torstai 25. helmikuuta 2016

Terveelliset muffinsit

Meillä oli viime viikonloppuna kotimme 1-vuotis synttärit. Eli tuli täyteen vuosi tässä ihanassa kodissamme.
Koska tajusin asian vasta maanantaina, ja viikonloppuna oli herkuteltu yllin kyllin, täytyi merkkipaalun kunniaksi keksiä jokin terveellinen herkku. Hetkeksi sukelsin herkullisten reseptien pariin, ja löysin sen - terveelliset muffinsit. Nämä käyvät aamupalalle, välipalalle, iltapalalle tai siihen herkutteluun. Lapset pitivät todella paljon näistä, eikä kukaan huomannut sokerin tai vehnäjauhojen puuttumista.

Banaani-kauramuffinsit



3 dl kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 banaania
3 munaa
0,5 dl maitoa
1 rkl hunajaa
1,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Ensin sauvasekottimella hienonsin kaurahiutaleet ja leivinjauheen jauhoksi. Tämän jälkeen toisessa kulhossa sauvasekoittimen alle joutuivat banaanit, munat, maito, hunaja sekä mausteet. Tein näistä juoksevan seoksen, jonka jälkeen yhdistin nämä kaksi taikinaa. Laitoin taikinan muffinsivuokiin, ja koska näissä ei ole hiivaa, eikä sokeria, muffinsivuoat voi täyttää piripintaan, sillä nämä eivät kohoa. Paistoin uunissa 200 asteessa 15 minuuttia. Tästä taikinasta tuli 15 muffinsia.

Tiedän, että on kohteliasta mainita, mikäli lainaa jonkun toisen reseptiä, mutta puhelimestani katosi tämän reseptin omaava välilehti, mutta tämä oli jostain jenkkifitness- sivustolta. Linkkaan, jos vielä löydän sen.

Katsothan myös nämä terveelliset reseptit:

Terveelliset letut

Banaanipannukakku

Terveellinen mustikkapiirakka

Apinaeväs

Reseptit -osiosta löydät lisää herkullisia reseptejä.

Kesäkuntoon 2016?

Nyt alkaa olla H-hetki käsillä, nimittäin kesäkunnon virittäminen. Monet ovat aloittaneet dieetin, hienosäätäneet ruokavaliotaan, muokanneet treeniohjelmansa valmiiksi - eikä ihmekään, eihän tässä ole enää kuin reilu kolme kuukautta aikaa shortseihin ja toppeihin.
Minä olen myös lähtenyt rakentamaan treeniohjelmaa tukien kesäkuntoa, ja ruoka-asioiden kanssakin pitää alkaa olemaan päättäväisempi, nimittäin jättää ne herkut oikeasti sinne viikonlopulle..
Kaikki lukijani tietävät, että käytän lisäravinteita, ja tulen jatkossakin käyttämään. Sain Bodybooster.fi -sivustolta tsemppariksi paketin, jolla aion kesäkuntoni saavuttaa, nimittäin Bikini Shape -superdieettipaketin.


Millä ajattelin saavuttaa kesäkuntoni?

Voimaharjoittelua kolme kertaa viikossa. Yritän päästä kaksi tai kolme kertaa viikossa salille, jos en tuohon määrään pääse, suoritan puuttuvat treenit kotona. Pyrin käymään jokaisen lihasryhmän kerran viikossa läpi.
Aerobinen on ollut nyt talven ajan melkein kokonaan tauolla. Heti kun ilmat sallivat, pyrin jälleen aloittamaan aerobisen vähintään kahdesti viikossa.
Ruokavalio minulla on valmiina, jota noudatan orjallisesti ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Nyt olen itselleni sallinut herkuttelun viikonloppuisin, ja mikäli keskellä viikkoa on ollut jokin syy herkutella, olen herkutellut. Mutta kesäkunto -projektissa pyrin pitämään herkuttelun viikonlopuissa.
Lisäravinteet ja vitamiinit on kunnossa, ja kaikki koolla. Aamulla vitamiinit nassuun ja treenin jälkeen heraisolaatti nassuun.

Bodybooster.fi -sivusto haluaa tsempata kaikkia lukijoitanikin saavuttamaan kesäkuntonsa, ja täten saat 10% alennusta BikiniShape -superdieettipaketista koodilla KRISTA.




