lauantai 1. huhtikuuta 2017

Suolistoni tarina

Minua on aina siunattu hyvällä vatsalla. Ties missä olemme matkustaneet, niin vatsani ei ole ikinä reagoinut ulkomaalaisiin bakteerikantoihin, ja on kestänyt hyvin ruoat ja juomat, ja ties mitkä. Minulla on aina siis ollut teräsvatsa, ja olen monet kerrat päässyt tällä kehumaan.

Olen nyt muutamaan otteeseen maininnut blogin puolella, että vatsassani ei ole kaikki kunnossa, ja lupasin palata asiaan, heti kun lopullinen diagnoosi on paperilla. Suoliston tutkimukset eivät etenekään niin helposti, ja aina tulee mutkia matkaan, niin vielä odotellaan lopullista diagnoosia.
Voisin kuitenkin lähteä purkamaan suolistoni ja vatsani tarinaa, jos löytyisi vaikka vertaistukea tai sielunkumppani.

Esikoiseni syntyi vuonna 2011 hätäsektiolla. Hätäsektio tehtiin aamulla kello neljän ja viiden välillä, enkä saanut koko päivänä syödä mitään. Liekö ihan normaali käytäntö? Mutta minulle juotettiin kaikki nesteenä leikkauksen jälkeen. Seuraavana päivänä aloin saamaan ruokaa, mutta heti ensimmäisellä aterialla tehtiin selväksi, että enää en saisi syödä perunaa, enkä valkoista vehnäjauhoa. Ajattelin alkuun sen olleen vain hetkittäinen kehoitus, mutta huomasin kuukausi sektion jälkeen, syödessäni jotain vehnäjauhoon perustuvaa ruokaa, että vatsa lähti turpoamaan siitä oitis. Tämä toistui taas seuraavalla ja sitä seuraavalla kerralla. Vaihdettiin kaikki vaaleat pastat ym. tummaan tai täysjyvään, ja vatsa siitä rauhottui. Mitään kummempaa ei noina vuosina ollut, kunhan pysyi kaukana perunasta ja vaaleista jauhoista, ja joskus maitorahkakin turvotti vatsaa.

Vuonna 2014 aloin odottamaan kuopusta, ja se oli huonon voinnin vuosi. Koko raskauden oksensin yötä päivää, ja vatsani oli tottakai ihan sekaisin. Ei ollut päivääkään, kun ei olisi kaikki ruoka tullut ylös ja ulos. Poika syntyi 2014 marraskuussa, ja palautuminen raskaudesta ei onnistunutkaan niin nopeasti vatsan tiimoilta. Aloin suht nopeasti harrastamaan liikuntaa raskauden jälkeen, vaunulenkein ja kotijumpin, ja salille taisin mennä 3kk raskauden jälkeen. Raskauskilot lähti samantien, mutta vatsa oli ja pysyi. Menin lääkärin kautta fyssarille, jossa todettiin n. 10 cm erkauma, ja vatsan palloutta perusteltiin erkaumalla. Sitä jumpattiin ja jumpattiin, mutta vatsa pysyi samana. Vuonna 2015 valittelin varmaan kymmenennen kerran lääkärille vatsaa, ja jotenkin kumman syystä päädyin kuvauksiin, ja selästä löytyi epäerkauma ja pienen pieni pullistuma. Fyssarin avulla ja kotiharjotteilla nekin parani.
2016 alkukesästä aloitettiin Jasminin kanssa yhteistyö. Jasmin teki ihmeitä erkaumalle, 10 sentin erkauma pieneni neljään ainakin. MUTTA silti se vatsa turposi aina. Jasmin teki kaikkensa, viilattiin mun vihannes määriä, yritetään työstää sitä sun tätä, ja poistettiin maitotuotteet. Maitotuotteiden poistamisesta vihdoin vähän helpotti se ikuinen paineentunne siellä vatsassa.
Mä en siltikään antanut periksi. Kokoajan mä ajattelin tässä olevan jotain muutakin. Ne lukemattomat itkut vatsakipujen vuoksi, ja yli kaksi vuotta kestäneet turvotukset sai mut jo niin turtumaan tähän jokapäiväiseen tuskasteluun. Painelin lääkärin luo, ja ajattelin että nyt menen viimestä kertaa valittamaan. Ja kerrankin mut otettiin tosissaan. Heti KAIKKI mahdolliset tutkimukset käyntiin, ja selvitetään mikä tässä on. Ja epäilys on suolistoon liittyvästä sairaudesta. Se, että onko se Crohn, IBS, keliakia, vai mikä, ei ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti joku.

Olen tainnut nyt viiden viikon ajan olla fodmapilla, ja ne turvotukset ja kivut on kadonnu täysin. Tämä siis kertonee siitä, että siellä valitettavasti jotain on vikana. Tulen palaamaan asiaan sitten, kun lopullinen diagnoosi on selvillä, mutta toivon, että se on jotain, mihin riittäisi VAIN ruokavaliomuutos, eikä tarvitsisi lääkkeellistä hoitoa.

Nämä viisi viikkoa on ollut kunnon seikkailua. Oikeanlaisen ruoan etsimistä, tuskastelua, hirveän isoa ajatustyötä, avun pyytämistä. Minulla on kaksi ystävää, toinen on maidoton ja toinen keliaakikko. Miltei kolme vuotta olen sivusta seurannut ja miettinyt, kuinka työlästä on löytää ne sopivat ruoaka-aineet, ja nyt tottakai alussa tuskastelen itse noiden asioiden kanssa. Ystäväni ovat kyllä sanoneet, että ajan kanssa siihen tottuu. Kuulemma ensimmäiset kuusi kuukautta on etsimistä, hakemista ja totuttelua, ja sitten kaikki alkaa tulla rutiinilla.

Ajatukset on ristiriitaiset. Olen huojentunut siitä, että vihdoin alan saamaan vatsaani ja koko kroppaani kuntoon, sekä iloinen siitä, että kaikelle löytyy syy ja oikea "hoito". Näin alkuun on kurja olo siitä, mitä menetän. Irtokarkit, maitosuklaa, lidlin överivohvelikeksit, maitorahkan (koska laktoositon on tuplasti kalliimpi), valkosipuli (koska se antaa niin paljon makua!), cashew -pähkinät, taatelit (ne oli mun isointa herkkua!!) ja ylipäätänsä kaikki karkit!! Huomaatteko mitä sokerihiiri ajattelee eniten? :D

Mutta onneksi kaikkeen tottuu. Ja loppupeleissä, mihin ihminen tarvitsee karkkia? Ne on tuo makunautintoa, mutta takuuvarmasti saan paremman makuelämyksen puhtaasta ruoasta.
Olen tässä hetken miettinyt niitä "trendi ihmisiä", jotka pelkän trendin vuoksi syö gluteenittomasti tai maidottomasti, että miksi nähdä niin iso vaiva jonkun hetkellisen trendin vuoksi?! Tässä on niin iso työ löytää ne sopivat ruoat, kuka haluaa tätä tehdä vapaaehtoisesti?!

Jos jollakulla on vinkata jostain, ihan mistä vain, viitaten fodmappiin, gluteenittomuuteen tai laktoosittomuuteen, niin bring it on! Reseptit, nettisivut, ruokavinkit, ruokamerkit, KAIKKI on tervetullutta!! 💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)