keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Treenikuulumisia

Treenien osalta tänne kuuluu hyvää, TODELLA hyvää. Dieettiä on jäljellä enää pieni hassu aika (marraskuun loppuun), eli loppu häämöttää. Treenit luistaa älyttömän hyvin, ja ruokailut menee täysin listan mukaan. Pienen jalan loukkaantumisen vuoksi olen joutunut skippaamaan jalkatreenejä, mutta eilen pääsin jo varovaisesti kokeilemaan liikettä alakropalle, ja tänään onkin berberi ihan juntturassa :D


Mä olen ollut TODELLA yllättynyt siitä, miten hyvä itsekuri mulla loppupeleissä on. Treenien tekemisessä en ikinä uskonut olevan mitään vastahakoisuutta, päinvastoin, rakastan  treenaamista. Ainoa tietenkin on ollut se, etten ole päässyt ennen salille paljoa, mutta nyt olen pystynyt viemään esikoisen kerhon aikana pojan nukkumaan salin aulaan, joten tällä hetkellä pääsen kolme tai neljäkin kertaa viikossa salille! JES!!
Dieetin alussa taisin myöntää ainakin kahdelle ihmiselle ääneen, että mä tulen ihan varmasti sortumaan tämän dieetin aikana. Kurinalaisuus ja ikuinen sokerihiiri ei ole toimiva kombinaatio. Mutta hitsi soikoon, mä en ole KERTAAKAAN puolentoista kuukauden aikana luisunu mun ruoista. Mun edessä on syöty pullaa, sipsiä, suklaata, ties mitä, mutta mä olen pysynyt tiukkana. En ole edes suupalaa maistanut. Eikä ole tarvinnut käydä itsensä kanssa edes henkistä taistelua siitä, että syönkö vai enkö. Kyllä mä sen myönnän, että välillä on ollut heikkoja hetkiä, mutta pääkopan sisällä kun on itselleen sanonut, että nyt ei sorruta, niin silloin ei sorruta.


Viimeisin tankkauspäiväkin meni niin nappiin, kuin olla ja voi. Mä söin sitä, mitä mieli teki. Oli croissanttia, riisipiirakkaa juustolla, raakakakkua, ja ranskalaisia. Ja ai että mä nautin, ja kroppa tykkäsi todella hyvää. Kroppa toimi nimittäin kuin unelma tuona päivänä. Eikä seuraavana päivänä jäänyt edes huutamaan hiilareita lisää. Eli tankkaus teki hyvää niin kropalle, kuin mielellekin.


Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis on ISO jännitys. Mua jännittää ihan älyttömästi, saankohan mä nukuttua kahtena seuraavana yönä? Perjantaina nimittäin selviää hieman tulevaisuuden kuviot, ja kun ei yhtään tiedä, mitä sieltä on tulossa, niin ajatukset pörrää pään ihan sekaisin, eikä tiedä miten päin olla. Ensi viikolla saatte kuulla tästä enemmän. Loppuviikko menee blogin puolella hieman hiljaisemmin, keskityn nimittäin tähän odottamisen tuskaan ja jännittämiseen, ja toivon mukaan en ensi viikolla ole enää näin ärsyttävä, "mäpäs tiedän jotain mitä en voi kertoa" :D Toivotaan, että mulla on ensi viikolla jotain jännää kerrottavaa teille.

Oli pakko tulla purkamaan vähän ajatuksia tännekin, ne nimittäin karkailee ja hajoilee aika pahasti tällä hetkellä.


Illan vinkkinä vielä, että nyt saat tilattua helpon joululahjan itsellesi, tai ystävälle, nimittäin Allerilla on ihan mahtava kampanja lehdistä, viisi lehteä 19,90€ + tilaajalahja, johon kuuluu Safkaa-kirja!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)