Nyt kaikki kesäkuntoon 2016, eikä kesäkuntoon 2060!

Tuotteet saatu yhteistyön kautta.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Äidit ja niiden kilot

Puolihuvittuneena luin eräästä blogista, miten puolustellaan omia kiloja, ja salille ei mennä treenaamaan, koska ei ole aikaa, eikä halua. Kyseisessä kirjoituksessa painotettiin, miten ei ole aikaa treenaamiseen, kun on lapsi ja mies ja koti. Tässä vaiheessa mietin pääni sisällä "For real?".
Minulla on kaksi lasta, joiden kanssa asun YKSIN, minullakin on se koti, jonka hoidan yksin, ruokaa on ladottava viisi kertaa päivässä kolmelle ihmiselle tarjottavaksi, minullakin on harrastuksena blogi, ja silti minulla on aikaa treenaamiseen. Ja tästä kaikesta huolimatta en pidä itseäni minään pyhimyksenä. Aikaa on aina treenaamiseen, varsinkin, jos sinulla on aikaa kirjoittaa treenaamattomuudesta nettiin, niin vaikka sinä aikana olisit ehtinyt treenaamaan.
Minä olen itsekäs, myönnän sen ilman mitään puolusteluita. Lasten isä kun on heidän kanssaan, minä menen salille treenaamaan, itsekästä, eikö? ;) No ei välttämättä. ;) Eihän tämä kaikkien juttu ole, eikä pidäkään olla! Meillä kaikilla on omat juttumme. Minun juttuni on käydä treenaamassa, joskus se on kerran viikossa, joskus pääsen kerran kuukaudessa salille, ja joskus kolmekin kertaa viikossa. 
Itse en selviäisi ilman. Minulle salilla treenaaminen on henkireikä. Tekisin sitä työkseni, jos voisin.

On totta, että paljon mediassa mainostetaan, kun raskaana oleva nainen kerää raskauskilot, lapsi syntyy, ja vatsa on jälleen litteä kuin pyykkilauta. Ennen koin, että tällä asetetaan paineita jokaiselle äidille, mutta ei se mene niin - jokainen äiti asettaa itselleen omat paineensa.
En käy salille sen vuoksi (pelkästään), että näyttäisin hyvältä, enkä usko, että kukaan käy salilla vain näyttääkseen hyvältä. Harrastuksen on tuotava sinulle jotain, mielihyvää, positiivista kokemusta ja tavoitteiden luomista.

Vaikka minä treenaan, en oleta jokaisen äiti-ystäväni tekevän niin, kuten sanottu, kaikilla on omat juttunsa. Pääasia, että jokainen viihtyy vartalossaan. On turha märehtiä kilojansa, jos niille ei tee mitään, mutta jos on sujut kilojensa kanssa, niin hyvä niin. Muiden arvosteleminen raskauskilojen suhteen on heikkoa. Se satuttaa. Itselläni on jäänyt iso vatsa kahden sektion vuoksi, ja olisi tuntunut todella pahalta lähimmäisten arvostelu sen suhteen heti sektion jälkeen. Nyt olen jo ihan sujut, kun ystävät heittävät pulla uunissa- läppää tästä raskaudettomasta raskausvatsasta.

Oma aika on vanhemmille tärkeää, jokainen tarvitsee sen hengähdystauon silloin tällöin, ja on jokaisen oma valinta, käyttääkö sen ajan pullan syömiseen, vai treenaamiseen.

Välillä äidit ovat susia toisilleen. Toisilla on hirveä tarve päästä pätemään. On myös äitejä, jotka palautuvat raskaudesta entisiin mittoihinsa ilman minkäännäköistä treeniä, on äitejä, joille jää raskaudesta käteen pullamössövatsa ja raskauskilot, on myös äitejä, jotka treenaavat salilla hikihatussa jokaikisen raskauskilonsa poistaakseen. Olemme kaikki erilaisia, ajattelemme eri tavalla, ja keskitymme eri asioihin, mutta keskittyisimmekö omiin asioihin, eikä muiden arvostelemiseen? Jos toinen haluaa jättää lapsensa lapsiparkkiin hoitoon salin ajaksi, niin hän jättää. Jos joku on tyytyväinen omaan muhkumpaan kroppaan, niin ihanaa, että hän hyväksyy itsensä sellaisenaan!



