäsi.

Olet minun poikani. Minun pieni iso poikani. Rakastan sinua, ja lupaan tästä lähtien elää hetkessä, jotta muistaisin joka ikisen hetken kanssasi. Ja jos en näin tee, pure minua, no, puret varmaan joka tapauksessa..
Suojelen sinua kaikelta, olen aina täällä sinua varten. En annan kenenkään tehdä sinulla pahaa. Olen leijonaemosi.

Pysythän rakkaani aina minun pienenä poikanani? Hymyilethän aina, ja pysyt yhtä positiivisena? Älä ikinä kasva hymyistäsi, tai ilostasi pois, ole aina oma ihana itsesi. Rakastan sinua. Nyt ja aina.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

-5 kg

Nyt ollaan reilussa puolessa välissä tätä valmennusta. Ollaan menty oikeaan suuntaan, mutta on tässä menty metsäänkin oikeen kunnolla. Ensimmäiset neljä viikkoa pysyin tiukkana herkkujen suhteen, mutta siitä se alamäki sitten alkoi. Nyt on joka viikonloppu löysätty, ja syöty herkkuja, ja herkut ei pitänyt olla sallittuja ennen joulukuuta! Voin siis sanoa, että vedin ihan ojien kautta tän homman.. Mutta, mä vaan nautin niistä herkuista niin paljon, pesunkestävä sokerihiiri, no can do.
On tässä menty oikeaan suuntaankin! Monen monta viikkoa mä olen miettinyt ruokavalioni tarkoitusta, ja nyt se valkeni minulle. Paljon proteiinia, ja mahdollisimman vähän hiilaria, sokerit pois, ja fruktoosikin minimissään. Vaa'alla käydessäni vaaka näytti miinus viittä kiloa. Olin pikkasen ihmeissäni, kai tässä jotain on tehty oikein, vaikka onkin sorruttu useampaan otteeseen sokeriin.




Enää ei ole niin kamala nälkä koko ajan, kroppa on tottunut ruokavalioon, menihän siihen aikaakin. Treenit luistaa mielettömän hyvin, nyt vielä paremmin, kun jäljellä on enää viikko, max kaksi, ja mielessä siintää kunnon loppurutistus. Ja maalissahan häämöttää kunnon palkinto: uusi ruokavalio, uudet treeniohjelmat ja Joulukuu - vapaasyönti kuukausi! 


Kuusi viikkoa treenejä takana, ja ruokavaliota seitsemän viikkoa. Missä sen muutoksen näkee? No vaaka näyttää pienempää lukemaa, jaloissa ja olkapäissä on jotain pientä muutosta. Nyt viimeset rutistukset, ja viimeset rasvat pois, sitten lähetäänkin massaa rakentamaan.







Sinullakin on mahdollisuus saada kahdeksan viikon valmennus hintaan 69€:a. Klikkaa TÄNNE, ja tutustu Katarinan valmennuspakettiin. Tässä pistetään rasva palamaan, ja lähetään rakentamaan lihasta.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kuulumisia


Helou kanssa eläjät.
Täällä ex rautamimmi, nykyinen raudaton rautaa syövä mutsi. Monet on tiedustellu miks "rautamimmit" blogi on lopetettu ja jopa poistettu. Itsellä elämä alkoi täysin uuden sivun kautta alettua odottamaan jälleen elämän suurinta ihmettä, vauvaa. Olotilat oli ensimmäisen kolmanneksen niin syvältä kun olla vaan voi. Oksetti, pyörrytti, v*tutti ja paino alkoi nousta, kroppa näytti siltä kun olis just synnyttäny (vaikka todellisuudessa olinkin. Olihan edellisestä raskaudesta aikaa vasta 10kk). Juu tiedetään, täysin normaalia lasta odottaessa. Minä jos joku sen tiedän. Siltikään en saanut enään motivaatiota nousemaan kuntoilun ja hikiliikunnan kanssa. Kristan toivuttua omista "ongelmista" ja päästyä salille iski armoton katkeruus. Se katkeruus söi mua niin syvältä, etten vai halunnut enään jatkaa kirjoittamista. Tuntuu ettei mulla ollu enään mitään annettavaa. Onneks Krista jatkoi kirjoittamista oman blogin kautta. Välit meillä on edelleen kunnossa, nou hätä, mutta yhteisen blogin pitäminen sai mut tuntemaan syyllisyyttä. Ja aivan turhaan!! Blogi oli meille mielenkiinnon, vertaistuen ja harrastuksen työkalu. Ystävyys on siis tallella, mutta yhteinen blogi nyt sai luvan lopettaa elämänsä. Ehkä joskus sitten taas? Ken tietää.


