maanantai 30. toukokuuta 2016

Karkkipussi lapselle? Ei kiitos.

Tänään taisi olla ainakin täällä Helsingissä ensimmäinen kunnon hellepäivä! Kauppareissulla tuntui ainakin niin biitsikeliltä. Ollaan me kyllä hikoiltu niin paljon, muttei auringossa, vaan kotona uunin äärellä. Pikkasen harmitti heittää hukkaan tällainen sää, mutta eiköhän näitä lisää tule! Me ollaan tänään leivottu täytekakku synttäreitä varten, ja vieläkin on muffinsit paistumassa. Sellaset reilu sata muffinsia on tullut väännettyä tänään kerhon ohjaajille lahjaksi, ja huomiselle nyyttäripiknikille. Huhhuh, sitten saa kyllä suurleipomiset hetkeksi multa jäädä :D


Siinä leipoessa ja kakkua syödessä ajattelin purkaa omia mietteitä lasten herkuttelusta. Mammalandian toukokuun yhteistyöpostauksen aihekin on Lapset ja karkit.
Ennen ensimmäisen lapsen syntymää mulla oli päämäärä, joka on varmaan usealla muullakin vanhemmalla - mahdollisimman karkiton/sokeriton lapsuus. Esikoinen oli puolitoistavuotias saadessaan ensimmäistä kertaa maistaa jäätelöä. Kuopus olikin jo vähän nuorempi. Vaikka kuinka mä haluaisin, niin en valitettavasti lapsiani voi karkilta ja herkuilta ylipäätänsä suojella. Tämä maailma on täynnä sokeria, jogurtteja myöten. Sanoisin, että yksi iso pahe on ne isovanhemmat. Selän takana, tai nenän edessä ne tarjoaa ja syöttää lapselle sokeria, joskus jopa kysymättä vanhemmilta. Esikoinen ehti päiväkodissa olla noin vuoden ajan, ja kylläpä sielläkin nykypäivänä herkkuja riittää. Kaikkien tarhakavereiden synttäreillä on karkkia, tai muuta herkkua, muinakin juhlapäivinä herkutellaan, ja nykyään kuulemma kerran viikossa on tarjolla jälkkäriä ruoan jälkeen.
Vaikka lapseni herkkuja saavatkin, kyllä mä silti edelleen pidän (ainakin mielestäni) suhteellisen selvänä ne rajat. Meille ei karkkiapussia lapsille osteta, ja jos isovanhemmat sen ostaa, niin se menee kaappiin. Sokeroituja jogurtteja en osta, ja pyritään pitämään herkut viikonlopuissa. Tietenkin joskus keskellä viikkoa on jotain kissanristiäisiä, kuten huomenna kerhon kevätjuhlanyyttärit, joihin itse leivoin muffinseja, joiden sokerimäärät vieläkin vilisee silmissä.
Yksi syy, miksi olen innostunut leipomisesta on juurikin se, että mielummin mä leivon itse, kuin ostaisin kaupasta valmis sokerieekoodiherkkuja. Omasta lapsuudestani muistan aina mummon leivonnaiset, enkä muista hirveämmin karkkia syöneeni. Tottakai mun lapset on vielä pieniä, että muutaman vuoden päästä ne karkkipussit varmaan tulee kehiin, mutta niin kauan, kun pystyn itse vaikuttamaan asiaan, yritän kontrolloida ja ohjata parempaan suuntaan herkuttelua.
Myös paljon yritetään syödä terveellisempiä herkkuja. Esikoisen lempiherkkuja on kuivatut banaanit ja omenat (itse kuivatut) ja pähkinät. Blogin puolellekin yritän välillä jakaa terveellisempiä reseptejä, viimeisimmät rseptit ovat mm. terveellisempi jäätelö, herkulliset banaani-kauramuffinsit, letut, jotka sopivat vaikka aamupalaksi ja banaanipannukakku.
Sokeri on nykyppäivänä niin vahva ase, ja sitä vastaan on vaikea taistella. Ja ehkä avainsana on kohtuus. Kun kohtuudella antaa herkkuja, ei niistä välttämättä tule sitä pahetta.
En myöskään lahjo lapsiani herkuilla, sillä herkku ei ole meillä palkinto. Myöskään pitkillä bussimatkoilla huutavan nälän kanssa, hätävarana on yleensä hedelmä tai terveellinen välipalapatukka. Yritän luoda lapsilleni terveellisen suhteen syömiseen ja herkkuihin, ja opettaa kohtuullisuutta. Meillä on ihan okei syödä kakkua juhlapäivinä, joskus viikonloppuisin leipoa ja kesällä syödään paljon mansikoita ja muita satokauden herkkuja.


2 kommenttia:

  1. Noi banaanimuffinssit lähti tänä aamuna meillä kokeiluun, jätin hunajan pois ja laitoin vähän enemmän banaania :) Poika oli ronkelina mutta mulle maistui, joten tulee helposti syötyä loputkin :D Kiva aina välillä kokeilla uusia (sokerittomia) leipomuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että upposi (edes sulle :D) :) pitääpä taas kehitellä joku uusi hyvä resepti kesäkuun aikana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)