sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kokemus Black Maskista

Vitsi mä olin fiiliksissä, kun sain Offerillalta testiin Black Mask -kasvonaamion. Sitä on niin paljon instagrammissa hehkutettu, niin olihan se pakko päästä vihdoin ja viimein testaamaan.

Black Mask kasvonaamio
Black Maskin tarkoitus on kuoria kuollut ihosolukko, mustapäät ja muut epäpuhtaudet pois. Tiedättehän ne instavideot, jossa juuri revityssä maskissa on läjäpäin mustapäitä? Odotin vähintäänkin samanlaista lopputulosta. Mustaa maskia levitetään tuubista ongelma-alueille, annetaan vaikuttaa puolen tunnin ajan ja revitään pois.


Musta töhnä lähtee onneksi käsistä pelkällä vesipesulla pois, eikä jää tahraamaan kynsinauhoja tai sormia.


Puolen tunnin vaikutusajan jälkeen pääsin repimään maskin irti, ja suhteellisen hyvin lähtee yhdessä isossa palassa irti. Toki reunoille jää pieniä mustia tahroja, jotka saa spongella pyyhkiä pois.


Näin ohut maski on irti revittäessä. Itse en saanut instavideoiden kaltaista efektiä, jossa jokaikinen mustapääni olisi jäänyt maskiin kiinni, mutta kyllä niitä irtosi kiitettävästi. Ihohuokoset selkeästi tykkää tästä, sillä huomaa niissä selvän reaktion maskin jälkeen. Iho tuntuu kokonaisuudessaan mukavan pehmeältä.

Yhteistyössä


1 kommentti:

  1. Itsellänikin on tuo mustapäämaski ja olen myös ollut tyytyväinen, kiva postaus!

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)