sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Potkutellaan

Kirjoittelin toukokuussa Ulkoliikuntaa- postauksessa, että kiskasen esikoiselta apupyörät pois polkupyörästä, ja otetaan kesän projektiksi pyöräily. Ryhdyin postauksen jälkeen heti tuumasta toimeen, ja irrotin apparit samana päivänä, ja käytiin vähän ottamassa tuntumaa pyöräilyyn. Olin aika laiska tässä opettelussa, sillä viisi -kuusi kertaa sai riittää. Millään kerroilla ei harjoittelu tuottanut tulosta laisinkaan.
Virhe numero 1, ostin esikoiselle ensimmäisen polkupyörän (joka on sama, millä nyt opeteltiin polkemista) reilu vuosi sitten, hänen ollessaan 3.5- vuotias. Kuuntelin pyöräkauppiasta ilman mitään taustatietoja, ja ostettiin lapsen pituuden mukaan 16 tuumainen pyörä. Tytöllä on nyt pituutta 108 senttiä, mutta edelleenkään istuimen ollessa kaikkein alimmalla, jalkapohjat eivät ylety maahan kokonaan. Jälkiviisaana tajusin, että jalkapohjien tulisi kokonaisuudessaan ylttää maahan, eikä vain varpaiden.
Appareiden kanssa pyöräily meillä onnistui hyvin, mutta tänä keväänä alkoi apparit painamaan. Tyttö valitteli aina polkiessaan, että pyöräily on raskasta. Ja mä ihmettelin tätä todella paljon, sillä hän jaksoi harrastekerhossaan juosta ilman valitteluja, mutta pyöräily oli muka liian raskasta.
Päähän hiipi myös ajatus ottaa polkupyörästä polkimet pois, että alkaisi opettelemaan sitä tasapainoa ensin, mutta ei se onnistunut, kun ei yltä tasapohjaisesti jalat maahan.
Kesän alussa ostin pojalle potkupyörän, josta sitten esikoinenkin innostui. Ensin ajattelin, että en varmasti osta neljä ja puoli vuotiaalle lapselle potkupyörää, sehän on pienten lasten juttu.

Stoy Speed potkupyörä & Puky

Viikon ajan mä pohdiskelin ja tutkiskelin, ja lopulta pistin tilaukseen toisenkin potkupyörän. Sillä saa harjoteltua sitä tasapainoa, mikä meillä juuri olikin se ongelma. Ei polkemaan voinut oppia ilman tasapainoa. Saakoon nyt kesän harjoitella tasapainoa, ja jos syksyllä kaivettaisiin varastosta taas se polkupyörä.


Pojalla on markkinoiden pienin potkupyörä, joka soveltuu alle 2-vuotiaille. Siinä löytyy kyllä motivaatiota opetteluun, kun joka päivä pitäisi päästä pyörän selkään. Ensinhän tuo on juurikin sitä opettelua - kävelyä pyörän kanssa, kun satulalle ei vielä julkene istua.
Tilasin Lekmeriltä 12 tuumaisen potkupyörän, joka on just sopivan kokoinen. Säätövaraakin löytyy satulassa ja ohjaustangossa pidemmällekin lapselle. Lisäksi tuon Stoy Speedin ulkonäkö miellyttää silmää.
Ja mahdollinen virhe numero 2, tuli korjattua, kun polkemisen opettelusta, siihen turhautumisesta tulikin potkuttelun myötä hauskaa! Molemmat nauttii ihan täysillä potkuttelusta, ja alkaa isommallakin tuo tasapaino löytymään.


Nyt on molemmilla yhteinen harrastus, eikä sisaruskateus iske, kun pääsee yhdessä potkuttelemaan. :)

4 kommenttia:

  1. Oisko toi Stoy liian iso 98-senttiselle? 3veelle haussa sopiva ja edullinen potkupyörä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä luulen, että saattaisi olla ihan sopiva. Esikoinen oli kesän alussa 108 cm pitkä, ja satulaa nostettiin reippaasti ylöspäin :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Laitoin tilaukseen, ehtii lapsi vielä loppukesän ja syksyn potkutella, eikä ole liian pieni ens kesänä ☺

      Poista
    3. Ole hyvä! Jee, toi potkuttelu on tosi hauskaa! Esikoinen potkutteli 4 kertaa, ja oppi tasapainon, ja polkemaan noiden kertojen jälkeen polkeen polkupyörällä ilman appareita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)