Jos joku vielä sanoo, ettei ole aikaa treenata, niin klikkaappa auki seuraavia linkkejä:








lauantai 20. helmikuuta 2016

Detox ja imetys

Tämä on mielettömän hyvä ajankohta kirjoittaa kehonpuhdistamisesta, kun istun olohuoneen sohvalla ja syön irtokarkkeja, päivällisellä oli pizzaa.. Tankkauspäivän piikkiin!

Mutta taas toisaalta ihan oikeakin aika kirjoittaa, sillä koska tänään on tankattu ruoalla, huomenna palataan ruotuun taas seuraavaan viikonloppuun asti. Jos olen illalla syönyt paljon makeaa, mulla on yleensä seuraavana aamuna sokerikrapula. Väsyttää, ja janottaa - vettä kuluu litrakaupalla.

Olen aina ennen puhdistanut kropan kaksi kertaa vuodessa aktiivihiilellä tai jollain muulla puhdistuskuuritabletilla. Varmaan kaikissa puhdistuskuuri -purkeissa lukee etiketissä joko kielto raskauden/imetyksen aikana käytöstä, tai suositus jutella lääkärin kanssa käytöstä. Miksi? Puhdistuskuurissa elimistöstä poistuu kuona-aineita, eli "myrkkyjä" kehollemme. Tähän väliin mainittakoon, että puhdistuskuuri on hyvä myös toteuttaa, mikäli sinulla on takana pidempi ab-kuuri tai muu lääkitys, jonka jäljiltä haluat kroppasi puhdistaa. Jatketaan aiheesta, eli kehoa puhdistaessa kehosta puhdistetaan myrkyt pois, ja vastauksia on varmasti yhtäpaljon kuin kysyjiäkin, mutta itse en ole saanut yhtään suositusta puhdistaa kehoa imetyksen aikana.

Mutta. Jossain vaiheessa elämää sitä on oppinut kuuntelemaan kroppaa, ja tietämään mitä se tarvitsee tai haluaa. Ja mun kroppa huusi puhdistusta, siispä toteutan sitä luonnollisin menetelmin.



Sitruunalla.

Maksan tehokkain puhdistustapa on juoda aamulla tyhjään vatsaan pieni vesilasillinen vettä, johon on puristettu tuoreen sitruunan mehua. Lisäksi tämä myös buustaa aineenvaihduntaa.
Itse juon päivän aikana keskimäärin kolmisen litraa vettä, pyrin, että siitä puolet on sitruuna/lime vettä.
Sitruuna on myös todella C-vitamiinipitoinen, joten varsinkin nyt influenssakautena kannattaa pitää tämä ruoka-aine jääkaapissa!
Sitruunasta on apua myös akneen, huhutaan, että sitruuna tuhoa aknea aiheuttavia bakteereita, jolloin ihosikin kiittää tästä. Jos närästää, kokeile sitruunaa, sillä se alkalisoi kehoasi. Turvotus vähenee, varsinkin jos buustaat aineenvaihduntasi käyntiin heti aamusta,



Jotta tästä luonnollisesta sitruunadetoxista saa kaiken mahdollisen hyödyn irti, muista pitää sitruunavesi puhdistuskuurina, eli ei ympärivuotisesti jokapäiväisessä käytössä. Tässä on myös kääntöpuolena hampaiden kiilteen kärsiminen, joten kuuriluontoisesti tehoaa parhaiten, ja hampaatkaan eivät kärsi niin pahasti.


maanantai 15. helmikuuta 2016

Cityshoppari 2016

Nyt on Cityshoppari -kortti jälleen tilattavissa tälle vuodelle. Ja jos tilaamista harkitsee, kannattaa se tilata nyt, sillä kaupan päälle saa kahden henkilön risteilyn Tallinnaan.

Kortilla tekee hyvää säästöä, sillä useimmat ruokaedut ovat kaksi yhden hinnalla.




