keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Tapaus influenssa ja sen jälkitaudit

Siitä on nyt yli kolme kuukautta, kun sairastuin, ja vieläkään en ole täysin terve.

Ennen jo kaikkea tätä olin ollut hieman puolikuntoinen, mutta kunnolla tämä pahin kierre alkoi jouluviikolla. Töissä oli hirveä kiire, ja puolen viikon ajan olo oli vähän lämpöinen ja tukkoinen. Join teetä, ja otin panadolia pahimpaan oloon. Tässä vaiheessa jo sanon sen, että kun normaalisti sairastan flunssan, niin en syö siihen kipulääkkeitä. Uskon vahvasti siihen, että kun antaa pöpön jyllätä rauhassa, niin se poistuu sen jälkeen. Se, miksi tällä kertaa toimin näin, oli syynä koeaika töissä, ja ajattelin päälle, että joulun pyhiksi pääsee lepäämään, kunhan nyt nämä pari päivää jaksaa. Ja jaksoinkin.
Jouluaattona oli vähän "hassu" olo, tuntui että ei se flunssa tai kuume siiitä noussutkaan, mutta vähän oli silti nutuinen olo. Sittten koitti joulupäivä ja se aamu, jona muistan influenssan nostaneen päätään. Nyt jyllää tosi paljon tuota influenssaa, ja sen kokeneena täytyy sanoa, että kyllä sen vaan tietää, milloin on influenssa ja milloin tavallinen flunssa. Muistan maanneeni olohuoneen lattialla lasten leikkiessä, ja puolessa tunnissa kuume nousi normaalista yli 39 asteeseen. Koko influenssan ajan kuume oli todella korkea, mikään kuumelääkee ei sitä alkuvaiheessa laskenut mihinkään, loppuvaiheessa sai panadolilla laskettua kuumeen 38 asteeseen. Se olo siinä influenssassa; joka ikistä lihasta tärisyttää kokoajan, sellainen jäätävä syväkylmyys koko kropassa, jopa pikkuvarpaan luitakin tärisytti. Ei ruokahalua, vaan se kova kuume älyttömän väsymyksen kanssa. Tuo 39-40 asteen kuume kesti kaiken kaikkiaan 14 päivää.

Yritin käydä töissä joulun pyhien jälkeen, mutta eihän siitä tullut mitään tuolla kuumeella. Tiedän, tarpeeksi tyhmää oli edes mennä työpaikalle. Tähänkin sanon, että jos olisin tiennyt olevani influenssassa, en olisi missään tapauksessa mennyt sairastuttamaan ketään, ja onneksi kukaan töissä ei tarttunutkaan. Joulun ja uuden vuoden välissä influenssa B todettiin, mutta todettiin olevan liian myöhäistä tamiflu -lääkitykselle. Lepoa uuden vuoden ajan ja heti aaton jälkeen töihin.
Joulusta ja uudesta vuodesta muistan vaan sen, miten mä vaan makasin. En tehnyt muuta kuin makasin ja torkuin siinä. Ei muuta muistikuvaa. En todellakaan ollut työkuntoinen uuden vuoden jälkeen, ja niinpä menin jälleen lääkäriin, jossa todettiin keuhkokuume, joka oli molemmissa keuhkoissa. Heti antibiootti päälle. Perus kolmen päivän sairasloman jälkeen olo ei ollut parantunut mihinkään, ja tätä ruljanssia mentiin hetki, kun kävin uudestaan ja uudestaan lääkärissä, jossain vaiheessa sieltä löydettiin kaksi tai kolme murtunutta kylkiluuta.
Tammikuun loppupuolella päätin palata töihin, kun olo oli hieman parempi, joskin puolikuntoinen. Ehdin puolitoista viikkoa olla töissä, painoin täysillä työt, ja yritin suorittaa arkea normaalisti. Kunnes tuli tammikuinen lauantai, jolloin koko kunto romahti, ja haukoin happea Haartmannissa.
Koko toipuminen ja kunto romahti yhdessä pienessä hetkessä, ja sairaalan kuvissa näkyi keuhkokuumeen levinneen sydämeen asti. Kieltäydyin sairaalan tyrkyttämästä sairaslomasta. Ajattelin, että sain vain kohtauksen jonka vuoksi jouduin sairaalaan, mutta maanantaina olen taas työkuntoinen. En ollut.
Seuraavalla viikolla yritin ties kuinka monta kertaa mennä töihin, kun hengitys sakkasi aina ennen kuin olin lähelläkään töitä. Ei mitään järkeä. Sitten tajusin vihdoin mennä paremmalle lääkärille, jossa oli myös keuhkolääkäri mukana. Tutkittiin ja testailtiin monta kertaa, ja olisiko ollut kolmen antibiootti kuurin jälkeen, kun testattiin että mikä bakteeri aiheutti keuhkokuumeen, ja sieltä se paljastui; mykobakteeri. 
Taas uudet antibiootit ja pitkä sairasloma. Tuon sairasloman aikana kävin kerran - kaksi kertaa viikossa lääkärissä, oli eri tutkimuksia ja seurantaa. Keuhkokuvissa oli myös löydetty imusolmukesuurentuma, jonka vuoksi menin kiireellisellä lähetteellä keuhkopolille, epäilynä keuhkosyöpä. Hetken jännityksen jälkeen keuhkopolilla todettiin löydös positiiviseksi löydökseksi, ja syöpäarvot olivat viitteissä.
Myös maksaa ja munuaista ja sappea ja ties mitä on tutkittu ja testattu. Nesteytystä on tämän projektin aikana otettu myöskin, ja paino heilunut miten sattuu. Influenssan aikana paino tippui 49 kiloon, koska sain kahden viikon aikana päivässä ehkä banaanin ja mandariinin syötyä. Sitten aloin väkisin syömään vähän enemmän, ja paino lähti nousemaan sämpylöiden ja riisipiirakoiden ansiosta. Myös tuolloin, kun jouduin haartmanniin, alkoi myöskin oksentaminen. Tammikuusta maaliskuun puoleen väliin olen oksentanut kaiken ulos, ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että se johtuu lääkkeistä ja toipumisesta.
Puolitoista viikkoa sitten kävin jälleen tutkimuksissa ja testeissä, ja todettiin koko suoliston ja ruokatorven tulehtuneen, ja vatsahaava kaupan päälle. Nyt on kourassa kahden vuoden lääkitys ja hetkeksi nestemäinen ruokavalio.

