sunnuntai 14. elokuuta 2016

Äidin panostaminen itseensä

Mä nostan käden pystyyn, kun kysytään, että kuka äideistä EI panosta isommin omaan ulkonäköönsä?
Ja mä sorruin tähän taas, vaikka esikoisen jälkeen lupasin, etten enää unohda omaa ulkonäköäni.
Esikoisen synnyttyä mä unohdin itseni ihan KOKONAAN. En varmaan vauvavuoden aikana tiennyt edes, missä meikkini ovat, ja hiusharjan kanssa oli treffit aivan liian harvoin. Kun muut tarpeeksi huomauttelivat asiasta, heräsin itsekin tekemään asialle jotain.
Nyt kuopuksen aikaan tilanne oli hieman eri. Olen panostanut omaan hyvinvointiini itsekkäästi täysillä. Käyn salilla ja treenailen kotona. Kerrasta oppineena tiedän, että pääkoppa täytyy pitää kunnossa, ja sen saan pidettyä kunnossa treenaamalla. Myöskin ripsenpidennykset otin jo muutama kuukausi pojan syntymän jälkeen, ja niistä en luovu! Reilu puolitoista vuotta elin mentaliteetilla, että kun on ripsenpidennykset, niin ei tarvitse muuta - ne pelastavat niin paljon. Miksi sitä kokeekaan huonoa omatuntoa siitä, että kahden lapsen äitinä panostaa itseensä? Ostaisi itselleen kivoja vaatteita, kävisi kampaajalla ja meikkaisi? Ajoittain se myös tuntuu turhalta.

Vaikka kuinka ne lastenvaatteet on ihania, ja niitä on aina niin kiva ostaa, niin nyt yritän panostaa myös omaan ulkoiseen habitukseeni jonkin verran. Aloitin meikeistä. Sain nimittäin viime viikolla kaiken kattavan meikkilähetyksen Thebos:lta.



Muutama seikka tuli huomattua; luomivärinpohjustus oli ihan uusi juttu mulle! En ole ikinä sitä ostanut, olen kyllä (kai) joskus kuullut sen olemassaolosta. Tiedättekö, kun ne luomivärit paakkuuntuu sinne juonteisiin? Sen takia en ole ikinä ollut luomivärin ystävä. No, eipä paakkuunnu enää.
Meikkivoidettakaan en ole käyttänyt varmaan viiteen vuoteen. Kesän jäljiltä kasvot ovat aina ruskettuneet, joten mun meikkilaatikossa on maannut aina luottotuote - aurinkopuuteri. Nyt on ikä tehnyt tehtävänsä, ja on korkea aika alkaa peittämään ihon pienet virheet, sekä ottaa käyttöön meikkivoide.



Tänään käytin meikkivoidetta ensimmäistä kertaa, ja kyllähän se iho näytti paljon freesimmältä. Oltiin juhlimassa tytön leikkikaverin synttäreitä, ja siellä kaveri kysyi "tuonko väriset sun hiukset oikeasti on? Ei niitä sieltä nutturasta huomaa." Tässä vaiheessa mua alkoi jo huvittamaan. Mä oikeasti olen hiukset aina nutturalla! Joskus en harjaa niitä kokonaiseen päivään. Se kotiäidin nuttura on vaan niin helppo :D


Joskus melkein hävettää panostaa itseensä. En tiedä miksi. Tuleeko siinä liian itsekäs olo? Liian räikeä olo? Liian laitettu olo, vai mikä? Nyt päätin rohkaistua kokeilemaan erisävyisiä huulipunia, enkä oikeasti ymmärrä, miksen ole aikaisemmin näitä kokeillut. Kuka sanoi, ettei kotiäiti voi laittautua, vaikka vain sinne hiekkalaatikolle?



Kotiäidin sääntö nro1: ÄLÄ UNOHDA ITSEÄSI. PANOSTA ITSEESI.

Tuotteet saatu yhteistyön kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)