Kortin tilaaja saa kuukaudeksi veloituksetta käyttöönsä Viaplayn, useista vaateliikkeistä saa prosentuaalisen alennuksen, ja pääset myös edullisesti testaamaan eri liikuntamuotoja. Ylös poimin muutaman oman suosikkini tämän vuoden eduista.
Lastenvaatteita Kappahlista kolme kahden hinnalla, ravintoloissa usein syö kaksi yhden hinnalla, ja minilomailemaankin pääsee edullisesti.

Kortin mukana saat tuhat eri etua, tämän lisäksi tulee kesäksi kotiin laaja kesäextra, jossa tulee lisäetuja.
Kortin hinta on 29€:a, joka maksaa itsensä takaisin jo pelkällä yhdellä ravintolareissulla, kun tilaat kaksi annosta yhden hinnalla, siinä on jo kortti maksanut itsensä takaisin.

Pääset tutustumaan esimerkiksi Motivuksen liikuntapalveluihin ilmaiseksi, Aussie Barissa saat hampparin juomineen kympillä ja Glitterissä saat kahdenkympin ostoksen kympillä.
Filmtownissa saat kaksi leffaa yhden hinnalla, irttarit halpaan hintaan ja Hypoxissa ilmaisen konsultaation.

Jos haluaa säästää rahaa, suosittelen tutustumaan Cityshoppariin. Loistava kortti, mikäli haluat säästää rahaa, päästä edullisesti tutustumaan vaikka uusiin ravintoloihin.

Itse ajattelin tänä vuonna hyödyntää korttia esimerkiksi Tallinnan päiväristeilylle, sinne pääsee kuudella eurolla, ei paha hinta! :D Tukholman risteilylle ajateltiin mennä koko perheen voimin, lapset kun viihtyivät viimeksi laivalla tosi hyvin, nyt saa kuudellakympillä hytin sieltä. Lisäksi on kiva päästä tutustumaan eri ravintoloihin kaverin kanssa edullisesti. Jääpähän rahaa muuhunkin, kun voi tehdä selvää säästöä ulkona syömisellä.

Pääset tilaamaan kortin alta.



Nopeimmille Cityshopparin tilaajille päiväristeily kaupan päälle Nyt saatavilla Cityshoppari vuodelle 2016. Toimi heti! Nopeimmille Viking XPRS päiväristeily 2 hengelle kaupan päälle.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Alku- ja loppulämmittelyt

Mä olen yleensä aina tehnyt salilla ennen treeniä alkulämmittelyt pyörällä, tai soutulaitteella. Loppulämmittelyjä en ole edes harrastanut, sen kyllä tuntee seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana.

Nyt, kun salitreenit ovat olleet pannassa jo useamman kuukauden, yritän välillä kotona pientä kotitreeniä tehdä. Kotitreeneihin olen ottanut alkulämmittelyt, ja loppulämmittelyt mukaan, ja teen ne foamrollerilla.



Alkulämmittely rullalla on kevyttä painetta ja nopeaa sivelyä, maksimissaan 10 sekuntia yhtä lihasta lämmittäen. Hyvä vinkki on hoitaa yksi lihas kerrallaan, neljä nopeaa sivelyä, jolloin yhteen lihakseen menee noin kaksi sekuntia. Nopeaa, ja tehokasta. Varsinkin kuntopyörässä on se huono puoli, että saan sillä lämmitettyä alakropan, mutten keski- tai yläkroppaa. Rullailussa tuntuman tulee olla mukava, ei kivulias.



Loppulämmittelyn tarkoituksena on palauttaa kehoa, rentouttaa lihaksia, nopeuttaa nesteiden liikkumista ja avata mahdolliset kiinnikkeet. Tässä myöskin tarkkana, ettei tehdä hallaa liian suurella paineella.
Jos sivellessä löytyy kipeitä pisteitä, niitä voi kevyesti nytkyttää auki.



En voi tarpeeksi hehkuttaa tätä rullaa, tämä on aivan uskomaton. Herää vain yksi kysymys, miksi en aikaisemmin ole hommannut tätä? Lihasjumit ovat vähentyneet, lihaskivut ovat vähentyneet, sekä notkeuteni on parantunut. Rulla on myös käytössäni paljon tehokkaampi lämmittelymuoto, kuin kuntosalin laitteet.

Lue myös Mikä on Foamroller?

Paita  TÄÄLTÄ