tiistai 29. marraskuuta 2016

Sairastuvalta terveiset

Me saatiin kunnon virus kotiin, joka jyllää jo toista viikkoa meillä. 
Mä en edes heti tajunnut, että meillä sairastetaan, sillä pojalla on ollut tähän päivään mennessä jo kolmen viikon ajan nuhaa, jonka pistin koko ajan viimeisen puhkeavan hampaan piikkiin. Kunnes yhtäkkiä se nuha lähti ihan käsistä, kaveriksi tuli hirveä keuhkoista kaikuava yskä, ja tuomiona oli alkava keuhkoputkentulehdus. 
Sitten se iski muhunkin, ja voin sanoa, että ei ole varmaan ikinä aikuisiällä ollut tuollaista kuumetautia! Yksi todella paha kuumepäivä yksin kahden lapsen kanssa oli kyllä selviytymistarinan veroinen.
Esikoinen nyt tapansa mukaan selvisi vähimmällä, hänellä oli puolentoista tunnin ajan kuumetta, ja se oli siinä. 😄👍


Nyt ollaan jo hieman voiton puolella. Tänään käytiin lääkärissä, ja influenssa negatiivinen, eli todella jyty virus meillä vain on. Pojalla on vieläkin vähän lämpöä, ja nenä valuu, ja voi jestas tuota kiukun ja itkun määrää.. Onneksi mä olen jo sen verran tervehtynyt, että toivon mukaan pääsisi viikon lopulla alottelemaan treenejä.


Me saatiin kirjasiskoilta Hikka-Hiiren ABC -kirja, joka on ollut meidän sairastuvan pelastus. Kaksivuotiaskin on oppinut rakastamaan kirjoja. Me luetaan vähintään pari kertaa päivässä tuo kirja kannesta kanteen, ja molemmat tykkäävät. Lisäksi esikoinen, jota kutsuu ensi syksynä esikoulun tie, on oppinut aakkosia Hikka-Hiiren kautta. Niitä, ja numeroita täytyykin alkaa harjoittelemaan toden teolla, ja toivon mukaan opitaan vähän kirjoittamaan ennen esikoulua. Puolen vuoden rutistus edessäpäin.

Kirjasiskot tarjoavat teille lukijoille alekoodin. koodilla mammal10 , saatte 10%:a alennusta kirjoista vuoden loppuun asti!



Herättelen jälleen blogia henkiin, täältä on tulossa muutamia ruoka- ja liikunta aiheisia postauksia. Toivottavasti siellä puolen on pysytty terveenä!




Kirja saatu blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)