tiistai 28. helmikuuta 2017

Some elämää

Aika usein tuntuu siltä, että voisin jonkun ihmisen puhelimen heittää kaivoon. Me eletään nykypäivänä todella somekeskeistä elämää, ja mikä pahinta - muiden ihmisten kustannuksella.

Ihmiset näppäilee puhelinta ystävien seurassa, lasten kanssa ollessa ja tottakai aina jotain somepäivitettävää on jossain. Mä ymmärrän somepäivittelyn, teenhän sitä itekin. Jostain saa jonkun kivan kuvan itselle muistoksi siitä tietystä päivästä tai hetkestä, ja haluaa jakaa sen muiden kanssa, ja se on ihan fine. Mikä mua itseä ärsyttää on se, että jos mä juttelen jonkun kanssa, niin kesken sen juttelun aletaan näppäämään sitä omaa puhelinta. Mulle jää monesti sellanen takki auki -olo, että mitä ihmettä tässä just tapahtui? Mä kerroin jotain juttua, ja pienestä pirinästä aletaan näppäämään kesken kaiken sitä omaa puhelinta, whaat? Toinen sometyyppi, mikä joskus pistää ihmetyttämään, on pienten lasten vanhemmat, jotka lastensa kustannuksella näppää sitä luuria. Tiedättekö, lapsi kerjää vanhemman huomiota, on joku TOSI tärkeä juttu kerrottavana, haetaan ehkä vähän kannustusta tai hyväksyntää, ja vastaus on "joojoo, kohta". Mä inhoan tota kohta -sanaa. Mun mielestä asiat tulisi aina priorisoida, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Eli se lapsi jää sinne tärkeysjärjestyksen hännille, koska nyt on puhelin ensimmäisenä. Pakko myöntää, syyllistyn mä tähän itsekin. Yleensä kyllä lasten seurassa jos näppään puhelinta, pyrin vastaamaan nopeasti jonkun viestiin, tai luen jonkun sähköpostiviestin, MUTTA jos lapsella on jotain kerrottavaa, niin se ei ole lapselle joojookohta, vaan se on sähköpostin vuoro odottaa.

Miten se some näkyy meidän elämässä? Kyllä mun viisivuotias tietää, että mä kirjoitan blogia, koska onhan hän joutunut keimailemaan kuvissa monesti. Hän tietää että on olemassa facebook ja instagram, muttei liiemmin ymmärrä niiden käyttötarkoitusta. Eikä tarviikaan.



Joskus tulee kyllä mietittyä, että jakaako sitä liikaa omasta elämästään täällä somessa. Mutta kun toisaalta miettii, niin kirjoitan blogiin vain pintaraapaisua elämästäni, instagrammiin ja facebookiin päivitän kuulumisia. Paras tapa on miettiä omaa somekäyttäytymistä siten, että kaikki mitä tänne pistää, ei ikinä saa pois. Kuten omien lasten kuvat.

Vaikka some pyörittää paljon tätä maailmaa, niin pyritään ymmärtämään, että se on VAIN sosiaalinen media. Se ei katoa, se kyllä odottaa siellä. Meitä saattaa välillä odottaa joku tärkeämpikin.


Näistä vanhoista kuvista tuli ikävä kevättä ja aurinkoa <3


Kuukausiyhteistyöpostaus Mammalandian kanssa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Feeling alive again

Mikä ihanin sunnuntai aamu. Ensimmäinen aamu puoleentoista viikkoon, kun herään, kuten normaali ihminen. Nyt pysyy ruoat sisässä, ei lähde taju jokaisella kävely yrityksellä, ja olo on suht ok - mä olen taas hengissä. 
Aivan älyttömät yhdeksän päivää takana. Olo oli taukoamatta, kuin pahimman luokan noro virusta kärsiessä. Yhdeksän päivän aikana pystyin syömään vain kylmää appelsiinia ja hapankorppuja suolalla. Vettä en pystynyt juomaan laisinkaan, enkä oikein muitakaan nesteitä. Kaikki tuli ulos nopeammin kuin pääsi sisälle. Jo valmiiksi alhainen verenpaine näki varmaan alhaisimpia lukuja ikinä. Tästä johtuen kävelykin teki tiukkaa, ja istuminen - päässä heitti koko ajan. Nyt on vielä varmuuden vuoksi kunnon kipulääkkeet päällä, etten vahingossakaan pääse kärsimään kivuista. Mutta kyllä tässä voiton puolella ollaan!