Jouluna luulin sairastavani vain pelkän kolmen päivän flunssan. En olisi ikinä uskonut, että nuorena ja terveenä ihmisenä joudun kuntoon, jossa en pysty itse kävelemään kodin ulkopuolelle, en ole kykenevä tekemään perus arjen askareita kotona. En olisi ikinä uskonut, että sairastaminen kestää yli kolme kuukautta.
Ei, mulla ei ollut influenssa rokotusta, koska ajattelin että mulla ei ikinä ole ollut influenssaa, en tarvitse sitä. Otanko jatkossa influenssa rokotteen? Ehdottomasti.
Ja ei, en osannut levätä tarpeeksi. Osaan jatkossa ehdottomasti levätä ja pitää huolta itsestäni.
Tämän kolmen kuukauden aikana päästiin influenssasta keuhkokuumeeseen, joka levisi sydämeen, löydettiin muutama murtunut kylkiluu, keuhkosyöpäepäily ja tästä kaikesta muistoksi sain kahden vuoden lääkityksen ja vatsahaavan.

Nyt olen palannut osasairaslomalla töihin, mutta en uskalla olla iloinen asiasta. Tammikuussa kun ehdin olla sen puolentoista viikon ajan töissä, hehkutin somessa iloani töihinpaluusta, ja sitten kunto romahti täysin. En ole nytkään täysin kunnossa, edelleen on huono ja heikko olo, mutta pikkuhiljaa koen pääseväni arkeen kiinni. Tuntuu, että alan pikkuhiljaa toipumaan keuhkokuumeesta. Sen jälkeen on toipuminen sydäntulehduksesta, ja tässä ohella toivon kokoajan ettei vatsahaava pahentuisi.
Koen olevani kävelevä esimerkki siitä, mitä ne jälkitaudit voivat olla, ja mitä ne voi tehdä. Sairastuin ennen joulua, ja tämän hetkisen arvion mukaan pääsen ehkä kesäkuussa kävelemään pidempiä matkoja. Kova ikävä on kuntosalille, mutta sinne en pääse vielä kuukausiin.

Fyysisesti ollut todella raskas kokemus, koko kroppa on kärsinyt todella pahasti. Henkisesti myös on ollut aika hukassa. Mutta nöyräksihän tämä vetää. On osannut olla kiitollinen siitä, että pystyy hengittämään kunnolla. Tavoitteet on siinä, että pääsisi edes viikon olemaan siten, ettei joudu kesken päivän lääkäriin. Pienet asiat, niitä osaa kummasti arvostaa entistä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)