Tänne kuuluu nyt pikku hiljaa jo pikkasen hohdokkaampaa. Olot on enimmäkseen "ihan jees", mutta oma kroppa vaan ei miellytä silmää ollenkaan. Nyt ymmärrän odottajia, jotka rakastaa masun sisällä kasvavaa lastaan enemmän kuin mitään muuta, mutteivat nauti odotusajasta tippaakaan. Näin mulla on käynyt tämän odotuksen kanssa. Siltikin odotan ja toivon, että asukki pysyy matkassa vielä n.12vkoa, sen jälkeen Hän saa mun puolesta tulla jo tälle puolen masu viihdyttämään meitä. Niin ja jossei joku vielä tiennyt, niin viides poikahan siltä on tulossa smilehymiö

Kuntoilu on jäänyt tyystin. Salille oon hinautunut ihan muutaman kerran, ja voimat on ollu ihan loppu sen jälkeen. Päätinkin, että pyöritän tän oman "sirkuksen" nyt työkseni ja harrastuksenakin. Lasten kanssa päivittäiset ulkoilut ja hömpötykset riittää ihan varmasti. Nyt mennään ihan oman kunnon ja tuntemusten mukaan. Lapset kaipaa hirveesti salille lastenjumppiin ja lapsiparkkiin, mutta onneks ymmärsivät, ettei nyt äitin aika enään hypellä.
Mitä odotuksen jälkeiseen elämään tulee? No ihan varmasti tuntuu että tunteja vähennetään meidän vanhempien vuorokaudesta, kun työmäärä kasvaa, mutta liikunta tulee varmasti kuvioihin heti kun mahdollista. Se ajatus, että pystyn olla taas itsestäni täysin tyytyväinen, saa jo nyt hymyn huulille. Haluan olla ens kesänä se äiti, joka uskaltaa ja kehtaa miettimättä mitä muut ajattelee, mennä rannalle biksuissa 5lapsensa kanssa. Haluan olla äiti ja ihminen, joka pystyy antamaan kaikkensa joka päivä, ilman että miettii "miks mä oon tämmönen pullamössö"! Äitiys on vaikea titteli. Se on raskasta, mutta niin palkitsevaa. Kuitenkaan, ilman omaa hyvinvointia ei mikään luista. Mun hyvinvoinnin lähde on liikunta ja täsmällinen arki, niin kuin myös lasten.
Odotusta on takana jo 2/3. Nyt aijon (ainakin yrittää) nauttia näistä viimeisistä viikoista. Mitä sitten jos tulee vähä ylimäärästä? Kyllä se rasva sieltä sulaa lopulta smilehymiö pitäis vaan opetella olemaan itselleen armollinen. Varsinkin meidän äidiksi jo päässeiden.
Ihanaa joulun odotusta kaikille. Muistakaa syödä sitä suklaata ja itsenne ähkyksi. Joulu on kerran vuodessa, ja sen jälkeen ehtii kyllä sulatella. Niin itsekkin ajoin tehdä.


Pus, Sanna

tiistai 10. marraskuuta 2015

Vierailevana bloggarina

Mitä liikunta merkitsee sinulle? Miksi sinä liikut?

