tiistai 28. helmikuuta 2017

Some elämää

Aika usein tuntuu siltä, että voisin jonkun ihmisen puhelimen heittää kaivoon. Me eletään nykypäivänä todella somekeskeistä elämää, ja mikä pahinta - muiden ihmisten kustannuksella.

Ihmiset näppäilee puhelinta ystävien seurassa, lasten kanssa ollessa ja tottakai aina jotain somepäivitettävää on jossain. Mä ymmärrän somepäivittelyn, teenhän sitä itekin. Jostain saa jonkun kivan kuvan itselle muistoksi siitä tietystä päivästä tai hetkestä, ja haluaa jakaa sen muiden kanssa, ja se on ihan fine. Mikä mua itseä ärsyttää on se, että jos mä juttelen jonkun kanssa, niin kesken sen juttelun aletaan näppäämään sitä omaa puhelinta. Mulle jää monesti sellanen takki auki -olo, että mitä ihmettä tässä just tapahtui? Mä kerroin jotain juttua, ja pienestä pirinästä aletaan näppäämään kesken kaiken sitä omaa puhelinta, whaat? Toinen sometyyppi, mikä joskus pistää ihmetyttämään, on pienten lasten vanhemmat, jotka lastensa kustannuksella näppää sitä luuria. Tiedättekö, lapsi kerjää vanhemman huomiota, on joku TOSI tärkeä juttu kerrottavana, haetaan ehkä vähän kannustusta tai hyväksyntää, ja vastaus on "joojoo, kohta". Mä inhoan tota kohta -sanaa. Mun mielestä asiat tulisi aina priorisoida, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Eli se lapsi jää sinne tärkeysjärjestyksen hännille, koska nyt on puhelin ensimmäisenä. Pakko myöntää, syyllistyn mä tähän itsekin. Yleensä kyllä lasten seurassa jos näppään puhelinta, pyrin vastaamaan nopeasti jonkun viestiin, tai luen jonkun sähköpostiviestin, MUTTA jos lapsella on jotain kerrottavaa, niin se ei ole lapselle joojookohta, vaan se on sähköpostin vuoro odottaa.

Miten se some näkyy meidän elämässä? Kyllä mun viisivuotias tietää, että mä kirjoitan blogia, koska onhan hän joutunut keimailemaan kuvissa monesti. Hän tietää että on olemassa facebook ja instagram, muttei liiemmin ymmärrä niiden käyttötarkoitusta. Eikä tarviikaan.



Joskus tulee kyllä mietittyä, että jakaako sitä liikaa omasta elämästään täällä somessa. Mutta kun toisaalta miettii, niin kirjoitan blogiin vain pintaraapaisua elämästäni, instagrammiin ja facebookiin päivitän kuulumisia. Paras tapa on miettiä omaa somekäyttäytymistä siten, että kaikki mitä tänne pistää, ei ikinä saa pois. Kuten omien lasten kuvat.

Vaikka some pyörittää paljon tätä maailmaa, niin pyritään ymmärtämään, että se on VAIN sosiaalinen media. Se ei katoa, se kyllä odottaa siellä. Meitä saattaa välillä odottaa joku tärkeämpikin.


Näistä vanhoista kuvista tuli ikävä kevättä ja aurinkoa <3


Kuukausiyhteistyöpostaus Mammalandian kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)