tiistai 11. lokakuuta 2016

Vuosi enää

Enää on vuosi jäljellä kotiäitiyttä. En olisi ikinä uskonut, että pysyisin lasten kanssa kotona näinkään kauaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti olisin jo nyt takaisin toimiston penkillä.



Kun ei ole sitä taloudellista stressiä, eikä taloudellista pakotetta palata töihin, eikä töistä painostusta palaamisesta, niin ei tässä ole oikein mitään syytä palatakaan vielä työelämään.
Ja pääasiahan taitaa olla se, että me kaikki nautitaan tällaisesta elämästä. Saa olla kiireettömiä aamuja, harvoin on kiire mihinkään, ja voidaan olla enemmän yhdessä, käydä eri paikoissa, ja elää ilman suurempia aikatauluja. Lapsilla on kavereita, vaikkeivat päiväkodissa olekaan, ja esikoisella on harrastus, jossa pääsee harjoittamaan taitoja muiden lasten parissa.


Kylmä faktahan on se, että kun töihin palaan, työaikani ovat epäsäännölliset, ja lapseni ovat varmaan ne, jotka viimeisimpänä kökkivät tarhan pihalla odottaessaan hakijaa. Pitkien työpäivien, ja pitkien tarhapäivien lisäksi on harrastukset. Mitenhän käy minun treenaamisen? Kuusi treeniä viikkoon on aika kunnianhimoinen ajatus tällä hetkellä. Ja lapsetkin haluavat varmasti harrastaa.


Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin ollaan viihdytty kotona. Kukaan ei ole kaivannut päiväkotiin, vaikka esikoinen tietää, mitä sieltä voisi kaivata. Ollaankohan me saatu sopiva määrä leikkikavereita, joten ilman kavereitakaan ei tarvitse elää? Ulkoillaan myös paljon, ja aktiivinen elämä sopii meille. Kesällä oli myös ihana käydä eri tapahtumissa ja paikoissa. Ratikkamuseo, Sea Life, Tukholman reissu, Skidit -risteily, Hävikkiruokafestarit, Torikortteleiden Katujuhla, Skidit -festarit jnejne..

Tottakai näissä tapahtumissa ja eri paikoissa voi käydä viikonloppuisin, kun on se isoin ryysis, ja lomilla. Eniten mulle kylmiä väreitä aiheuttaa nuo lomat. Neljä viikkoa kesälomaa, neljän viikon aikana täytyy kokea ja tehdä kaikki, ja se oli siinä.


Onhan se ihana mennä töihin, en osaisi olla tekemättä mitään. Yksi asia, mikä on mahdollistanut pitkän kotona olemisen, on tämä blogi. Tämän parissa kun saa tehdä ja puuhata, niin on jotain työn kaltaista touhua mukana elämässä. Onko sitten sen ikuisuuskysymyksen aika, mikä tuntuu olevan useilla pienten lasten äideillä - mikä musta tulee isona? Se on iso ja aukkoja jättävä kysymys tällä hetkellä. Mutta sen mä tiedän, etten halua ikinä tehdä asioita, tai töitä, joista en nauti. Kyllä siitä täytyy saada jotain kotiinpäinkin, työn täytyy tehdä sut iloiseksi, sun täytyy nauttia siitä, mitä sä teet.

Nautinhan mä nyttenkin täysillä elämästäni, joten ei töihin paluun pidä olla harmaata arkea. En kestä sitä, että aamulla herätään suu mutrulla töihin, ja töissä vilkuillaan kelloa kotiinlähdön merkiksi, ja viikonloppua odotetaan kuin isoa juhlaa. Työn täytyy olla sellaista, että siitä nauttii. Sitä rakastaa tehdä, eikä se ole pakkopullaa.


Tässä on nyt monta haavetta tulevaisuudelle, ja vuosi aikaa tehdä sotasuunnitelma. Ja kuinka usein asiat menevät suunnitellusti? :D


Bongomuumi -pussilakanasetit saatu blogin kautta.

Yhteistyössä Ihanaiset.fi

Ja Mammalandia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)