Itse liikun puhtaasti kahdesta eri syystä, ja ne liittyvät ulkoiseen- sekä sisäiseen hyvinvointiin. Ääneen ei saisi sanoa, että bodaa, kun haluaa näyttää hyvältä, vaan aina sanotaan että haluaa voida hyvin. No tottakai mä haluan voida hyvin, ja se onkin mun ykköstavoite saavuttaa liikunnan avulla. Haluan voida hyvin, ja pitää pääkopan kunnossa. Kyllä se liikunnan harrastaminen on mulle ainakin niin isoa terapiaa, ettei tarvitse muunlaisesta terapiasta maksaakaan. Liikunta on mulle myös henkireikä ja levähdystauko arjesta. Kahden pienen lapsen äitinä sitä tarvitsee ja haluaa omaa aikaa, kaikki äidit ja isät ymmärtävät tämän. Minulle oma aika on lenkille meno, tai kuntosalitreeni.
Sitten päästään siihen, mitä ääneen ei saisi sanoa; haluan näyttää hyvältä. Tottakai mä haluan näyttää hyvältä, kuka ei?! Ja koska mä ihannoin naisten lihaksikkaita vartaloita, haluan itsekin jonain päivänä saavuttaa kovalla työllä sellaisen. Eli mä myös treenaan kovaa, koska haluan kauniin vartalon.

Kirjoitan nykyään muuallekin, kuin tänne rakkaaseen blogikotiini. Käykäähän lukemassa lisää liikunnan merkityksestä TÄÄLTÄ.



