sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

26 weeks out

Paniikki iski


Viikon alussa iski paniikki mun vatsan kanssa. Vatsahan mulla on se ongelma alue, se, minkä takia olen nyt välillä miettinyt, että onko mulla kanttia nousta sinne lavalle. Kyllä, monet ihmiset tulevat katsomaan minua siellä lavalla miettien, että mitä ihmettä mun päässä liikkuu, kun kehtaan nousta lavalle tollasen vatsan kanssa. Mutta kun olen päässyt yli siitä, etten murehdi sitä, mitä muut ajattelee, mutta miten se oma pääkoppa? Syksyltä beginnersin poistaminen oli vielä vikatikki sille, että nyt mä joudun pullamössömahani kanssa olla konkareiden joukossa. Mutta mä en ole luovuttaja.. Mun takaraivossa jyskyttää kokoajan ajatus, että vedän nyt tämän kehityskauden ja kesällä kisadieetin kunnialla, mutta en tähtää lavalle. Sitten se toinen aivopuolisko kolkuttaa toisen ovelle sanoen että mä en yleensä luovuta minkään suhteen. Joten kokeillaan nyt laittaa All In, ja pistin avunpyyntöä Jasminille.
Jos joku uusi lukija lukee tätä tekstiä, niin Jasmin on mun entinen pt, henkilö, joka valoi muhun uskoa henkisesti, että mä pääsisin toteuttamaan unelmaani kisavalmennukseen, sekä sai mut fyysisesti raskauden jälkeen kuntoon. 


Kuntosalitreenithän mulla on kunnossa, kun valmentaja ne mulle tekee. Ja tupsahtipa muuten perjantaina sähköpostiin uudet ohjelmat, jolla jatkan huomenna. Oli kyllä niin tappoa taas, ja ne ihanat treeniä pidentävät aerobiset siihen päälle.

Jasminin kanssa katottiin mun vanhoja ohjelmia, jota hän oli mulle tehny, erioten niille syville vatsalihaksille, ja aletaan niitä taas treenaamaan. Lisäksi kotitreeniohjelmat on nyt kunnossa, eikä ole kotona jumppaillessa enää miettimistä mitä tänään tekisi, tänään tulostuu muutamat paperit ja ohjelmat on kunnossa. Kiitos Jasmin 💗


Meidän Tukholman reissulla oli myös kiva ottaa rennosti, enkä kolmeen päivään laskenut kaloreita/makroja yhtään. Mä kun menen sieltä vaikeamman kautta, ja joudun laskemaan joka päivä, joka aterialla makrot. Olen ennenkin sanonut, että jos söisin listasta samaa ruokaa joka päivä, joka ateria, mä kyllästyisin, eikä kisoihin päästäisi. Syön joka päivä mitä mieli tekee, tietenkin makrojen mukaan, joten joudun joka päivä ruokia vähän viilaamaan. Mutta teki terää olla pari päivää laskematta makroja, tietty katoin, että söin fiksusti, ja edes yhtään sinne päin. Eli mistään sikailusta ei ollut kyse :)


Pientä jännitystä on myös ilmassa, kun kevään kisaajien ei tarvitse enää laskea viikkoja, vaan nyt lasketaan enää päiviä! Tuntuu niin absurdilta, että joskus munkin viikot vaihtuu päiviin. 

Nyt huomaa, että kun kroppaan on tullut kiloja lisää parissa viikossa, alkaa myös kunto pehmenemään. Vielä en säikähdä, vielä nautin siitä, kun painot nousee ja tiedän rakentavani parempaa versiota tuonne kerroksen alle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)