lauantai 11. kesäkuuta 2016

Välillä voi höllätä

Mä sanoisin eläväni ruoalle ja treenille. Mä suunnittelen mun päivät ruokailujen mukaan, ja viikot yleensä treenien mukaan. Yhtään treeniä en skippaa, ja voisin sanoa, että yritän ainakin elää suhteellisen kurinalaisesti.
Tällä viikolla olen päässyt salille treenaamaan vain kerran. Tänään piti olla olla viikon toinen, ja viimeinen salitreeni. Parhaat ystäväni olivat kaupungissa, ja päätin tehdä ison uhrauksen - skippasin salitreenit, ja lähdin viettämään päivää heidän kanssaan. Tiesin, että huomenna on lepopäivä, joten siirsin lepopäivän tälle päivälle, ja huomenna on kotitreeni korvaamassa menetettyä salitreeniä. Yksi asia, mistä olen eniten kiitollinen tällä hetkellä valmentajalleni Jasminille, on se, että hän on tehnyt mulle kotitreenit, jos en aina salille pääse treenaamaan.
Tänään oli siis mun vuoro höllätä, pitää lepopäivää treeneistä, ja vähän herkutella. Vietettiin muutama tunti kaupungilla, käytiin herkuttelemassa kakkupalat, ja tultiin meille, jotta ystäväni näkivät lapsiakin. Ihan superpäivä, kyllä tekee välillä hyvää päästä sieltä omasta pikku kuplasta ulos.



Mä olen ihminen, jolla täytyy olla rutiinit ja rytmit -kuten lapsillakin. On ne tietyt ruoka-ajat, ja muut rutiinit, jotka rytmittää päivää. Tuli kyllä huomattua se, kun ei ollutkaan kotona välipala-aikana syömässä sitä rahkaa ja banaania, vaan sen sijasta croissantti ja kakkupala, se vaikuttaa loppupäivään olennaisesti. Nautin siitä, että syön hyvin ja terveellisesti, ja mun kroppa on toimivin silloin, kun se tietää saavansa ruokaa tiettynä aikana, ja ruokin sitä oikealla tavalla. Käyn kuitenkin todella harvoin missään ilman lapsia, tai ylipäätänsä viettämässä ystävien kanssa aikaa, joten näistä pienistä "lipsahduksista" nauttii. Onhan ne ystävät yksi elämän tärkeimmistä asioista, näitä naisia en vaihtaisi mistään hinnasta. <3


Nämä kuvanlaadut on ihan kauheat. Tänään kaupungilla kävin ostamassa uuden puhelimen, joten kuvien laatu tulee parantumaan monella pikselillä ja resoluutiolla heti, kun uusi puhelin pääsee käyttöön! Lisäksi mun tietokone sanoi itsensä irti, ja tottakai siellä koneella oli jonottamassa kymmeniä kuvia uusia postauksia varten, enkä tiedä saanko niitä sieltä ulos. Näistä syistä on vähän hiljaisempaa ollut blogin puolella, mutta nyt alan ottamaan uudet kuvat, joten tekstiä on tulossa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)