Pääkoppa olisi jo ensimmäisenä juoksemassa salille treenaamaan, mutta jos nyt ensin yritetään saada edes pää pysymään ylhäällä :D 
Tänään annoin itselleni luvan syödä ihan mitä vaan. Mä selvisin hengissä, välillä oikeasti tuntui, etten selviä. Mutta selvisin, ja tänään sain palkintona tästä koettelemuksesta laskiaispullan, ja oikein kunnon kermavaahdlla ja hillolla! 
Tuon koettelemuksen aikana sitä heräsi ja avasi silmät kunnolla monenkin eri asian suhteen. Tulen näistä kirjoittelemaan pian lisää. Mutta niinhän se on, kun käy siellä pohjalla, niin osaa arvostaa taas enemmän sitä, mitä on.

Ihanaa laskiaista!!


tiistai 21. helmikuuta 2017

Jokaisen liikkuvan ihmisen kaappiin must have -tuotteet (ARVONTA)

On niitä tiettyjä juttuja, jotka ovat toisille välttämättömiä, ja niitä toisia juttuja, jotka ovat vain ilon ja hyvän mielen vuoksi. Mä olen löytänyt jälleen yleishyödylliset purkit meidän kaappiin, ja mikä parasta, pääsen jakamaan tätä hyödyllistä ilosanomaa teillekin.


Meidän kotoa on aina löytynyt kylmäpusseja, ollaanhan kaikki urheilevia ihmisiä. Meidän lääkekaapista löytyy harmikseni myös kaikenmaailman tököttejä lihasjumeihin, mihin itse en ole koskenut pitkällä tikullakaan. Pelkkä haju karkoittaa jo ulos kodista.

Mä sain Cool-X:ltä testiin pari tuotetta, jotka kuuluu jokaisen urheilijan kassiin tai kaappiin.


Kipuvoide, joka on lääkeaineeton!!
Lihas- ja nivelkipujen lievitykseen muutaman kerran päivässä (2-4). Ilokseni tämä kotimainen kipuvoide ei sisällä lääkeaineita, joten vaikuttavina aineina toimivat mentoli ja eri eteeriset öljyt. Ja tämähän ei ole pelkästään urheilijalle suunnattu, meidän viisivuotias kärsii nimittäin pahoista kasvukivuista polvissa, ja voin sanoa, että ollaan saatu monena yönä taas nukuttua kunnolla, kun tätä sivelee illalla tytön polviin. Toimii myös kipeille hartioille, tässä kun sänkypotilaana edelleen olen.

Tuosta pienemmästä pullosta löytyy magnesium suihketta suihkutettavaksi suoraan iholle. Viime tekstissäni ylistin kompressiovaatteita sekä tukisukkia, niin niiden kanssa ehdoton kombo on tämä suihke! Ennen jalkatreeniä suihkutukset jaloille ja pakaraan, nopea hieronta kunnes aine on kuivunut ja kunnon jalkarääkille. Ai että miten sitä palautuukaan ennätysajassa!!



Kotimainen Cool-X haluaa järjestää arvonnan, jossa juuri sinä voit voittaa nämä tuotteet itsellesi! Arvon yhden paketin täällä blogin puolella, ja toisen instagrammissa (@Fitkrista).

Arvontaan voit täällä blogissa osallistua jättämällä kommentin (sähköpostiosoitteellisen tai nimellisen) kommenttikenttään. Arvonta päättyy ensi viikon lopulla, eli 3.3.2017 on viimeinen päivä aikaa osallistua arvontaan.


Tuotteet saatu blogin kautta.

