torstai 8. joulukuuta 2016

Taatelineliöt

Jouluinen terveellinen vallankumous jatkunee, ja tänään on vuorossa epäonnistunut kokeilu, joka käännettiin positiivisesti uudeksi joulupöydän herkuksi. Tarkoituksena oli alunperin tehdä terveellisiä välipalapatukoita, mutta taikinan valmistettuani tajusin, että tuoreet taatelit eivät mehuisuutensa vuoksi toimineet haluamallani tavalla. Eli, jos haluat tehdä terveellisiä välipalapatukoita, se onnistuu tällä samalla reseptillä, kunhan käytät tuoreiden taateleiden sijasta kuivia tai puolikuivia taateleita!

Ja koska raakaleivonnasta ei (onnekseni) voi ikinä epäonnistua, sain tämänkin epäonnistuneen välipalapatukkataikinan käännettyä iloksi, nimittäin taatelineliöiksi! Suomalaisessa perinteisessä joulupöydässä notkuu jälkiruokalistalla taatelikakku. Nyt on sokeriton ja vehnäjauhoton vastine tälle.

Taatelineliö
Tarvitset:

  • Cashewpähkinöitä 100 g = 2 dl
  • Manteleita 240g = 3,9 dl
  • Tuoreita taateleita 300g = 4 dl
  • Kookoshiutaleita 25 g = 3/4 dl
  • Kookosöljyä 2 rkl
  • Mausteita (kanelia, kardemummaa, piparkakkumaustetta)


Ohjeet:
  • Aja kaikki ainekset tasaiseksi massaksi blenderissä. Levitä massa tasaiseksi esimerkiksi uunivuokaan ja laita jääkaappiin tekeytymään. Voit leikata nämä haluamallasi tavalla, ja tarjoilla vaikka glögin kanssa. Palat säilyvät ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa monta päivää, ja pakkasessa vielä kauemman aikaa.
Itse tein taikinan tuplana, jolloin satsista riittää useammalle vieraalle. Jos haluat tehdä välipalapatukoita, niin resepti on täysin sama, tuoreet taatelit vaihdat vain kuiviin, ja jääkaapissa muutaman tunnin olon jälkeen leikkaa patukan muotoisia paloja.

Taatelineliöt

Taatelineliöt

Katsothan myös nämä reseptit:



Yhteistyössä K-Supermarket Westbest

1 kommentti:

  1. Heippa,
    Vaikuttaa hyvältä blogilta, joten tilasin s-postilla.
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)