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Huono itsetunto

Lähdin mukaan erääseen lehtijuttuun (tästä lisää myöhemmin), jonka haastattelu osuus on nyt takanapäin. Haastattelun pääaiheena oli minun vartaloni, ja miten minä koen sen. Omasta mielestänihän olen ruma. Vartaloni on ruma. Itsetuntoa ei ole, ja arvostus itseäni kohtaan on.. no, melkein pyöreät nolla.
Vielä puoli vuotta taaksepäin, en olisi ikinä uskonutkaan lähteväni mukaan tällaiseen, että julkisesti kerron ja puhun omasta vartalostani, ja myönnän heikon itsetunnon, ja metsästän niitä itsetunnon rippeitä. Jokin on muuttunut, tai itseasiassa paljonkin. Koen jo nimittäin olevani puolessa välissä matkaa kohti sinne tervettä itserakkautta.
Mikä minusta tekee ruman? Raskausarvet, pullamössövatsa ja luonne.
Tiedän, että ne arvet kertovat siitä, että olen kantanut sisälläni kaksi lasta, tiedän, että ne ovat niitä taisteluarpia kahdesta hienosta taistelusta. Mutta en vain osaa olla ylpeä siitä, että napaani ympäröi raskausarvet auringon säteiden tavoin. Miksi olisin ylpeä jostain, mikä näyttää rumalta? Mites tuo vatsa sitten, eihän sitä voi unohtaa, kun näytän alituisesti raskaana olevalta. Vatsanpeitteet on vähän rikki edelleen, ja mitäpä sitä kiertelemään- onhan siellä varmasti sitä pullamössöä, kirjaimellisesti rasvaa.
Ennen lapsia suhteeni vartaloon oli neutraali. Mielestäni minulla oli hyvä vartalo, mistä en löytänyt liiemmin mitään vikaa, ja olin sujut itseni kanssa. Alastomuuteenkin olen aina suhtautunut neutraalisti. Ulkomailla nakubiitsit on ihan okei, ja olisin jopa itsekin siellä voinut maata, ja yleiset saunatilat nyt on ihan normi. Nykypäivänä en voisi kuvitellakaan meneväni yleiseen saunaan, saati edes bikinit päällä uimarannalle. Kyllä se kynnys näyttää tämä ruho muillekin ihmisille on niin iso.
Raskaudet todellakin ovat muuttaneet omaa suhtautumistani omaan alastomaan kehoon. Ennen sitä oli sujut vartalonsa kanssa, nyt on todella vaikea löytää enemmän hyviä, kuin huonoja puolia. Yhteen asiaan olen tyytyväinen, ja se on takapuoleni. Kotiäitinä on kai tullut istututtua ja levitettyä takapuolta sen verran, ettei se ihan xs-kokoa enää ole, tai sitten on tullut salilla kyykättyä hiki otsassa ;) Huomaatteko, löysin itsestäni positiivisen asian? Sanoinhan, olen jo puolimatkassa menossa.
Lapsilleni, varsinkin tyttärelleni haluaisin opettaa, ettei ikinä tulisi hävetä omaa vartaloaan. Aina tulisi arvostaa itseään, arvistaan ja erilaisuudestaan huolimatta. Vaikka tavallaan äitiys on saanut minut epävarmaksi itsestäni, on äitiys myös erittäin hyvä motivaattori asian korjaamiseen. Enhän voi tyttäreni edessä hävetä vartaloani, kun yritän opettaa, ettei omassa luonnollisessa itsessään pidä hävetä mitään. Toivon tyttäreni, ja myös poikani aina arvostavan omaa ulkonäköään, ja pitävät itseään kauniina, sillä jokaisen tulisi tehdäkin näin.
Olen myös viime aikoina saanut hurjan tuen tämän asian suhteen. Olen kuullut muiden mielipiteitä itsestäni, ja on ollut mielettömän ihana kuulla, miten monilla on positiivista sanottavaa minusta. Kauneus on katsojan silmissä, enkä tarkoita tällä pelkkää marttyyrisointia itseäni kohtaan. Välillä käy oikein sääliksi, kun näkee ulkoisesti mielettömän kauniin ihmisen, mutta joka on sisältä niin rikki, että ei osaa pitää itseään sisäisesti- eikä ulkoisesti minään. Mä voisin kuluttaa päiväni toitottaen ihmisille, kuinka kauniita, ja ihania he ovat, niin sisäisesti - kuin ulkoisestikin. Miten se onkin niin vaikeaa itsestään löytää tämä kauneus? Tottakai, olen todella kiitollinen kaikesta positiivisesta, sekä jos jollain on sanottavana, niin negatiivinenkin kommentti on tervetullutta, mutta tämä on kuitenkin enemmän täällä minun pääkoppani sisällä. Esikoisen syntymän jälkeen ajattelin hirveästi sitä, mitä muut ajattelevat, mutta nyt olen päässyt sen yli. Nyt en mene ne bikinit päällä uimarannalle, sillä se tuntuu minusta kiusalliselta. Käytän meikkiä, sekä omistan ripsenpidennykset, sillä minä haluan panostaa ulkonäkööni, enkä ajattele miltä minun tulisi näyttää muiden mielestä.
Tämä on ollut pitkä ja kivikkoinen tie, vielä ei olla päästy loppuun asti, mutta puolivälissä mennään. Itsensä hyväksyminen sellaisenaan kuin on, on minulla ainakin ollut pitkä prosessi. Haluaisin päästä siihen pisteeseen, että hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, ja pidän itseäni kauniina sellaisena kuin olen. Mikäli on jotain, mitä haluaisin itsessäni muuttaa, en kulje se muutos maalinani, vaan maalini on olla tällainen kuin olen, muutokset ovat vain plussaa.
Olen välillä hyvin mustavalkoinen ajattelija, joten tässäkin asiassa välillä tuntuu, että murehdin ihan turhasta. Mutta kaikella on tarkoituksensa, ja mä luulen, että kaikki ihmiset ovat epävarmoja jonkin suhteen. Oli se sitten oma ulkonäkö, sisäinen kauneus, työmaailmassa jokin asia, tai harrastuksiin liittyen. En myöskään halua määrittää itseäni heikon itsetunnon perusteella, vaan haluan olla vahva ihminen, haluan kantaa itseni ylpeydellä, ja rakastaa itseäni, näin pystyn antamaan itsestäni kaikkeni myös muille.