Yhteistyössä Mammalandia, Mammalandia Facebook.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Pienellä sairaslomalla

Mä viettelen täällä pientä sairaslomaa, johon kuuluu myös treeni- ja ruokaloma. Mulla on ollut hormoonit hieman sekaisin tammikuusta lähtien, ja yhtäkkiä olo alkoi vain huononemaan. Kävin lääkärissä selvittämässä syytä, ja nyt on eilinen ja tämä päivä mennyt todella huonoissa oloissa. Mikään ruoka ei pysy sisällä, kaikki tulee ulos miltei samantien, verenpaineet on todella alhaalla, joten nyt vaan levätään. Reilu viikko pitäisi kärvistellä sairaalaan operaatioon saakka näillä oloilla. Monta päivää meni siihen, että sain uskoteltua pääkopalle sen, että nyt täytyy tehdä yhteistyötä kropan kanssa, enkä saisi huonontaa oloani potemalla huonoa omaatuntoa siitä, etten käy treenaamassa, enkä todellakaan syö makrojen mukaan. Makrot saa nyt hetkeksi jäädä, nyt on tärkeintä saada minut kuntoon.

Tukisukat
Mä sainkin juuri ennen kovemman sairastelun alkua sopivasti Color4Care lta tukisukat, nämä tuli todelliseen tarpeeseen juuri nyt!
Tukisukat on mulle tuttu juttu ensimmäisen lapsen hätäsektion jäljiltä vuodelta 2011. Heti leikkauksen jälkeen puettiin mulle tukisukat, ja niitä taisin pitää muutaman kuukauden ajan päivittäin. Silloin en tajunnut ostaa kevyempi paineisia tukisukkia, joten tukisukkien käyttö loppui. Kuopushan syntyi sektiolla 2014, ja silloin tuli taas leikkauksen jälkeen tukisukat päälle. Sen jälkeen onkin tullut myös treeneihin mukaan kompressio säärystimet ja kompressiohousut. Kyllä se tuki/kompressio on vaan niin tärkeä!
Mulla löytyy ihan lähisuvusta aivoinfarktia, tromboosia ja suonikohjuja. Eli kuulun selkeään perinnölliseen riskiryhmään sydän- ja verisuonitautien suhteen.

Tukisukat
Mä itsehän kärsin kokoaikaisesta, parantumattomasta ortostatismista, eli matalasta verenpaineesta, ja siitä johtuvasta huimauksesta.
Nämä pinkit tukisukat on 16-18 mmHg paineella, eli sopivat käytettäväksi melkein kenelle vain päivittäiseen käyttöön. Istumatyöläisille, aktiivisemmassa työssä oleville, paljon liikkuville ihmisille sekä myös riskiryhmiin kuuluville suositellaan käytettävän tukisukkia. Onhan se aina järkevää lähteä ennaltaehkäisemään mahdollisia sairauksia/tiloja!


Tukisukat
Itsehän paljon urheilevana olen löytänyt tukisukkien suuren avun urheilijan näkökulmasta: nopea palautuminen sekä suorituskyvyn paraneminen. Tuo suorituskyvyn paraneminen on aivan älytöntä, en olisi ikinä uskonut, että yksi sukkapari parantaa suorituskykyä, sekä sitä palautumista, eli mahdollisia pohjesärkyjä.
Ja onneksi pinkki ei ole ainoa värivaihtoehto, vaan laajaa väriskaalaa pääset kurkkaamaan Color4Care n sivuilta.


Sukat saatu yhteistyön kautta.

torstai 9. helmikuuta 2017

Kasvipohjaiset Hemma -tuotteet

Ei enää rumia tiskiainepulloja, ei enää syytä ostaa vessaan täytepulloa - nyt kehtaa pullot olla esillä.

Ecoliving Hemma
Tiedättehän jo, kuinka paljon rakastan puhtaita raaka-aineita? Arvostan luomua, suosin kasvipohjaisia tuotteita, sekä mieluiten ostan kotimaista.
Sain testiin aivan ihania Nordic Ecoliving Hemma-tuotteita. Tuotteet ovat kasvipohjaisia, ekologisia, sekä valmistettu Suomessa.


Kaikkein ihaninta näissä pulloissa on ulkonäkö! Käsisaippuan kehtasi laittaa sellaisenaan vessaan, ja astianpesuaine saa olla keittiössä tiskipöydällä esillä. Ei enää rumien etiketillisten pullojen piilottamista. Ihanan pirteät kuvat piristämässä kotia. Lapsiakin piristää aina käsipesun yhteydessä kisu pullossa.
Koti täyttyy sitruksen tuoksusta. Aivan ihanan tuoksuisia sekä tuntuisia nämä Hemmat.



