tiistai 28. maaliskuuta 2017

Blogini tarina

Ihan ensimmäisen blogini avasin wordpressiin vuonna 2009. Se oli silloin lähinnä vaatteiden ja ostoksien kuvaamista. Bloggeriin siirryin vuonna 2011, kun aloin odottamaan esikoistani. Silloin blogini koostui vain ja ainoastaan raskauteen liittyvistä ajatuksista, raskauden etenemisestä, hankinnoista ja ylipäätään tulevasta elämänmuutoksesta. Joulukuussa 2011 blogi alkoi seuraamaan elämää esikoisen kanssa, ja kesällä 2012 mukaan tuli jälleen intohimoni liikunta.

Mua välillä harmittaa, kun olen poistanut vanhoja blogejani, eikä kaikkia kuvia, tekstejä, sekä ylipäätään omaa kehitystä ole nähtävillä. Tämän blogin historia on nähtävillä 2012 vuoteen saakka, eli omalla domainilla olen kirjoittanut reilu neljä vuotta.

Blogiin on kaiken kaikkiaan mahtunut laaja kirjo eri elämänvaiheita ja -tilanteita. Esikoisen odotus, esikoisen syntymä, vauva-arki, liikunnan aloittaminen pitkän toipumisen jälkeen, kuopuksen odottaminen, kuopuksen syntymä, yksinhuoltaja arkea, hyvää ruokaa, terveellistä elämää, liikuntaa ja fitnestä.



Blogi on avannut mulle aivan älyttömän monta ovea uusiin ja jännittäviin kokemuksiin, mistä olen erittäin kiitollinen.

Viime aikoina blogi on ollut hiljainen. Ja välillä motivaatio katoaa. Nyt kuitenkin motivaatiota on vaikka muille jakaa, muistivihkossa viisitoista otsikkoa valmiina odottamassa kirjoittajaansa- ja aikaa.

Välillä myös tulee pohdittua, että mitä kaikkea jakaa täällä tuhansille ihmisille. Mutta onneksi tekstini ovat vain pintaraapaisu ajatuksistani.

Monesti minulta myös kysytään, miksen jaa lapsistani kasvokuvia blogiini. Mielestäni ehkä hieman hassu kysymys... Eihän tämä heidän blogi ole? Nykypäivänä kun vielä saa lukea paljon bloggaajien lasten koulukiusaamisesta, kun koulukaverit löytävät googlettamalla kuvia netistä, jotka eivät välttämättä teksteineen ole aina niin mairittelevia.
Itselläni henkilökohtaisesti ei ole mitään halua jakaa lapsistani tänne kasvokuvia, sillä tämä on vain pintaraapaisu elämästäni.


Blogini etusivulla on pääteemaksi mainittu Fitness, Hyvinvointi, ja Perhelifestyle.. Pääpaino blogissa on tällä hetkellä liikunnalla. Tällä hetkellä keskityn syksyn kisoihin, ja terveellisiin ruokavalintoihin, sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Perhelifestyleä on pyydetty lisää, ja tästä lupaan alkaa kirjoittamaan enemmän. Joskus aika ja asiat täytyy priorisoida, ja nyt on aika priorisoida blogikin jälleen uudelleen, ja antaa tällekin enemmän aikaa. Olinkin jo ihan unohtanut, kuinka terapeuttista tänne on päästä purkamaan ajatuksiaan. 💓




Mammalandia

Mammalandia Facebook

2 kommenttia:

  1. Tuo on ihan hyvä päätös olla jakamatta kasvokuvia vauvasta. Jännä, jos ihmisiä oikeasti kiinnostaa lapsesi kasvokuvat sen verran, että he alkavat kyselemään niistä. No ehkä he ovat vain niin kiinnostuneita elämästäsiä ja lapsestasi :) Ei sekään väärin ole.

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella moni jakaa sosiaalisessa mediassa lapsiensa kuvia. Jokainen tavallaan, onhan niitä lasten kuvia aina kiva katsoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)