torstai 10. marraskuuta 2016

Hunaja

Lusikallinen hunajaa päivässä.

Hunaja

Näin on minulle opetettu pienestä lapsesta lähtien, lusikallinen hunajaa päivässä pitää terveenä. Ja näin on eletty jo pitkän aikaa, ja koko perhe saa suun makeaksi pienestä hunaja lusikallisesta joka aamu.

Nimenomaan makeaksi, hunajahan on makeutusaine. Meidän kotona ei ole valkoista sokeria käytetty enää kuukausiin, ja leivonnaisissa makeuttajana toimii hunaja. Hunaja on valkoista sokeria makeampi, mutta kalorimäärältään pienempi. 

Miksi hunaja?

Se on täysin luonnontuote, siihen ei ole lisätty mitään, eikä mitään ole otettu pois.
Hunajan sisältämä glukoosioksidiaasi-entsyymi lieventää tulehduksia.
Hunaja sisältää antioksidantteja, joka tuhoaa mikrobeja.
Hunajan sisältämät prebiootit tasapainottaa suolistomikrobistoa.
Hunaja on myös antibakteerinen aine, jota voi käyttää haavojen hoitoon.

Arctic Warriors Hunaja

Me saatiin testiin kaksi pikku purkkia hunajaa Arctic Warriorsilta.

Ensimmäinen näistä on Puolustaja väinönputkihunaja. Väinönputki on antibakteerinen voimayrtti, joka vahvistaa vastustuskykyä. Pienen lusikallisen jälkeen suuhun jäi viileä ja freesi olo, tätä pieni lusikallinen joka aamu, luulisi flunssapöpöjen pysyvän kaukana.

Toinen näistä olikin omaan mieleen ja makuun hieman erikoisempi, ruusunjuuri-nokkoshunaja.
Pienestä lusikallisesta luvataan lisäpuhtia päivään, vatsaystävällistä energiaa. Tämän maku oli sen verran uusi, että tämä löytänee tiensä vihersmoothieisiin tai lämpimän veden ja sitruunan kanssa nautittuna.

Arctic Warriors Hunaja

Sen lisäksi, että hunaja on valkoista sokeria terveellisempi vaihtoehto, ja erittäin monikäyttöinen niin sisäisesti - kuin ulkoisestikin, hunaja tukee myös kotimaista ruoantuotantoa sekä kotimaista yrittäjyyttä.
Miettikää myös, kuinka iso vaikutus mehiläisillä on koko maailman ekosysteemille. Ne pölyttävät melkein 85% koko maailman kasvilajeista, eli ilman mehiläisiä todella monet kasvit kuolisivat, eivätkä pystyisi enää lisääntymään. 

Arctic Warriors Hunaja



Hunajapurkit saatu blogin kautta.

Yhteistyössä Arctic Warriors ja Mammalandia.

4 kommenttia:

  1. Mä käytän kanssa paljon hunajaa. Useimmiten teen seassa makeutusaineena, mutta myös leivonnoissa ja
    tee-se-itse-kosmetiikassa. Taaperolle annan lusikalla sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko jotain vinkkejä hunajasta kosmetiikassa? :)

      Poista
  2. Onpa ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania kuvia! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)