Tuotteet saatu Nordic Ecoliving

Yhteistyössä Mammalandia, Mammalandia Facebook

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kolmen raaka-aineen kevyt pasta

Kesäkurpitsapastasta tuli hitti jo kauan aikaa sitten, enkä yhtään ihmettele. Kesäkurpitsasta saa kevyen ja maukkaan pastan, joka sopii monenlaiseen makuun.
Itse olen pelkistänyt kesäkurpitsapastan, sillä tässä pastassa on vain kolme raaka-ainetta. Raaka-aineet ovat puhtaita, ja tästä ruoasta en edes laske makroja.

Kevyt kesäkurpitsapasta


Kesäkurpitsapasta
Tarvitset vain kolmea raaka-ainetta; kesäkurpitsaa, sieniä ja timjamia.

Leikkasin kesäkurpitsat spiraalileikkurilla pastamaiseksi ja paloittelin sienet pieniksi.
Heitin sienet pannulle, ja paistoin valmiiksi, sekä kippasin sivuun odottamaan.
Tämän jälkeen laitoin kesäkurpitsat pannulle 80% teholla paistumaan. Kesäkurpitsat ovat valmiita, kun niistä on suurin osa nesteestä haihtunut. Pannulla maustoin kesäkurpitsat timjamilla, sekä sipuli-, valkosipuli- ja mustapippurimausteella.

Syvälle lautaselle kokosin kesäkurpitsan pohjalle, päälle sieniä, sekä iso kourallinen tuoretta timjamia.

Kesäkurpitsapasta

Tässä loistava lounasehdokas niin keventäjälle, laihduttajalle, kasvissyöjälle, kuin kelle vain kokeilunhaluiselle kotikokille.

Helppoa, nopeaa, maukasta ja kevyttä!

Kesäkurpitsapasta

Yhteistyössä K-Supermarket Westbest


lauantai 4. helmikuuta 2017

Helmikuun kosmetiikat

Aina tasaisin aikavälein lupaan itselleni pitäväni ulkoisesti itsestäni huolta. Se lupaus pitää aina päivän, ja sitten se jää jälleen - laiskuutta tai viitsimättömyyttä. Nytkin täällä blogin luonnoksissa on kohta yli kuukauden venynyt pääni sisällä ajattelemani postaussarjan ykkösosa, eli jokaviikkoisen kauneussunnuntain tuotteet. Mutta haukkasin liian ison palan.
Nyt meni tosin hermot lipaston kosmetiikkalaatikkoon, se ei ole mennyt enää kunnolla kiinni pariin kuukauteen. Mulla on paha tapa ostaa aina kaikkea uutta, vaikka vanhaa on vielä jäljellä. Nyt siis päätin haukata pienemmän palan, ja tästä alkaa jokakuiset kosmetiikka postaukset! Sekä täten lupaan itselleni, että rauhoitun kaikkien ihonhoito tuotteiden ostamisessa, kunnes olen käyttänyt kaikki loppuun.


Mä olen vuosia jo ajatellut käyttäväni todella vähän kauneudenhoitotuotteita, mutta hyvä jos rivi mahtui edes kuvaan :D Ja tässä on vain hoitotuotteet, meikit vielä erikseen ( no okei, niitä on van bb-voide ja kulmaväri :D).


Iltakosteuttajana vartalolle sekä kasvoille on kookosöljy, toiminut jo vuosikaudet.
Taisin saada viime kesäkuussa lahjaksi tuon ihanan karkkisen tuoksuisen Victoria Secretin vartalovoiteen, enkä ole vain raaskinut käyttää sitä. Käyttöönhän se on ostettu, eikä katseltavaksi, joten jos välillä tarvitsee iho rasvausta päivällä, toimii tämä ihana tuoksu siinä tehtävässä.

Hiuksille käytän helmikuun ajan ylläolevaa shampoota, sekä pyyhekuiviin hiuksiin samaan tuotesarjaan kuuluvaa hoitosuihketta. Hoitoaineena tässä kuussa on erisanin tuoksuton hoitoaine.


