tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lintsipäivä lasten kanssa

Mulla on ihan täydellinen lepopäivä melkein takana!
Tyttö oppi hetki sitten polkemaan polkupyörällä ilman appareita, ja palkinnon siitä sai valita itse. Empimättä tuli vastaus päästä Harri Hylje laivalle, koska viimeksi oli niin kivaa. Tänään aamulla sitten varattiin risteily Siljalle. Elokuu oli tosin ihan buukattu täyteen, joten meni melkein syyskuun alkuun meidän risteily, mutta onneksi kesällä aika menee nopsaan! Viime yö meni myös meidän valtakunnassa ihan ihmismäisesti pitkästä aikaa, joten tänään oli hyvä päivä tehdä jotain, mennä jonnekin. Pienen sateen pelossa ei uskallettu mennä Korkeasaareen, joten sen sijaan lähdettiin Linnanmäelle ja Sea Lifeen.

Sea Life


Mä muistan, kun vietiin esikoinen yksivuotis synttäreillä kattelemaan noita kaloja, ja hän oli niiin haltioissaan. Varmaan kolme tuntia jaksoi vain ihmetellä niitä. Toista maata on kuopusherra, ikää 1v 6kk, jota ei alkuhuuman jälkeen kiinnostanut katsella fisuja sitten ollenkaan. Mutta äkkiäpä ne kalat loppuikin, joka kerta tuolla käymisen jälkeen sitä miettii, että kuinka turhuuksiin voi rahansa pistää. Aina yhtäkkiä huomaakin kävelleensä jo paikan alusta loppuun. Mutta lapsillehan siinä riittää kymmeniä akvaarioiden ikkunoita ihmeteltäväksi. En voi sille mitään, mutta nykyään kun on niin "hipistäytynyt", niin katselin vain kaloja, ja mietin, että millaiset oltavat niillä on noissa akvaarioissa versus kotioloihinsa..

Muistisääntö Sea Lifeen meneville, jos vain mahdollista, niin jätä rattaat narikkaan, PALJON helpompi liikkua lasten kanssa siellä, et tarvitse kolmatta näkymätöntä kättä rattaille.

Koska meillä vierähti tuolla kalojen parissa sen verran kauan, ei jäänyt lintsille kuin muutama tunti aikaa. Käytiin kaikki ilmaislaitteet läpi, niissä sai kulumaan jo muutaman tunnin.

Linnanmäki

Linnanmäki

Linnanmäki

Lapset nautti ihan kamalasti! Vähän harmitti poikaa, kun ei päässyt kaikkiin samoihin laitteisiin, kuin isosiskonsa, ja isosiskoa taas harmitti, kun ei päässyt kaikkiin niihin isompien laitteisiin.
Meillä taisi vierähtää pelkästään kymmenessä laitteessa kolmisen tuntia ainakin. Seuraavan kerran jos mennään, niin tyttö saisi käydä rannekkeen kanssa laitteita läpi, koska kyllähän niistä tuon ikäinen jo saa irti enemmän.

Oltiin fiksuja, ja oltiin pakattu laukkuun pientä evästä mukaan. Meillä ainakin lapset uudessa ja tapahtumarikkaassa ympäristössä ei malta syödä ruoka-ajalla kunnolla, joten ei viitsi ravintoloihin jonottaa puolentoista tunnin välein puoltatuntia, että saisi taas jotain pientä syötävää. Pikku evästä kahvilasta mukaan, niin voi tankata heti nälän iskiessä.
Jonotukset on ihan omaa luokkaansa laitteisiin. Pahimmat jonotukset kestää reilu puoli tuntia. Onneksi pienten lasten laitteisiin ei niin pitkät jonot olleet näin arkipäivänä.
Kotiin tultiin iltapalalle ja nukkumaan, koko päivä liikkeellä siis, kevyt lepopäivä, kun käveltyä on tullut ainakin viitisentoista kilometriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)