keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Puolen vuoden muutos

Tänään on kulunut tasan puoli vuotta siitä, kun Jasminista tuli personal trainerini. Ja nyt jaan hieman puolen vuoden muutostarinaani.
Lähtökohtana oli 57 kiloa, ja ei nyt missään huonoimmassa kunnossa oleva mamma, mutten mä missään elämäni kunnossa myöskään ollut, sellainen semiliikkuja. Ensimmäiset neljä kuukautta me haettiin mulle massaa, ja sitähän tuli muutaman kilon verran. Nyt viimeiset kaksi kuukautta ollaan sitten karisteltu niitä turhia sieltä pois, eli ollaan oltu dieetillä, ja sieltä on lähtenyt ainakin nelisen kiloa pois.

1.6.2016 - 30.11.2016
Ylläoleva kuva kuvaa puolen vuoden muutosta kehossani, ja ylipäätänsä minussa. Otin vasemman puoleisen kuvan muistoksi itselleni, jotta joskus voin verrata muutostani siihen. Näytin kuvan myös Jasminille, mutta kielsin sitä ikinä julkaisemasta missään sosiaalisessa mediassa. Kesäkuun alussa ei olisi minullakaan ikinä käynyt mielessänikään, että julkaisisin itsestäni tuollaisen kuvan blogissani, tuhansien silmäparien nähtäväksi. Mutta nyt täytyy todeta, että jos tästä kuvaparista on jollekin, edes yhdelle apua, niin tämä on sen arvoista. Matkani on nimittäin ollut mielettömän IHANA.
En olisi IKINÄ uskonut, että saavutetaan tällaisia tuloksia. Ensimmäistä kertaa kahden lapsen äitinä, mä voin fyysisesti hyvin kehossani. Mulla on aivan älyttömän hyvä olo, ja kroppa menee omaa silmää miellyttävään suuntaan. Ja kyse ei ole pelkästään fyysisestä muutoksesta, vaan paljon muustakin!

1.6.2016 - 30.11.2016
Mä olen aina ollut makean perään. ikuinen sokerihiiri. Yritin jokseenkin kontrolloida herkkujen syömistäni, sain nimittäin sovellettua 5:2:sta. Miten se meni omasta mielestä? Heti kun perjantai alkoi, ensimmäiset herkut meni suuhun, ja tämä loppui vasta sunnuntai iltana. Eli ei mitään järkeä koko touhussa. Huomasin myös olevani tunnesyöjä, söin lohtuun, söin väsymykseen, söin suruun, söin iloon ja jokaista kissanristiäistä oli juhlittava herkuin! Enkä ikinä, en IKINÄ ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanoivat, ettei heidän edes tee mieli enää makeaa. 
Tämän puolen vuoden valmennuksen jälkeen joudun luopumaan sokerihiiren tittelistäni, uskomatonta, mutta totta. En ikimaailmassa olisi uskonut tällaista käyvän, enkä vieläkään täysin usko, mutta niin se vain on. Kaikki lähti siitä, että olin Jasminille tilivelvollinen kaikista treeneistä, sekä kaikista syömisistäni. Mun ylpeys ei antanut periksi lähettää joka viikon sunnuntai viestiä, että nyt on syöty taas puoli kiloa irttareita, vähän pullaa, ehkä sipsiä, suklaalevy jne. Mulla oli sallittu yksi herkkupäivä viikossa, ja sen pidin. Totaalikieltäytyminen tuo vain lisää kapuloita rattaisiin. Päätin, että herkut ovat terveellisempiä. Vaihdoin valkoisen sokerin pois, heitin valkoiset vehnäjauhot pois, lopetin sokerileipomisen, ja loin terveellisempiä herkkuja. Raakakakut, ja raakasuklaa on tällä hetkellä paras herkku mitä tiedän! Nyt olen ollut kolmisen kuukautta ilman sokeria, poislukien yksi täytekakkupala isoäitini syntymäpäivillä, ja yhteensä puoli vuotta elänyt kohtuudella herkkujen suhteen. Miksi en kuitenkaan vielä usko, että olen täysin vieroittunut sokerista, on se, että tiedän, jos söisin maitosuklaata, söisin sen levyn loppuun. Houkutuksia on ollut todella paljon. Olen haistellut sitä tuoreen korvapuustin tuoksua kädessäni, kun syötän sitä lapselleni. Vieressäni on syöty suklaata, sipsiä, kakkua ties mitä. Mutta kun sulla on tavotteita, ja sulla on halua, itsekuria, sä pystyt siihen! Mä olen päättänyt, että mä en sorru, joten en ole kertaakaan sortunut. Olisin voinut, jos olisin halunnut, mutta en halunnut.

1.6.2016 - 30.11.2016
Henkisesti tämä matka on ollut sellainen, mikä mun täytyi kulkea. Mä olen saanut Jasminilta niin paljon. Hän ei ole vain personal trainer, joka teki minulle treeni- ja ruokaohjelmat. Hän on ollut minun tukipilari, mun tsemppaaja, hän on kuunnellut huolet, surut, murheet, ilot, onnistumiset, kaikki. Ja nämä kaikki edellämainitut asiat eivät välttämättä ole kuuluneet edes treeneihin. 
Ennen valmennuksen alkua pukeuduin aina jätesäkkeihin, kuten sanottu, ei käynyt edes mielessä julkaista noita vasemman puoleisia kuvia täällä. Olen ollut epävarma itsestäni, en ole arvostanut omaa ulkonäköä, enkä ole rakastanut itseäni fyysisesti. Rehellisesti sanottuna olen vihannut vartaloani, olen vihannut vatsaani, olen vihannut olemustani. NYT olen oppinut rakastamaan itseäni, niin fyysisesti - kuin henkisestikin. Kaikki fyysinen muutos tuli vain kaupan päälle, sillä mä lähdin hakemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja sitä mä sain. Voin sanoa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, että mä voin hyvin, todella hyvin!

Matka Jasminin kanssa on ollut aivan uskomaton. Mä olen niin kiitollinen, että juuri hän on ollut minun personal trainerini. Kiitos Jasmin.
Kiitos siitä, että olet kuunnellut kaikki purnaukseni, palkkaasi pitäisi lisätä terapeutin -lisä.
Sä olet juuri oikealla alalla, älä ikinä lopeta sitä mitä teet, äläkä ikinä muutu miksikään muuksi. Sun sydän on täyttä kultaa, ja vaikka olet ihana ja lempeä ihminen, sun treeniohjelmat oli kaikkea muuta, kuin lempeitä :D
Mä olen kiitollinen siitä, että jäät elämääni, vaikka yhteistaipaleemme loppuu, en tiedä mitä tekisin ilman sinua.
Kiitos tästä uskomattomasta duunista, mitä sä olet mun kanssa tehnyt. Mä osaan olla vaikea, hankala, ärsyttävä ja välillä ihan kivakin, mutta enemmän sitä hankalaa :D

Tasan puoli vuotta on yhteistyötä takana, ja nyt se valitettavasti päättyy. Viikkokaupalla mä punnitsin ja pohdin tätä asiaa, ja haikein mielin mä tulin tähän lopputulokseen. Koska unelmia täytyy jahdata, ja unelmia täytyy olla, unelmat on tehty toteutettaviksi. Mä siirryn nyt kisavalmennukseen, tavoitteena Bikini Fitness.

Jos ikinä mietitte personal trainerin palkkaamista, Jasmin on oikea nainen siihen hommaan. Isolla sydämellä, ja tappotreeneillä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)