Iltaisin puhdistan kasvot lasten isoäidin tuomalla puhdistusemulsiolla. Tämän jälkeen tulee vesipesu, jonka viimeistelen tuolla Yves Rocherin Anti-Age puhdistusvedellä*.
Kerran viikossa yritän muistaa (!!) myös tehdä iholle tehohoidon, eli ensin teen kahvikuorinnan, tämän jälkeen teen viilentävän kasvonaamion* ja lopuksi vielä savinaamio kruunaamaan kokonaisuuden.


Olen myös näitä Arctic Arbutinin tuotteita jemmannut laatikossa useamman kuukauden. Olen odottanut oikein kovia pakkas- ja tuulisäitä, jolloin saisin kaiken irti näistä tuotteista. Kun sitä kunnon talvea tänne Helsinkiin ei näytä tänä vuonna tulevan, niin otetaan näillä nollakeleillä kunnon tehoaineet suojaamaan ihoa.

Kunhan nämä kaikki muistaisin käyttää helmikuun ajan, niin menisi ehkä laatikotkin kohta kiinni. Palataan aiheeseen jälleen maaliskuussa!


*sisältää mainoslinkin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Puhdistuskuuri

Elimistöä pitäisi puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Minun edellisestä puhdistuskuurista on kolme vuotta aikaa, sillä väliin on mahtunut raskaus ja imetys - jolloin suositusten mukaan ei kannata elimistöä puhdistaa. Nyt on imetyskin loppunut, ja kroppa huutaa puhdistusta.
Olen jatkuvasti väsynyt, oloni on todella tukala, ja kyllä se niin on, että sen tuntee, kun omassa kropassa ei ole kaikki hyvin. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen ollut kahdessa leikkauksessa, ja syönyt ab-kuuria, tulehduskipulääkkeitä ja ties mitä. On myös tullut vuosi sitten mätättyä vielä kaksin käsin suklaata ja karkkia naamaan, joten ei ihmekään, kun kroppa huutaa apua.

Yleensä, kun lähetään puhdistamaan elimistöä, suositellaan jättämään pois ylimääräiset lihat (varsinkin punainen liha), maitotuotteet, viljat jne. Mä en aio tätä tehdä. Mulla on perusruokavalio kunnossa, sinne kuuluu lihaa, tonnikalaa, kanaa, riisiä, kaurahiutaleita, kananmunaa, raejuustoa, eli kaikkea sitä, mitä ei suositella syötävän puhdistuksen aikana. Mutta, mä uskon henkilökohtaisesti siihen, että kun on ne perusteet kunnossa, niin lähetään vaan putsaamaan sieltä sisältä päin kroppa kuntoon.

Nyt suunnittelin pitäväni kahden viikon puhdistuskuurin, joka alkoi maanantaina. Aloitin lempeästi.

Maanantaina aloitin kahden viikon aktiivihiilikuurin.
Maanantaina aloitin myös sitruuna-suolaveden juonnin, eli joka aamu tyhjään vatsaan 0,4 dl vettä, jossa on ruokalusikallinen sitruunamehua sekä ripaus suolaa.
Tiistaina aloitin detox -teen, jota juon kolmesti päivässä.
Tänään keskiviikkona otan pikkuhiljaa vehnänoraksen mukaan puhdistukseen.

Mä luulen, että näillä neljällä tehoaseella; aktiivihiilellä, aamun sitruunavedellä, detox-teellä, sekä vehnänoraksella saan puhdistettua elimistön.
Seuraava puhdistus on kesällä, ja silloin saakin jo luonnosta esimerkiksi voikukat mukaan puhdistukseen.

Pakko jakaa tällanen herkkusmoothie, mitä juon nyt puhdistuskuurin ajan joka päivä, ja miksei sen jälkeenkin?!


Tarvitset

  • Yhden banaanin
  • Palan inkivääriä (n.2 cm)
  • Sitruunamehua
  • 1 dl vettä
  • Vehnänorasta
  • halutessasi jääpaloja

Juomasta tulee ihanan fresh, kun olet muistanut laittaa banaanin noin puoli tuntia ennen tekoa pakkaseen. Kaikki ainesosat blenderissä sekaisin ja nauti!